Apua hakenut tietää, mikä toimii
Itse väkivallasta selvinneet tietävät, mitkä palvelut toimivat ja mitkä eivät. Kun ne, joilla on omia kokemuksia, pääsevät keskustelemaan viranomaisten ja järjestöjen kanssa, työ kehittyy.
Mikkelissä Viola – väkivallasta vapaaksi ry:ssä on jo muutaman vuoden ajan kutsuttu väkivaltaa kokeneita mukaan kehittämään palveluita. Kehittäjäryhmiksi kutsutuissa tapaamisissa puhutaan paljon vuorovaikutuksesta työntekijöiden ja asiakkaiden välillä ja toisaalta siitä, miten avun saamista voisi helpottaa
Ryhmien idea ei ole etsiä syyllisiä huonoille kokemuksille, vaan oppia niistä. Arkiset kokemukset nostavat esiin konkreettisia epäkohtia. Ryhmät voivat teemasta riippuen olla avoimia tai suljettuja.
– Varmistamme, että kaikilla on turvallinen olo, sanoo toimintaa kehittävä Birgitta Huisman-Laine.
Mitä oikeasti tapahtuu
Sara, 21, joutui muutama vuosi sitten seurustelusuhteessaan väkivallan ja vainon kohteeksi. Kun ryhmässä puhuttiin turvallisuudesta, puheeksi tuli muun muassa poliisilaitoksella asioiminen.
Saran kokemus poliisista ei ollut kovin hyvä. Hän on tyytyväinen, että sai tilaisuuden kertoa kokemastaan suoraan ihmiselle, joka todennäköisesti pystyy tekemään asialle jotain.
– Kun menin pyytämään lähestymiskieltoa, minulle sanottiin, ettei poliisi pysty sitä myöntämään. Sehän ei ole totta.
– Poliisi olisi voinut myöntää väliaikaisen lähestymiskiellon.
Poliisi oli myös sanonut, ettei Sara heidän mielestään ole hengenvaarassa. Sara kertoo kysyneensä suoraan, onko poliisilla vain niin vähän resursseja, etteivät he pysty auttamaan. Lähestymiskiellon Sara haki oikeuden kautta.
Kenen kanssa
Uusia ja erilaisia näkökulmia väkivaltatyöhön tuo, kun ryhmän kutsuu koolle toisen järjestön tai viranomaisen kanssa. Osallistujiakin on usein silloin enemmän.
Violassa on haluttu keskusteluun mukaan ne, jotka edustavat väkivallan suhteen erityisen haavoittuvia ryhmiä. Yhteistyötä on tehty muistisairaita auttavan Muisti ry:n, Monikulttuurisuuskeskus Mimosan, poliisin sosiaalityöntekijän ja Rikosuhripäivystyksen kanssa.
Uutta tietoa on saatu myös siitä, miten vammaiset saavat väkivaltaan apua. Ryhmässä huomattiin, että vammansa vuoksi kuljetuspalvelua tarvitsevien on vaikea päästä tapaamaan auttajia ilman, että mahdollinen väkivallan tekijä kotona sitä huomaa. Tärkeää on käyttää aikaa keskusteluun.
– Alustus on hyvä pitää lyhyenä ja esitellä vain joitain teemoja, kertoo Huisman-Laine ja jatkaa.
– Työntekijän kannattaa luopua ennalta tietämisestä ja seurata, mihin keskustelussa tartutaan.
Ryhmä päättää, miten toimii
Kehittäjäryhmä ei ole terapeuttinen ryhmä. Monenlaisissa ryhmissä käynyt Jaana, 40, kannustaa muitakin etsiytymään pois uhrin roolista.
Jaanan isä oli alkoholisti ja lapsuudessa pelko ja viha hallitsivat kotia. Selviytyminen siitä ja aikuisiän vastoinkäymisistä saavat Jaanan ajattelemaan, että asioihin voi vaikuttaa.
– Kehittäjäryhmässä mietitään keinoja ja välineitä auttamiseen.
Syksyllä kokoontunut vakavan väkivallan kehittäjäryhmä päätti jatkaa vielä, koska yksi kokemusasiantuntija toivoo, että aiheesta puhuttaisiin myös väkivallan tekijän kanssa.
Ryhmää vetävät Birgitta Huisman-Laine ja Mikkelin alueen Rikosuhripäivystyksen Liisa Haapea pyytävät mukaan tekijän, mutta hallitusti.
– Varmistamme, ettei paikalla ole keskenään tuttuja väkivallan tekijöitä ja uhreja.
Työntekijän tehtäväksi ryhmässä jää puhutun kokoaminen niin, että keskustelua voidaan jatkaa seuraavalla kerralla.
Aloita ryhmä näin:
• kutsu kokoon lähisuhdeväkivallan kokemusasiantuntijoita,
viranomaisia ja järjestöjä
• huolehdi kaikkien turvallisuudesta
• kerro, että tapaamisiin saa tulla kerran tai joka kerta
• aloita keskustelu parilla kysymyksellä
• tarjoa kahvia ja teetä
• jaa tuotettu materiaali kaikkien käyttöön.
