Kansalaistoiminta Vapaaehtoisuus

Vapaaehtoiset ovat suuri apu

Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksistä löytyy monenlaisia vapaaehtoistehtäviä. Vapaaehtoiset toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.

Lastenhoitaja, vapaaehtoinen doula, mieskaveri, chat-päivystäjä ja tukihenkilö. Esimerkiksi tällaisissa vapaaehtoistehtävissä voi toimia Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä. 

– Viime vuonna meillä toimi vapaaehtoisena lähes 1 900 ihmistä eri puolilla Suomea. Eniten on erilaisia tukihenkilöitä, ja vertaisuus onkin meillä monen vapaaehtoistehtävän keskiössä. Esimerkiksi eron itse läpikäynyt voi tarjota vertaistukea toiselle eron kokeneelle, Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Emmi Hela sanoo. 

Suosittua on myös toimia lastenhoitajana. Lastenhoitajat mahdollistavat vanhempien osallistumisen toimintaan ja tarjoavat samalla lapselle turvallisen leikkihetken. 

– Lastenhoitajat mahdollistavat vanhemmille vertaistukeen osallistumista ja rauhoittumista, kun lapsille on muuta turvallista tekemistä siksi aikaa. On tosi tärkeää, että lapsille on kivoja vapaaehtoisia! Vapaaehtoiset voivat tuoda iloa lapselle ja vastata lapsen tarpeisiin leikkiä ja tehdä kivoja asioita, joihin vanhemmilla ei välttämättä ole siinä hetkessä jaksamista.

Auttaa voi vaikka kotisohvalta

Vapaaehtoisuuteen tarvitaan vain kiinnostusta Ensi- ja turvakotien liiton teemoihin ja halua auttaa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan. 

–  Vapaaehtoisena voi toimia tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Eri tehtäviin on omat koulutuksensa ja erilainen sitoutumisen taso. Kaikille löytyy omanlainen tehtävä, joka sopii sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Tukihenkilöksi täytyy pystyä sitoutumaan pitemmäksi aikaa, mutta esimerkiksi paikallisen yhdistyksen tapahtumissa voi auttaa silloin kun itselle sopii, Emmi Hela kertoo. 

Vapaaehtoisena voi toimia jopa kotisohvalta käsin esimerkiksi somelähettiläänä. Somelähettiläät toimivat sosiaalisessa mediassa ja levittävät tietoa avusta ja tuesta perheille.  

Somelähettiläs Marica Thorénia vapaaehtoisuuteen motivoivat omakohtaiset kokemukset. 

– Turvakoti ja sen upea henkilökunta auttoivat aikoinaan omaa perhettäni merkittävästi, ja haluan olla osaltani kertomassa tästä avusta sekä madaltamassa kynnystä hakeutua avun piiriin. Somelähettiläänä pääsen myös ottamaan kantaa ja vaikuttamaan, Thorén kertoo. 

– Auttamisesta tulee valtavan hyvä mieli. Tiedän saamastani yhteydenotosta, että somelähettiläsjulkaisuillani on ollut konkreettista apua: tuttava on osannut ohjata niiden perusteella ystävänsä hakemaan apua turvakodista. Tällä sohvanpohja-aktivismilla ja tiedottamisella todellakin on vaikutusta ihmisten elämään!

Vapaaehtoisuudella on merkitystä

Vapaaehtoisten merkitys yhdistysten arjessa on suuri. Vertaistuki on olennainen osa sitä työtä, mitä Ensi- ja turvakotien liitossa tehdään perheiden hyväksi. 

– Paljon apua ja tukea jäisi saamatta ja tietoa jakamatta ilman vapaaehtoisia. Kansalaisjärjestön ytimessä on vapaaehtoisuus. Vapaaehtoiset ovat todella tärkeitä myös siinä, miten toiminta kehittyy ja tulee uutta innostusta, Hela kertoo. 

–  Suurin osa liiton vapaaehtoisista on sellaisia, joita meidän teemamme ovat koskettaneet joko lähipiirin kautta tai henkilökohtaisesti lähipiirissä. Esimerkiksi erotukihenkilönä toimiminen on merkityksellistä ja erovertaisuutta on kehitetty pitkään. Se, että voi saada ammattilaisen tuen rinnalle vertaisen tukea, on usein tosi vaikuttavaa ja toivoa tuovaa. Se on meillä kantava teema.

Haluatko tuoda iloa vauvoille, lapsille ja vanhemmille? Haluatko olla mukana toimimassa turvallisen lapsuuden ja elämän puolesta?

Vapaaehtoisilla on rajat, mutta myös vapaus toimia, kun taustalla ovat yhdistys ja sen työntekijöiden ammattitaito.

Vanhempi on väsynyt, sinä leikit lapsen kanssa, että hän voi hengähtää. Tulevaa äitiä pelottaa synnytys, sinä kuuntelet ja kuljet vierellä. Vanhemman pitää päästä asioille, sinä otat vauvan syliin ja hän nukahtaa siihen tyytyväisenä. Lapsi kaipaa miestä kaverikseen ja sinä tulet jakamaan arkeasi hänen kanssaan. Jos olet eron läpikäynyt isä tai äiti, voit tarjota vertaistukea Ero lapsiperheessä -tilaisuuksissa, Erovertaiskahviloissa tai toimia erotukihenkilönä. Somelähettiläät toimivat sosiaalisessa mediassa ja levittävät tietoa avusta ja tuesta perheille.

Vapaaehtoisena saat iloa, merkityksellisen vapaaehtoistehtävän, vaikutusmahdollisuuksia ja mukavan porukan, johon kuulua ja jossa toimia.

Meillä vapaaehtoisena ei tarvitse valmiiksi osata kaikkea. Halu auttaa, positiivinen asenne ja iloinen mieli vievät pitkälle. Vapaaehtoisena toimimiseen saat meiltä koulutusta ja tukea. Toki jos sinulla on osaamista, jota haluaisit hyödyntää vapaaehtoistyössä (kirjoittaminen, valokuvaus, remonttitaidot, ryhmien ohjaaminen), otamme ehdotuksia mielellämme vastaan.