Erityislapsen perheessä vanhempien ero voi olla ratkaisu kuormittavaan arkeen. Auttajat voivat ehkäistä tilanteen kärjistymistä huomioimalla molemmat vanhemmat ja auttamalla myös isää osallistumaan lapsen hoitoon.

Syyt, jotka saavat erityislasten vanhemmat eroamaan, ovat yhtä moninaiset kuin muillakin vanhemmilla. Parisuhteessa jo ilmenneet vaikeudet ja näkemyserot ja perheeseen syntyvän erityislapsen hoidon ja kasvatuksen turvaaminen voivat johtaa vanhempien kuormittumiseen niin, että he päätyvät eroon. Eron syy voi olla kokemus erilleen kasvamisesta tai vanhemman oma toiminta, kuten liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltainen käytös, vanhemman oma sairastaminen tai uskottomuus.

Toisaalta erityislapsen hoitaminen kuormittaa vanhempia ja aiheuttaa väsymistä. Jos vanhemmat eivät silloin tue toisiaan, parisuhde voi ajautua karille. Erityislapsi voi tarvita ympärivuorokautista hoitoa ja turvaa. Vanhemmat joutuvat myös taistelemaan saadakseen lapsilleen tarvittavat palvelut ja apua. Perheen arki kietoutuu erityislapsen hoidon ympärille ja parisuhteelle ja vanhempien kahdenkeskiselle ajalle ei jää tilaa. Vanhemmat ajautuvat puolisoina erilleen toisistaan.

Erityislasten perheille tehtiin touko-kesäkuussa kysely vanhempien parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Pähkinänsärkijät-verkoston tekemään verkkokyselyyn vastasi 324 erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempaa eri puolilta Suomea. Heistä 65 oli yhden vanhemman perheestä.

Isä lamaantuu

Eroihin oli vastausten mukaan syynä usein se, ettei isä sitoutunut erityislapsen hoitoon tai suhtautui lapseen välinpitämättömästi. Osa isistä lamaantuu eikä kykene kantamaan vastuuta erityislapsen hoidosta. Usein  hoitovastuu kasautuu äitien harteille. Äitien kokemus yksin jäämisestä sekä vanhemmuudessa että parisuhteessa johtaa eroratkaisun tekemiseen. Perhe-elämä saattaa myös jakautua vastausten perusteella ikäänkuin kahteen eri osioon, erityislapsen hoitoon ja muuhun perhe-elämään; aikaa ei vietetä kaikki yhdessä, vaan perhe jakautuu arkeen erityislapsen ympärillä ja muuhun perheaikaan.

”Erosimme lapseni isän kanssa n. 6 kk sen jälkeen, kun lapseni erityisyys selvisi ja hän kävi suuren leikkauksen läpi. Emme saaneet tukea parisuhteeseen ja jaksaminen oli loppu suuren elämänmuutoksen takia. Näin ollen emme jaksaneet ylläpitää enää parisuhdetta arjessa.”

”Minulla kutakuinkin kaikki vastuu lapsesta, kodinhoidosta, byrokratiasta, sairaalareissuista, lääkkeistä, lapsen (vaativasta) ruokkimisesta… Yhteisen parisuhdeajan vähyys. Oman ajan vähyys. Puolison itsekeskeisyys. Riitaisuus parisuhteessa. Vieraantuminen toisistamme, tunneyhteyden menetys. Puolison salasuhde, pettäminen ja valheellisuus. Oman ilon ja onnellisuuden puute, yhteisen tulevaisuudennäkymien synkistyminen…

Isät jättäytyivät vastausten mukaan taustalle erityislapsen hoidossa eron jälkeen. Isät eivät välttämättä tapaa lapsia lainkaan ja suhde sekä erityislapseen että hänen sisaruksiinsa katkeaa. Vastaajat selittivät sen johtuvan isän omasta haluttomuudesta tavata lasta tai isän päihteiden käyttöön tai mielenterveyteen liittyvistä pulmista. Osa vastaajista kertoi lapsen ja isän tapaavan satunnaisesti tai joka toinen viikonloppu. Muutaman vastaajan lapsi asui vuoroviikoin vanhemmillaan. Myös lapsen erityispiirteet ja arjen ennakoitavuuden tarve vaikuttivat tapaamisten määrään ja tapaan. Isä myös saattoi käydä kerran viikossa erityislapsen kotona tai äiti vierailla viikoittain lapsen kanssa isän luona.

Vastauksissa käy ilmi, että vanhemmat ovat valmiit ponnistelemaan tapaamisten ja vanhemmuuden jakautumisen eteen, mutta siihen tarvitaan molempien vanhempien sitoutumista. Isät eivät kuitenkaan useinkaan eron jälkeen osallistu erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoitoon, kuten neuvotteluihin tai lääkärikäynteihin. Tapaamisiin vaikuttaa myös se, etteivät äidit luota isien kykyyn huolehtia erityislapsen lääkityksestä, hoidosta ja unen tarpeesta.

