Vauvat paistattelevat huomiossa, kun mummoikäiset vapaaehtoiset tapaavat päiväryhmäläisiä. Tärkeää on yhdessäolo.

Reilun vuoden ikäinen Inkeri puhuu leikisti puhelimeen. Masun päällä on jääkiekkojoukkue Kärppien logo ja sukissa keltaiset varvaspäät. Vaaleat hiukset sojottavat vielä unen jäljiltä.

Toisessa puhelimessa on päiväryhmän ohjaaja Marita Väätäinen. ”Haloot” keskeytyvät välillä, kun Inkeri laskee puhelimena toimivan leikkiauton syliinsä ja lähettää koko olemuksensa kokoisen hymyn äidille keittiöön. Äiti Anna vastaa samalla mitalla ja leikki voi taas jatkua.

Oulussa vapaaehtoiset ihailevat päiväryhmän vauvoja.
Inkeri ja Riitta Heikkinen.

Oulun ensi- ja turvakodin päiväryhmä Seraffiinan äidit ja lapset ovat kylässä Oulun NNKY:n vauvaihailijoiden luona. Vapaaehtoinen Riitta Heikkinen odottelee, että Inkeri tottuu uuteen paikkaan ja saa kohta vuoron leikkikaverina. Mummoikäiset ihailijat paitsi leikittävät pieniä ja ihastelevat heidän uusia taitojaan, myös laittavat äitien kanssa ruokaa.

− Pääasia on yhdessäolo ja aikaansaannosten ihailu, kuvaa Marita Väätäinen.

Tänä aamuna kato on käynyt ryhmäläisissä, kun lapsia on tullut kipeäksi. Inkeri ottaa huomiosta kaiken irti ja nauttii, kun ystävällisiä kasvoja on joka puolella.

Halu antaa apua takaisin

Keittiössä Anna kertoo, että yritti tehdä Inkerin yksivuotispäiville kakun, jossa käytetään liivatetta. Anna tuli laittaneeksi liivatetta liian vähän suhteessa marjoihin ja kakku meni siltä osin ”ihan lösöksi”. Auli Piira hymähtelee myötätuntoisesti ja lisää jauhoja Annan vaivaamaan korvapuustitaikinaan.

Anna sanoo, että periaatteessa osaa laittaa ruokaa, mutta tekeminen jää joskus aikomisen asteelle.

Oulussa vapaaehtoiset ihailevat päiväryhmän vauvoja.
Anna lisää kanelia ja sokeria ja rullaa korvapuustitaikinan.

− Pienempänä leivoin mummun kanssa, hän kertoo.

− Ja nyt toisen mummun kanssa, hymyilee Auli, jo kahden teinin isoäiti.

Auli Piira ja Lea Kärki ehtivät hyvin jutella Annan kanssa ruoan laiton ohella. Korvapuustit ja lohikeitto syntyvät heiltä helposti. Naiset haluavat osallistua vauvojen ihailuun paitsi oman hyvän porukkansa vuoksi, myös antaakseen saamaansa apua takaisin. Nyt jo eläkkeellä oleva Auli Piira jäi yksinhuoltajaksi 1970-luvun alkupuolella, kun hänelle tuli ero miehestään. Hän jäi yksin kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa.

Oulussa vapaaehtoiset ihailevat päiväryhmän vauvoja.
Auli Piiran ja Lea Kärjen neuvoilla korvapuustit ovat sopivan kokoisia.

− Niitten kanssa on sitten menty. Laitoin aamulla kuuden jälkeen kolme lasta pulkkaan ja vein hoitoon, kun töissä piti olla seitsemäksi.

Sukulaiset ja muut läheiset auttoivat Aulia selviämään, mutta hän muistaa aika tarkkaan, milloin astui voimaan laki, joka salli jäädä hoitamaan sairasta lasta kotiin. Noilta vuosilta juontaa Aulin tapa pyöräillä kovaa vauhtia.

− Silloin ajattelin, että kun joskus olen itsekseni ja lapset ovat isoja, niin kyllä minä ajan pyörällä hiljaa. Ja höpön höpön, samaa vauhtia menen kuin ennenkin!

Hyvät keskustelut arvokkaita

NNKY:n vapaaehtoiset ovat tavanneet päiväryhmän äitejä ja vauvoja viitisen vuotta. He tekevät kerran kuussa yhdessä käsitöitä, askartelevat ja leipovat. Vapaaehtoisista yleensä kolme tai neljä ehtii mukaan tapaamisiin. Päiväryhmän on tarkoitus olla apuna vanhemman ja vauvan välisessä varhaisessa vuorovaikutuksessa, vakaan ja toimivan arjen muotoutumisessa ja yhteisen ilon löytämisessä. Ryhmään osallistuvat äidit tarvitsevat niissä tukea.

 


Me emme kysy, miksi käyt päiväryhmässä.


NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi korostaa, että heidän vapaaehtoisilleen tärkeää on olla yhdessä äitien kanssa tässä hetkessä.

− Meille ei ole mitään merkitystä sillä, mikä äidin tausta on. Me emme kysy, miksi käyt päiväryhmässä.

− Toisaalta juuri siksi myös vapaaehtoiseksi voi tulla ihan omana itsenään

Hienoa on, että joskus yhteys mummojen ja nuorten äitien välillä osuu niin kohdalleen, että syntyy hyviä keskusteluita. Vanhemmat opettavat nuorempiaan ja päinvastoin.

− Äitiyden lisäksi on puhuttu ihan arkisten asioiden hoidosta. Joskus laskujen maksusta, nyt kännykän käytöstä, kuvaa Lea Abazi, toinen päiväryhmän ohjaajista.

Pikku kärppä

Ruokaa laitetaan nyt ensimmäistä kertaa NNKY:n tiloissa Isokadulla. Siellä on vastaremontoitu keittiö. Naiset kertovat, että Auli on aikaisemmin useasti pyyhkäissyt päiväryhmään valmis pulla- tai piparitaikina pyörän tarakalla.

− Sitten tuli mieleen, että ei kai sitä taikinaa kannata aina läpi kaupungin viedä, hymyilee Maarit Peltoniemi.

Kun muut tekevät keittoa, Inkeri harjoittelee Riitan kanssa kävelemistä. Inkeri huojuu vähän huterassa haara-asennossa, mutta tyytyväisenä siihen, mitä aikoo.

Matka äidin jalan vierestä keittiön ovelta päättyy riemullisesti Riitan syliin. Pari matalaa porrasta alas ja ylös Riitan kanssa. Sitten Inkeri lähtee takaisin äidin luo käsiään touhukkaasti heilutellen ja välillä vauvojen tapaan  huokaisten. Hymy leviää isoksi ja äiti ja toiset vapaaehtoismummot ihailevat.

− No kuka se sieltä tuli?

− Tuliko pikku kärppä?

Inkeri ja Riitta ovat molemmat hiki päässä. Välillä Inkeri kiertää jo ison ruokapöydän ilman tukea. Kaksi viikkoa sitten opittu taito vie mukanaan. Lohikeitto on onneksi pian valmista. Kohta tulee nälkä.

Annan ja Inkerin nimet on vaihdettu. Pääkuvassa: Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi, Riitta Heikkinen ja Marita Väätäinen ihailevat Inkerin sormiruokailua.

Teksti: Essi Lehtinen, kuvat: Mikko Törmänen