Lähisuhdeväkivalta Turvakodit

Poriin turvakoti neljän vuoden tauon jälkeen

Porin turvakoti aloitti toimintansa maaliskuun puolivälissä. Neljän vuoden tauon jälkeen turvakoti tuli tarpeeseen. Ensimmäiset avun tarvitsijat saapuivat päivä sen jälkeen, kun toimilupa oli saatu. 

dav

Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksen tunnelma on ollut innostunut, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) myönsi sille täksi vuodeksi luvan ylläpitää turvakotia.

− On hienoa, että yhdistys voi taas tarjota turvakodin palveluita, sanoo turvakodin sosiaalityöntekijä Susanne Laatikainen-Koivuniemi.

Turvakodin tilat on remontoitu Tiilimäentielle yhdistyksen palvelutalo Esikon kolmanteen kerrokseen. Perhepaikkoja on yhteensä seitsemän, joista yksi on esteetön.

Ensimmäisen kuukauden aikana turvakotiin on Porissa hakeutunut niin lapsiperheitä kuin yksin tulevia aikuisia. Ensimmäiset saapuivat käytännössä heti toimiluvan saamisen jälkeen.

Laatikainen-Koivuniemi kuvaa turvakodissa työskentelevää kuuden ohjaajan työporukkaa osaavaksi ja auttamishaluiseksi. Työntekijöillä on psykiatrian, lastensuojelun, kehitysvammatyön ja vankeinhoidon työkokemusta. Kaikkien työ on sivunnut väkivaltatyötä jo aiemmin, kaksi heistä on turvakodin entisiä työntekijöitä.

Lisää paikkoja myös Helsinkiin

Porin yhdistys sulki haikein mielin turvakodin ovet vuoden 2013 alussa, kun kunnat vetäytyivät turvakodin toiminnan rahoituksesta. Lakimuutos ja valtion rahoitus turvakotien kriisityölle muutti tilanteen pari vuotta myöhemmin ja nyt Pori ja kolme muuta turvakotia sai toimiluvan täksi vuodeksi.

Tarvetta turvakodeille on. Juttua tehdessä keväisenä keskiviikkona Porin seitsemästä paikasta käytössä on viisi. Avuntarvitsijoita tulee lähiseudulta, mutta myös kauempaa.

− Tampereen turvakoti on ohjannut ihmisiä meille, kun heillä on ollut täyttä. Se on toiminut hyvin, sanoo Laatikainen-Koivuniemi.

Kaikki apua tarvitsevat eivät viime vuonna mahtuneet turvakotiin.  Heinäkuun alusta kerätty Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten tilasto kertoo, että puolen vuoden aikana ilman turvakodin apua jäi 309 aikuista ja 190 lasta. Vuoden aikana heitä voi arvioida olleen yhteensä 1000. Ruuhkaisinta oli Helsingin, Vantaan ja Tampereen turvakodeissa.

Tämän vuoden lisärahoitus toi Porin ohella paikkoja Helsinkiin ja Kajaaniin. Pääkaupungin turvakoti ry sai 7 perhepaikkaa lisää. Ovet uusissa tiloissa Helsingin Toukolassa aukeavat lauantaina 20.5. Uusi yksikkö sijaitsee 9-kerroksisen talon alimmassa kerroksessa.

− Sopivia tiloja etsittiin pitkään. Nyt käyttöön tuleviin tiloihin on oma sisäänkäynti, kertoo toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

Helsinkiin 7 perhepaikkaa sai luvan perustaa myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helsingin yhdistys ry. Kajaanin 1 perhepaikka on Oulun turvakodin etäyksikkö.

− Hallituksen kehysriihessä turvakotitoimintaan osoitettiin 2 miljoonaa euroa lisää rahaa. Se mahdollistaa ensi vuonna turvakotien perhepaikkojen lisäämisen ja uusien turvakotien avaamisen, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

Apua hakee entistä useampi

Suomessa toimii kaikkiaan 22 turvakotia, joiden kriisiajan työtä valtio rahoittaa. Turvakodeista reilu puolet on Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ylläpitämiä, muita pitävät yllä kunnat ja yksittäiset yhdistykset. Perhepaikkoja on yhteensä 143. Euroopan neuvoston mukaan turvakotipaikkoja tarvittaisiin yksi perhepaikka 10 000 asukasta kohden. Suomessa paikkoja pitäisi siten olla yli 500.

Viime vuonna liiton turvakodeissa oli asiakkaita enemmän kuin aikaisemmin*. Turvakodin suojaa tarvitsi viime vuonna 2227, vuotta aiemmin 2136 ihmistä. Lapsia heistä on vuosittain yli 1000.

Turvakodista eniten apua hakevat 25−34-vuotiaat, suomea äidinkielenään puhuvat naiset, jotka ovat joutuneet puolisonsa pahoinpitelemiksi. Lapsista iältään 2−6-vuotiaat ovat suurin ikäryhmä. Miehiä turvakodeissa oli viime vuonna 73, mikä on kymmenen enemmän kuin edellisenä vuonna. Väkivalta oli yleisimmin kestänyt alle vuoden, kun apua haettiin. Lähes viidennes oli elänyt väkivallan alla yli viisi vuotta.

*vuosien 2015 ja 2016 tilastot koskevat olemassa olleita 11 liiton jäsenyhdistysten turvakotia.

Porin turvakoti sijaitsee asuin- ja palvelutalo Porin Esikossa, Tiilimäentie 2, 28500 Pori. Turvakoti päivystää numerossa 044 760 5123.

Pääkaupungin turvakodin uusi yksikkö avataan osoitteeseen Hämeentie 126 F, 00560 Helsinki. Sen päivystysnumero on 050 565 0636 (20.5. alkaen). Jo nyt turvakoti toimii osoitteessa Steniuksentie 20, 00320 Helsinki, päivystysnumero (09) 4777 180.

Juttu päivitetty 8.5. hallituksen puoliväliriihen lisärahoituksen ja vaille turvakotipaikkaa jääneiden osalta.