Istuin talvisen työpäivän päätteeksi ruuhkabussissa, kun kyytiin astui nuori äiti lapsi sylissään, käsissään ruokakassi ja pulkka. Pieni lapsi oli itkuinen, äidin syli ei ehkä tuntunut ihan turvalliselta kun äiti käveli kädet ja syli täynnä käytävää pitkin. Pulkan naru oli kietoutunut hankalasti lapsen jalkaan ja kesti hetken, ennen kuin äiti ja tyttö istuivat mukavasti ja tavarat oli saatu paikoilleen. Tyttö itkeskeli edelleen ja hänen oli vaikea rauhoittua. Mietin, oliko äiti juuri palanut töihin vanhempainloman jälkeen ja tyttö aloittanut päiväkodissa. Ehkä hän oli pitkästä päivästä väsynyt, ehkä hän oli ensimmäisiä kertoja bussissa ja oudossa ympäristössä.
Nuori äiti puheli lapselleen rauhoittavasti: ”Ei ole mitään hätää, sä istut tässä bussissa äidin sylissä ja kohta ollaan kotona. Sä voit pitää musta kovasti kiinni. Mäkin pidän susta lujasti kiinni.” Todennäköisesti täysin ajattelematta mitä teki, hän otti vastaan lapsen vaikean tunnetilan, rauhoittaen ja loiventaen lapselle tukalalta tuntuvaa tunnetta. Lapsi piti äidistään kiinni, äiti lapsestaan ja he alkoivat tutkia, mitä bussin ikkunan takaa näkyi. En tiedä, olisinko itse aikoinani jaksanut olla noin levollinen ja rauhoittava, pystynyt jättämään sivuun oman väsymykseni, oman tarpeen jo levähtää ja ehkä stressin myös siitä, mitä muut kanssamatkustajat ajattelevat.
Vaihtelevissa tunnelmissa tapahtuvat päiväkotimatkat ovat tavallista arkea monelle pienen lapsen äidille ja isälle. Vanhemmuus on tärkeää, mutta moni haluaa lisäksi toteuttaa itseään myös työelämässä, joskin se voi olla myös taloudellinen pakko. Ruuhkavuodet alkavat, samaan aikaan antoisat ja raskaat. Perheen yhteiset viihtyisät hetket arjessa keventävät lapsen elämää ja ovat jaksamisen kannalta tärkeitä, siinä missä viikonloput, lomat sekä erilaiset vanhempien tavat vuorottaa omaa työntekoa.
Yhtenä tämän päivän äitien esikuvana voidaan pitää v. 1844 syntynyttä ja aikaansa edellä ollutta Minna Canthia. Minna Canth oli seitsemän lapsen äiti, kirjailija, sanomalehtinainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tämän lisäksi hän vastasi useamman vuoden ajan myös suvun lanka- ja sekatavarakaupasta. Hänen oli vaikea sopeutua ainoastaan kotiäidin elämään, mitä hänen aikansa naisilta odotettiin. Palo kirjoittaa ja toteuttaa itseään myös muulla tavoin oli vahva. Minna Canthin myötätunto naisia ja vähäosaisia kohtaan oli hyvin voimakas.
Meitä äitejä ja vanhempia on monenlaisia. Osa haluaa ja myös taloudellisesti pystyy viettämään kotona pidemmän ajan lasten ollessa pieniä. Osalle on tärkeä päästä nopeammin takaisin työelämään. Kuulumme sitten kumpaan ryhmään tahansa, muistetaan Minnaa hänen juhlapäivänään 19.3.
Minna Canth on ensimmäisen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivänsä. Sitä vietetään 19. päivänä maaliskuuta.
