Lapsi reagoi raivolla vanhempien väliseen väkivaltaan ja mustasukkaiseen valvontaan. Odottava äiti ei luota kenenkään apuun. Kolmas yö synnytyksen jälkeen tuo tuskallisen ahdistuksen. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset osaavat auttaa lapsiperheitä, kun hätä on suuri.

TERHIN TARINA: ”Hän sai minut uskomaan, että ansaitsen lyönnit”

”Lomakkeissa on kohta, jossa kysytään, onko perheessänne väkivaltaa. Hoitajat esittelevät sen usein niin, että ’tämä on tämmöinen joka meidän täytyy kaikilta kysyä’. Ajattelin, että jos sillä kerran ei ole niin väliä, niin rastitan ei.

Ehkä kaikki alkoi purkautua siitä, kun vastasin ensimmäisen kerran kyllä. Lapsemme sai terveydenhoitajalle mennessämme raivokohtauksen. Tilanteen mentyä ohi terveydenhoitaja katsoi minuun määrätietoisesti ja kysyi, onko lapsi nähnyt kotona väkivaltaa. En enää osannut valehdella, se oli niin suora kysymys. Vastasin, että on.

Tiesin pitkään, että voin pahoin avioliitossamme, mutta en tiennyt mitä tehdä tai millaista apua hakea. Edelleenkään liiton aikaiset ajoittaiset lyömiset tai kuristamiset eivät tunnu pahimmalta väkivallalta. Pahinta oli se psykologinen väkivalta, jolla mieheni sai minut uskomaan, että ansaitsin lyönnit, en kelpaisi kenellekään muulle ja eroamalla tuhoaisin sekä lastemme että vanhempiemme elämän.

En enää osannut erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Luin juuri vanhoja päiväkirjojani. Olin kirjoittanut: ”Kun vain rakastan miestäni riittävästi, me selviämme.” Pelkäsin itsekin kulissien romahtamista. Olen sellaisesta hyvästä perheestä. Tuskin monikaan ympärillämme uskoi, että meillä voisi olla tällaista. Mieheni esimerkiksi seurasi mustasukkaisuutensa vuoksi kaikkea viestiliikennettäni ja oli asentanut gps-paikantimen autoomme. Toivoin, että mieheni olisi vaikka alkoholisti, niin olisi kunniallinen syy erota.

Hyväksyntä tekee hyvää minulle ja lapsille

Ystäväni sai minut lopulta ottamaan eron. Mieheni uhkailee minua edelleen eri tavoin. Itselleni kaiken keskellä tärkeimpiä hetkiä ovat olleet sellaiset, joissa joku on huomannut minussa hyvää. Esimerkiksi kun lastensuojelun perhetyöntekijät antoivat hyvää palautetta siitä, miten hoidin jonkun vaikean tilanteen lapsen kanssa. Mieheni ei huomannut minussa hyvää ja lapsuudessakin olen kokenut jääväni vaille riittävää huomiota ja syliä.

Siksi kaikki se hyväksyntä mitä olen saanut vaikkapa ensi- ja turvakodin työntekijöiden kohtaamisissa ja vertaisryhmässä on ollut todella parantavaa. Lapsetkin voivat paremmin nyt, kun elämässäni on myös iloa. Tärkeintä on ollut rajata yhteydenpitoa entiseen mieheeni ja antaa anteeksi itselle ja toiselle. Näitä harjoittelen yhä.”

JONNAN TARINA: ”Kotona opetettiin, että elämä on kovaa”

”Molemmat halusimme lapsen. Mutta raskausajan hormonit sekoittivat päätäni pahasti, olin kiukkuinen ja äreä. En halunnut ketään lähelle ja sulkeuduin. Mies ei ymmärtänyt yhtään. Hän vaati aborttia ja sanoi häätävänsä minut asunnostaan joka tapauksessa.

Niin hän sitten teki. Yhtäkkiä olin pienellä paikkakunnalla ilman tukiverkkoja. Mies ei aikonut myöskään tunnustaa isyyttään ja laittoi kaverinsa uhkailemaan minua. Postiluukusta pudotettiin tupakoita, tekstiviesteissä ja puheluissa uhattiin. Ajoitin kaupassakäynnit niin, että en törmäisi heihin. Pelkäsin.

Olin kahdeksannella kuulla raskaana, kun sain viimein asunnon isommasta kaupungista. Mun vanhemmilla oli ehkä omista syistään vaikeuksia ymmärtää mua ja olla mun tukena. Hoidin itse kaikki muuttopakkaamiset ja käytännön järjestelyt. Synnytyssalissa olin kahdestaan kätilön kanssa. Uudessa kodissa sinnittelin vielä liian pitkään yksin vauvan kanssa. Kilpirauhasarvoni vaativat jatkuvaa hoitoa ja raskausaikana muutettu lääkitys pisti synnytyksen jälkeen ylikierroksille. Olin väsynyt, mutta en pystynyt nukkumaan.

Hain itse lopulta apua. Aluksi sain sitä seurakunnan ja kunnan kotipalvelun työntekijöiltä. Se oli iso muutos. Monet asiat elämässäni ovat vahvistaneet sitä tunnetta, etten pysty luottamaan toisen apuun. Kotona opetettiin, että elämä on kovaa ja se täytyy vain kestää. Vasta nyt olen tajunnut esimerkiksi sen, että reagoin herkästi toisten tunnetiloihin ja siksi sosiaaliset tilanteet usein väsyttävät minua. Olen analyyttinen, mutta avun myötä lähellä oli ihmisiä, jotka kuuntelivat ja olivat keskustelukumppanina.

