Kun oma perhe on jäänyt kotimaahan ja elää vieraassa kulttuurissa, voi ensikodin muista äideistä ja työntekijöistä syntyä perheen kaltainen tärkeä yhteisö. Adiralle ensikoti antoi eväät elämään oman vauvan kanssa.

Adira tulee ensikodille puolijuoksua ja pahoittelee olevansa hieman myöhässä. Hän on muuttanut 10 kuukauden ikäisen tyttönsä kanssa pois ensikodilta viikko sitten. Tyttö on aloittanut päiväkodin ja Adira on ollut koko päivän hoitamassa uuteen  asuntoon liittyviä asioita. Adira on luvannut kertoa tulkin avustuksella kokemuksistaan Helsingin ensikodilla sekä ajatuksistaan vauva-arjesta.

Adira tuli Suomeen Syyriasta vuonna 2016 turvapaikanhakijana,  salakuljettajien avustuksella. Matka kulki Kreikan kautta Suomeen. Adira ei muista pelänneensä matkalla, vaan suurimpana muistona on ollut ilo ja  helpotus siitä, että hän pääsi Suomeen. Vihdoinkin hän oli turvassa.

Suomessa Adira alkoi odottaa vauvaa 20-vuotiaana yhdessä irakilaisen avomiehensä kanssa. Raskausaika meni hyvin ja Adira kokee saaneensa paljon apua lastensuojelun kautta. Työntekijä oli lähtenyt mukaan lääkäriin ja kauppaan, auttanut siivoamisessa ja neuvonut vauvan tarvikkeiden hankinnassa.

– Hän laittoi kanssani kotiani kauniiksi ja valmiiksi vauvan tuloa varten. Olin todella tyytyväinen apuun, jota sain odotusaikana.

Myös synnytykseen Adira sai tueksi työntekijän, joka oli paikalla koko synnytyksen ajan.

– Lääkärit ja kätilöt tukivat minua, ja synnytyksestä jäi hyvä muisto. Minulla oli luksuspalvelua. Siskoni on synnyttänyt Turkissa ja hän ei ole saanut siellä mitään apua.

Oman äidin neuvot tärkeitä

Adiran vanhemmat asuvat edelleen  Syyriassa, mutta hän on heihin yhteydessä puhelimitse ja videoiden avulla. Adira on kysynyt heiltä apua vauvan hoitoon. Vanhemmat ovat myös lähettäneet tavaroita vauvalle ja Adiralle.

Joskus äidin neuvot ovat olleet erilaisia kuin neuvolan tai ensikodin. Äiti neuvoi aloittamaan kiinteän ruuan antamisen heti imetyksen perään, kun vauva oli neljän kuukauden ikäinen. Neuvolassa ohjeistettiin siirtymään äidinmaidonvastikkeeseen.

– Kerroin tämän äidille ja hän sanoi, että okei, jos on näin neuvottu, niin osta vain vastiketta. Äitini on hyvin rento. Kun lopetin huivin käytön, äitini otti senkin ihan iisisti ja isäni myös.

Vaikka Adira arvostaa äidiltään ja neuvolasta saatuja ohjeita vauvan hoidosta ja vanhemmuudesta, parhaat neuvot hän kokee saaneensa puolen vuoden ensikotijaksolta. Ensikotiin he tulivat vauvan ollessa nelikuinen. Samaan aikaan suhde lapsen isään oli johtanut riitojen vuoksi asumuseroon.

– Tulimme ensikotiin lastensuojelun ohjaamana. He sanoivat, että olin vielä liian nuori ja tuore äitinä ja koska tyttöni oli ensimmäinen lapsi, se oli vähän rankkaa minulle. Minulle sanottiin, että ensikodissa saan apua siihen, miten kasvattaa lasta, koska lapsen saaminen on iso muutos elämässä. Olin todella iloinen ja tyytyväinen päästessäni ensikotiin, koska sieltä sain neuvontaa ja ohjeita, miten vauvan kanssa ollaan.

Ensikotiin tulo ei kuitenkaan ollut aluksi ihan helppoa. Moni asia mietitytti ja jopa pelotti. Onneksi sosiaalityöntekijät rohkaisivat tutustumiskäynnille.

Pelko siitä, että lapsi otetaan pois

– Eniten ensikodille tulossa pelotti se, otetaanko vauva minulta pois. Olen kuullut, että joskus lapsi on otettu äidiltä pois. En ollut tutustunut tällaiseen paikkaan aiemmin, enkä tiennyt siitä mitään. Kun tulin tutustumaan ensikotiin, näin, että siellä on perheitä, äitiä, lapsia ja ohjaajia. Sitten tutustumisen lopuksi sanoin, että olen todella iloinen, että saan tulla tänne. Vaikka minulla ensin oli pelkoa vähän, sen jälkeen kaikki meni erittäin hyvin.

