Naisiin kohdistuva väkivalta on kaikkien asia

Eteläsuomalainen Henna joutui väkivallan uhriksi ollessaan muutaman kuukauden kestäneessä avoliitossa.

– Minuun kohdistettiin pääasiassa seksuaalista- ja henkistä väkivaltaa.

Suhteen päättymisen jälkeen neljän lapsen äiti ajatteli, että hän vain unohtaa kaiken ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.

– Ajan kuluessa minulle tuli kuitenkin tosi tuskainen olo. Oli pakko päästä puhumaan asioista jonkun kanssa.

Henna oli ensin yhteydessä neuvolapsykologiin, joka kysyi häneltä lupaa kääntyä turvakodin puoleen. Henna antoi luvan.

– Turvakodista soitettiin minulle ja aloin käydä siellä avopalveluissa lähisuhdeväkivaltatyön yksikössä. Myöhemmin osallistuin turvakodissa säännöllisesti kokoontuneeseen vertaistukiryhmään. Siitäkin hyödyin paljon.

Pitkän prosessin myötä Henna on vähitellen toipumassa kokemastaan väkivallasta. Hän kannustaa muitakin hakemaan apua.

– Minun asiani alkoivat helpottua siinä vaiheessa, kun sain yhteyden turvakotiin.

Hennan mielestä myös väkivallan tekijää tulee auttaa.

– Vaikka se apu ei enää auta minua, niin mahdollisissa tulevissa ihmissuhteissa se voi auttaa tekijää välttämään väkivallan käyttöä ja hallitsemaan paremmin aggressiivisia tunteita.

Väkivalta edelleen iso ongelma

Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen toteaa, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on mahdollista saada vähenemään, mutta se vaatii määrätietoista työtä ja monen toimijan yhteistyötä.

– Ensinnäkin jokaisen väkivaltaan turvautuneen miehen pitäisi tunnistaa tekonsa väkivallaksi, ja ottaa siitä täysi vastuu. Väkivallan käyttämiselle on pantava stoppi.

Se ei vielä riitä, että väkivalta loppuu yhtä naista kohtaan.

– Yksittäinen uhri voi päästä siitä eroon, mutta väkivaltainen henkilöhän voi jatkaa samaa käytöstään seuraavassa suhteessa.

Tärkeää on sekin, että jokainen väkivaltaa kokenut nainen ymmärtäisi entistä aikaisemmin kokemuksensa väkivallaksi. Siinä ystävätkin voivat auttaa.

– Moni uhri tunnistaa väkivallan vasta silloin kun se on kestänyt pidempään ja raaistunut.

Muukkosen mukaan sekä väkivaltaa kokeneen että sitä tehneen pitäisi saada apua nykyistä paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa.

– Tarvitaan lisää väkivaltatyön osaamista sekä kyseiseen työhön keskittyneille työntekijöille että myös muille ammattilaisille, jotka kohtaavat ihmisiä eri palveluissa.

Vakavan väkivallan riskit on osattava tunnistaa nykyistä paremmin, ja toimintatapojen olisi oltava selkeitä.

– Ammattilaisten on ymmärrettävä se, milloin riskimittarit näyttävät punaista, ja milloin väkivallan riskiä ylipäätään pitää arvioida.

Istanbulin sopimus on tärkeä

Muukkonen toteaa, että väkivallan ennaltaehkäisykin pitäisi nähdä yhä enemmän kaikkien työnä.

– Turvalliset ihmissuhteet tulee ottaa puheeksi erilaisissa tilanteissa. Tuetaan lapsia, nuoria ja aikuisia olemaan turvallisia, kannustavia ja myötätuntoisia.

Suomen vuonna 2015 ratifioima Istanbulin sopimus velvoittaa toimimaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi.

– Tämä sopimus on merkittävä. Myös Suomen pitää tunnustaa se, että meillä on tässä asiassa monia puutteita, vaikka olemmekin monin tavoin tasa-arvoinen maa.

Muukkonen kiittelee sitä, että Istanbulin sopimuksessa mainitaan vahvasti myös järjestöjen tekemä työ.

– Kanlaisjärjestöjen ja viranomaisten välisessä yhteistyössä on paljon potentiaalia ammennettavaksi väkivaltaa kokeneiden ja sitä käyttäneiden hyväksi.

Väkivaltaisuudesta pois oppiminen pitkä prosessi

Lyömätön Linja Espoossa ry:n toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos sanoo, että lähisuhdeväkivallan kitkeminen pois vaatii pitkäjänteistä työtä väkivallantekijän kanssa.

Yhdistyksessä käytetään väkivallan katkaisuohjelmaa, jossa tehdään aluksi yksilötyötä ja sen jälkeen 15 viikkoa täydentävää vertaisryhmätoimintaa.

– Tämän jälkeen seuraa puolen vuoden jakso, jolloin asiakkaamme voivat testata oman käyttäytymisensä muuttumista lähisuhteissaan. Prosessin päätteeksi on loppuarviointi, Tassopoulos selvittää.

Lyömättömällä Linjalla on omat palvelunsa kantasuomalaisille ja maahanmuuttajataustaisille.

– Jälkimmäisten kohdalla prosessi kestää pitempään. Muuten sisältö on samantyyppinen.

Tassopouloksen mukaan muutoksen arvioiminen oikealla tavalla on mahdollista vasta sitten, kun kuullaan myös puolisoa.

– Vuodesta 2020 olemmekin tavanneet myös heitä.

Espoolaisella Jormalla on taustallaan väkivaltaista käyttäytymistä.

– Pidin perheestäni kiinni väärällä tavalla. Manipuloin, kontrolloin ja olin monellakin tavalla aggressiivinen.

Avioliitto oli jo kariutumassa, kun mies sopi vaimonsa kanssa, että hän lähtee Lyömättömään Linjaan.

– Kynnys oli korkea ja häpeä oli se päällimmäinen tunne. Vähitellen yksilötapaamisten aikana aloin tiedostaa ja myöntää omat käyttäytymismallini ja tekoni. Siitä kehitys lähti liikkeelle.

Jorma on toiminut nyt useita vuosia vertaisohjaajana Lyömättömässä Linjassa.

– Uskon pystyväni tuomaan lisää avoimuutta miesten tapaamisiin. Se taas saattaa aukaista miehissä lukkoja, jotka muuten jäisivät avautumatta.

Lue myös

Naisiin kohdistuvan väkivallan vuoksi haetaan apua vuosi vuodelta enemmän – palvelut on turvattava, Tiedote 6.3.2023, ETKL