”Isää ei kiinnosta täällä asuvien lasten elämä tippaakaan. Minkäänlaista vastuuta tai kiinnostusta ei ole. Erityisen kuntoutus ja kaikki sairaalakäynnit ja palaverit mitä kouluun tai mihinkään terapioihin liittyy, ei koske isää millään lailla. Oma lapsi näyttäytyy taakkana.”

 Ystävyys voi myös säilyä

Vanhempien välisestä yhteistyöstä eron jälkeen kyselyyn vastaajilla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Isät eivät kyselyn mukaan välttämättä halua olla mitenkään osallisena lapsensa elämässä, syyllistävät toista vanhempaa tai toimivat epäluotettavasti. Tällöin vuorovaikutusta ei todennäköisesti ole lainkaan tai sitä on vanhempien välillä vähän.

Taustalla näkyy myös lapsen hoitoon ja kasvattamiseen liittyviä erimielisyyksiä, jotka ratkaisemattomina hiertävät vanhempien välejä eivätkä edistä yhteistyötä. Osa vastaajista kuitenkin kertoo ystävyyden toiseen vanhempaan säilyneen ja että lasten asiat kyetään hoitamaan yhdessä. Molemmat vanhemmat ovat esimerkiksi osallistuneet  sopeutumisvalmennuskurssille. Yhteistyö toteutui janalla yhteistyötä ei ole lainkaan – vanhemmilla on asialliset välit – ystävyys vanhempien välillä.

”Lasten arki on pysynyt hyvin samana, koti ja koulut ovat samat. Tapaavat isäänsä viikoittain omassa kodissaan ja joka toinen viikonloppu isän luona. Tuntuvat sopeutuneen hyvin.”

”Erityislapsen asioista sopiminen sujuu onneksi hyvin ja hän voi vierailla/viettää aikaa toisen vanhemman kanssa aina halutessaan. Me laitamme myös puolin ja toisin valokuvaterveisiä esim. vapaa-ajan vietosta tai kohokohdista, jotta toinen vanhempi pysyy lapsen jutuissa mukana.”

 Isät mukaan hoitoon

Vanhempien kokemus eron jälkeisestä vanhemmuudesta osoittaa, että molempien vanhempien vanhemmuutta tulisi tukea ja edesauttaa jo parisuhteen aikana. Isän läsnäololla on merkitystä sekä erityistä tukea tarvitsevalle lapselle, sisaruksille että äidille. Hoitovastuun tasapuolinen jakautuminen perheessä ennaltaehkäisee toisen vanhemman kuormittumista ja uupumista. Isiä pitäisi auttaa toimimaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempana muun muassa kutsumalla heidät mukaan hoitoneuvotteluihin, opastamalla lääkityksestä huolehtimisessa ja tarjoamalla perheille osaavaa lastenhoitoapua, jotta vanhemmilla on mahdollisuus viettää aikaa myös kahden kesken.

Huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että isät, jotka itse tarvitsevat tukea ja apua, saavat sitä isänä toimimiseen esimerkiksi niin, että heille tarjotaan mahdollisuutta tavata lasta valvotusti tai tuetusti. Erityislapsen auttajien verkosto voisi kiinnittää huomiota isän tukemiseen vanhempana ja auttaa häntä hahmottaan, mitä hän merkitsee lapselle.

”Hankalan alun jälkeen toinen vanhempi muutti pari korttelia kauemmaksi, lastenvalvojan luona tehtiin tarkat sopimukset, joiden myötä sain rutkasti lisää vapaa-aikaa ja toinen vanhempi lapsiaikaa. Minä saan elatustuet ja lapsilisät, ostan vaatteet ja maksan harrastukset. Lapset ovat puolet ajasta minun luonani ja puolet toisen vanhemman luona. Lomat vuorotellen. Tämä järjestely on huomattavasti lisännyt kaikkien hyvinvointia.”


Pähkinänsärkijät-verkosto: Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, Ensi- ja turvakotien liitto, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Setlementti Tampere, Leijonaemot ry, Parisuhdekeskus Kataja, Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Verkosto teki kyselyn  erityislapsiperheiden vanhemmille heidän parisuhteestaan ja vanhemmuudestaan touko-kesäkuussa. Kysely selvitti vanhempien pelkoja, huolia, kuormittavia tilanteita, voimavaroja, selviytymistä ja eron jälkeistä vanhemmuutta. Kysely tehtiin Webropol-kyselynä, jossa oli sekä avoimia kysymyksiä että monivalintakysymyksiä.

Teksti: Päivi Hietanen, kuva: Shutterstock / Tatyana Dzemileva