Kasvoi mainio tapaus

Jälkikäteen ajatellen ainoa syy selviytyä oli lapseni. Uskon, että sillä oli joku tarkoitus, että hän sai alkunsa. Muutenhan mä olisin voinut sen kaiken jälkeen romahtaa aika reippaasti. Hän pelasti minut henkisesti.

Isyyskin vahvistettiin lopulta käräjillä, mutta mies ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä. Itse olen onnellinen siitä, että lapseni on nyt nelivuotiaana mainio tapaus. Ensi- ja turvakodin ryhmistä tuli erityisherkälle lapselle tärkeitä. Sieltä sai leikkiseuraa. Varautuneesta lapsesta kasvoi välitön ja sosiaalinen. Itse taas olen saanut ryhmistä voimia arkeen ja uusia ystäviä.

Lapsen myötä välit vanhempiinkin ovat parantuneet. Tulevaisuus näyttäytyy positiivisena – sattuma toi elämääni myös ihmisen, joka otti lapseni avosylin vastaan!”

RIIKAN TARINA: ”Tuska riittämättömyydestä vauvan kanssa”

”Se oli heti synnytyksen jälkeen, olisiko ollut kolmas yö. Vauva alkoi yöllä itkeä ihan normaalisti. Yhtäkkiä olin kuitenkin varma, etten selviäisi vauvan hoitamisesta. Paniikkikohtauksen myötä tajusin, että taas se iskee: synnytyksen laukaisema ahdistuneisuus.

Se on täysin ristiriitainen tunne kahdesta minästä. Olin siinä vaiheessa jo hoitanut yhden lapsen viisivuotiaaksi, joten en kuvitellut, etten käytännössä osaisi lämmittää maitoa. Silti minut valtasi kokonaisvaltainen tuskainen tunne riittämättömyydestä ja epävarmuudesta. Liittyvätkö ne lapsuuden kokemuksiin, oman minän turvattomuuden tunteeseen vai mihin kaikkeen sitten.

Se kaikki laukaisee kuitenkin ahdistuksen, jolloin itsensä koossa pitäminen vie kaikki voimat. Energiaa ei jää hyvään vanhemmuuteen tai puolisona olemiseen.

Turvalliseen ympäristöön

Minulla on ollut paniikkihäiriön vuoksi lääkehoito, mutta kohtaukset eivät ole liiemmin häirinneet elämääni. Olen sosiaalinen ihminen, minulla on harrastuksia ja työ. Nämä lapsen saamiseen liittyneet ahdistuskokemukset ovat suuria poikkeuksia elämässäni. Mieleni pomppoilee, mutta taustalla on samaan aikaan elimistössä tapahtuneita isoja asioita, lääkehoidon alasajo loppuraskauden aikana sekä itse synnytys.

Se on silti kokemuksena hirveä pudotus. Se kaikki on osa minua, mutta se ei ole sitä hyvää minää, johon olen tottunut. Näin se epävarma minä kyseenalaistaa koko tämän minuuden, ei pelkästään äitiyttä.

Kuntouduin kuitenkin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen sairaalajakson ja muun tuen vuoksi muutamassa kuukaudessa. Nyt toisen synnytyksen jälkeen samanlaista sairaalapaikkaa ei alueellani ollut enää tarjolla, joten neuvolan avustamana otin yhteyttä ensikotiin. Pääsin kuukaudeksi vauvan kanssa turvalliseen ympäristöön.”


Mitä apua ensi- ja turvakotiyhdistyksestä?

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset osaavat auttaa, kun lapsiperheen arki ei suju. Osassa yhdistyksiä tarjolla on ryhmiä ja muita avopalveluita, osassa myös ensikoti ja turvakoti. Näin Jonna, Terhi ja Riikka saivat apua.

Jonna, 28
Jonna jäi raskauden aikana yksin ja oli lähes ilman turvaverkkoja. Hän uupui.  → Apua seurakunnalta ja kunnan kotipalvelun työntekijöiltä →  Ensi- ja turvakodin yhden vanhemman perheiden ryhmä, jossa oli lastenhoito.  →  Baby blues -ryhmä alle 2-vuotiaiden vanhemmille →  sama tuttu ryhmä jatkaa omana viikkoryhmänä.

Terhi, 37
Terhin puoliso oli väkivaltainen ja erosta tuli vaikea.  →  Apua lastensuojelusta. → Vanhemmat ohjattiin ensi- ja turvakodin ryhmään, jonka tarkoitus oli vahvistaa eron jälkeistä vanhemmuutta. → Molemmilla oli oma ohjaaja, tapaamisia yhdessä ja erikseen. → Terhi kertoi  enemmän väkivallasta →  yhdistyksen lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden vertaisryhmä.

Riikka, 33
Toisen synnytyksen jälkeen Riikka kärsi voimakkaasta ahdistuneisuushäiriöstä. Oireet olivat tutut jo ensimmäisestä synnytyksestä. →  Haki apua neuvolasta. Sairaalapaikkaa ei äidille ja vauvalle ollut tarjolla. Isä ei työnsä vuoksi voinut jäädä kotiin. →  Muutamaksi viikoksi ensikodille →  Kotikunnasta perheohjaajan apua → Äskettäin posti toi myönteisen psykoterapian tukipäätöksen Kelalta

teksti: Riku Siivonen
kuva: iStock / Propaganda