Ensikodissa Adira sai ohjeita, kuinka vauvan kanssa ollaan ja mitä tehdä, jos vauva on kipeä. Häntä neuvottiin erilaisissa paperiasioissa, hän sai osallistua retkiin ja lauluhetkiin ja häntä autettiin asunnon etsimisessä. Ensikodissa järjestettiin palavereja, joihin kutsuttiin myös lapsen isä. Adiran mielestä työntekijät olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Pikkuhiljaa asiat saatiin järjestykseen.

– He antoivat minulle kaikenlaista tietoa. Puoli vuotta, jonka asuimme siellä, oli todella hyvä. Kiitän Jumalaa, että tulimme ensikotiin, koska tiedän, että lapsi oppi ja minä opin siellä paljon asioita. Olen iloinen siitä, millaisia muutoksia meille tapahtui ensikodissa ollessa.

Ensikodissa vietettiin lauluhetkiä lasten kanssa. Kuva: Tiuku Pennola

Kulttuurin kunnioitus

Adiran mukaan muiden äitien kanssa käydyt keskustelut olivat hyödyllisiä ja yhteiset ruokailuhetket tärkeitä. Joidenkin äitien kanssa hän ystävystyi. Ensikodilla oli ihmisiä, joihin hän pystyi luottamaan, ja hän koki ensikodin väen perheekseen.

Ensikodilla jokainen pystyi olemaan oma itsensä ja kaikki kunnioittivat toistensa kulttuuria, niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Jos joku ei voinut  syödä sianlihaa, hänelle tarjottiin jotain muuta ruokaa. Halukkaat saivat olla ramadan-paastolla ja huivin käyttö oli sallittua. Työntekijät keskittyivät kulttuuristen seikkojen sijaan vauvan hyvinvointiin,  esimerkiksi siihen, että vauva on saanut ruokaa. Yhteisen kielen puute ei ollut ongelma.

–Jos minulla oli joku asia, johon kielitaitoni ei riittänyt, aina sain tulkin. Kun ei ole ollut tulkkia, työntekijät yrittivät ymmärtää, mitä minä sanoin ja minä yritin ymmärtää mitä he sanoivat.

Suomalaisessa ja syyrialaisessa tavassa hoitaa lasta on eroja. Adira oppi nukuttamaan lapsensa ulos, talvellakin.

– Se tekee hyvää vauvalle ja hän nukkuu paremmin ulkona, jopa talvella. Jos puet lapsellesi lämpimästi, niin hän nukkuu hyvin ja hengittää rauhallisesti.

Adira ihailee tapaa, miten Suomessa tuetaan lapsiperheitä. Tavat poikkeavat paljon hänen kotimaansa tavoista, jossa apua ei saa lainkaan tai vähänlaisesti. Äitiyspakkaus, äitiysloma ja äitiysraha sekä päiväkodit ovat asioita, joita ei ole Syyriassa.

Suomessa järjestöt, esimerkiksi Hope ry, antaa vauvoille ilmaiseksi  vaatteita. Lisäksi on kirpputoreja, joista voi ostaa vauvalle vaatteita ja tarvikkeita, jos on taloudellisia ongelmia.

Vastuu omasta ja lapsen elämästä

Syyriassa vauva on täysin äidin vastuulla. Suomessa Adira on huomannut myös isien hoitavan lapsiaan. Toisaalta, jos vanhemmat eroavat, lapsi menee Syyriassa automaattisesti isälle. Adira iloitsee, että Suomessa asiat ovat eri tavalla, molemmat vanhemmat ovat tasavertaisia lapseensa nähden.

– Mielestäni lapsi on yhteinen, se ei ole tullut vain äidille, vaan sillä on isä ja äiti, jotka ovat molemmat vastuullisia.

Adira oli ensikodista lähtiessään yhtä aikaa surullinen ja iloinen. Hän kokee, että nyt on hänen aikansa alkaa ottaa vastuu omasta ja tytön elämästä. Hän toivoo, että lapsen isä voisi olla osa heidän elämäänsä tulevaisuudessa. Adiralle on tärkeää, että jokainen vauva tietää, että hänellä on isä. Adiran toiveet omalle ja vauvansa elämälle ovat hyvin samankaltaisia kuin kenen tahansa äidin.

– Haluan tarjota lapselleni kaiken hyvän, mutta asetan hänelle myös
rajat. Kun tyttö kasvaa isoksi, toivon, että hän oppii hyviä asioita, että hänestä tulee sosiaalinen eikä sulkeutunut ihminen. Toivon, että voimme
elää turvassa.

Adiran nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.

Teksti: Tiuku Pennola
Kansikuva: Gorilla, kuvan vauva ei ole ensikodin asiakas