Traumatisoituneen ihmisen kanssa ammattilaisella voi olla keinot hukassa – ja juuri siksi neuvo on, että kulje lähellä ja rauhassa.

Pitkään on tiedetty, että lapsuuden rankat kokemukset vaikuttavat ihmisen myöhempään elämään. Maallikkokin osaa puhua traumoista ja ymmärtää, että niiden aiheuttamaa ahdistusta voi joutua setvimään pitkään, jopa terapiassa.

Mutta ikävä kyllä rankkojen kokemusten vaikutukset eivät jää siihen. Laaja amerikkalainen ACE (Adverse Childhood Experience) -tutkimus paljasti, että traumaattiset kokemukset heikentävät ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia monella muullakin kuin psyykkisellä tasolla. Traumat aiheuttavat ihan konkreettisesti sairauksia: sydänongelmia, verenpainetautia, syöpiä.
Sen lisäksi ne vaikuttavat ihmisen kykyyn olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa – ja sitä kautta siihen, miten ihminen pärjää ihmissuhteissaan ja pystyy ottamaan hoitoa ja muuta apua vastaan.

Tästä seuraa kaksi asiaa: Ensinnäkin traumat ja rankat kokemukset pitää minimoida. Sitä työtä tekevät Ensi- ja turvakotien liitto ja muut sosiaali- ja terveysalan toimijat. Ne yrittävät sekä auttaa että rohkaista ihmisiä hakemaan itselleen apua ja pitämään itseään avun arvoisina.

Toisekseen niin läheisten kuin ennen kaikkea viranomaisten ja muiden auttajien pitää ymmärtää ja oppia, kuinka herkkä rankkoja asioita kokeneiden ihmisten sielunmaisema on.

Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäälliköt Maarit Andersson, Tiina Muukkonen ja Hanna Sellergren tietävät, että traumatisoituneiden ihmisten vierellä pitää kulkea poikkeuksellisen hienovaraisesti ja riittävän pitkään. Luottamus syntyy joskus hitaasti. Palveluihin pitää saattaa – joskus jopa konkreettisesti kädestä pitäen.

– Tämän lähtökohdan ymmärtäminen on yhteiskunnallisesti elintärkeää, kolmikko sanoo.

Nujerrettu ihminen ei pysty auttamaan itseään

Jopa hoitotyön ammattilaisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka vaikea kaltoin kohdellun on luottaa ihmisiin, vaikka nämä olisivat hyväntahtoisia. Asiakas voi olla epäluuloinen ja tuntua auttajasta jopa hankalalta. Epäluuloa lisää se, että monella on eri palveluissa kokemuksia ohitetuksi tulemisesta.

Ihminen voi kerta kaikkiaan olla henkisesti niin nujerrettu ja kykenemätön huolehtimaan itsestään, ettei esimerkiksi pienen vauvan äiti saa haettua tukea itselleen, kun vaikkapa itkuinen vauva valvottaa. Ei vain pysty, ei jaksa, ei saa tehtyä. On kyse samasta ilmiöstä kuin silloin, kun joku ei ”vain lähde pois” väkivaltaisesta ihmissuhteesta. Näissä esimerkeissä on yhteistä myös se, että trauma ei vaikuta vain ihmiseen itseensä, vaan myös lapsiin eli seuraavaan sukupolveen, joka on myös vaarassa traumatisoitua.


 Traumatisoituneita ihmisiä on enemmän kuin luullaan, mutta  heitä ei ole aina helppo tunnistaa.

 


– Ketju voidaan kuitenkin katkaista, Maarit Andersson sanoo.
– Se edellyttää, että työntekijä ei moiti tai syyllistä asiakasta, vaan uskoo muutokseen silloinkin, kun asiakas itse ei jaksa uskoa.

Se edellyttää myös sitä, että työntekijällä on taitoa ja herkkyyttä tunnistaa traumasta kärsivä. Varsinaista traumatyötä ei tarvitse kaikkien osata tehdä.

– Sen sijaan on oleellista ymmärtää, että hankalat kokemukset vaikuttavat ihmiseen niin syvästi, ettei häneltä voi vaatia samaa kuin sellaiselta, jolla ei ole samanlaista taustaa, Tiina Muukkonen sanoo.

Tiina Muukkonen selittää, että traumatisoituneita ihmisiä on enemmän kuin luullaan, mutta silti heitä ei ole aina helppo tunnistaa. Kaltoinkohtelu lapsena, vanhempien päihteidenkäyttö tai perheessä tapahtuva väkivalta nostaa lapsen helposti riskiryhmään ja altistaa traumoille. Silti toipuminen ja toipumiskyky ovat yksilöllisiä.

– Jollain ihmisellä voi olla paljonkin haitallisia kokemuksia, mutta hän ei silti varsinaisesti traumatisoidu. Toisella yksi rankka kokemus tuottaa ison trauman, Muukkonen sanoo.

Minäkuva korjaantuu parhaiten ryhmässä

Murentunut minäkuva ei korjaudu yksinään miettimällä. Toipuminen tapahtuu samalla tavalla kuin traumaattinen kokemus on tapahtunut – suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi kuntoutusyhteisöt ovat tärkeitä avun ja kasvun paikkoja.

Kuntoutusyhteisössä trauman vaikutuksia voidaan korjata ja minimoida esimerkiksi kiinnittämällä huomio ihmisen hyviin puoliin. Vaikka kantaisi kuinka suuria taakkoja historiastaan, ihmisellä on aina myös vahvuuksia ja voimavaroja. Jossain hän on myös hyvä. Niitä pitää vain tehdä näkyviksi.

– Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että vieressä kulkeva auttaja sanoo niitä ääneen. Jonkun voi olla vaikea pitää kotia siistinä tai viedä lasta ulos, mutta hän voi olla hyvä hassuttelemaan, laulamaan ja leikkimään, kehittämispäällikkö Hanna Sellergen sanoo.

Sellergrenin mukaan on erityisen tärkeää, että autettavaa ei pidetä työn kohteena, jonka hyväksi tehdään asioita. Häntä tuetaan siksi, että hän pystyisi tekemään itse koko ajan enemmän itsensä ja lapsensa hyväksi. Se vaatii taas turvallista ympäristöä ja yhteisöä esimerkiksi kuntoutuspaikassa. Päivittäiset rutiinit tuovat perheelle turvallisuutta. Jos perheellä on monenlaisia ongelmia, tarvitaan monialaista yhteistyötä. Monipuolisen tuen avulla niin lapsi kuin aikuinen pystyy pikkuhiljaa tekemään ihan tavallisia asioita: nukkua ja herätä säännöllisesti, käydä ulkona, syödä yhdessä.

Ne ovat myös keinoja tukea stressistä palautumista. Yhdessä turvallisesti tekemällä ihminen kokee läheisyyttä, saa auttaa toisia ja jakaa iloa. Ehkä häntä halataan tai kosketaan hyväksyvästi pitkästä aikaa. Ongelmavyyhdet voivat olla sotkuisia, mutta muutos on aina mahdollinen. Lopulta lääke on yksinkertainen. Negatiiviset kokemukset voi paikata positiivisilla kokemuksilla.

Teksti: Riku Siivonen, kuva: Vastavalo / Soili Jussila. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.