Lähisuhdeväkivalta Turvakodit

Uudet turvakodit tulivat tarpeeseen

Kevään aikana Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä aukeaa neljä uutta turvakotia. Seinäjoella, Espoossa ja Tampereella on jo 23 uutta perhepaikkaa, Hämeenlinna saa 7 perhepaikkaa juhannusviikolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) myönsi yhdistyksille rahoituksen turvakotien ylläpitämiseen.

LKS 20180403 Pääkaupungin turvakoti ry avasi Espoon Järvenperässä tiistaina 3. huhtikuuta 2018 uuden turvakotiyksikön Turvakoti Pellaksen. Seitsemänpaikkainen Turvakoti Pellas antaa kriisiapua lähisuhdeväkivaltaan. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

THL:n tilastojen mukaan turvakodeista ohjattiin 1089 yhteydenottajaa tilanpuutteen vuoksi toiseen turvakotiin vuonna 2016. Erityisen ruuhkaisia turvakodit ovat olleet Uudellamaalla. Pelkästään Pääkaupungin turvakoti ry:n kahdesta turvakodista jouduttiin viime vuonna käännyttämään 412 asiakasta.

– Näyttää siltä, että turvakodit ovat tulleet todella tarpeeseen, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.

Uusiin turvakoteihin on esteetön kulku ja kaikissa on ainakin yksi esteetön huone. Tiloja on remontoitu esimerkiksi lastensuojelulaitoksilta ja hotelleilta vapautuneisiin tiloihin.

Aivan Tampereen keskustaan

Tampereen ensi- ja turvakoti ry avasi toisen turvakotinsa aivan Tampereen keskustaan Hämeenkadulle maaliskuun alussa. Perhepaikkoja on 9.

Hämeenkadun turvakoti toimii Omenahotellilta vapautuneessa alimmassa kerroksesta, muissa kerroksissa on edelleen hotelli. Oletus siitä, että keskustan turvakotiin hakeutuisi enemmän yksin tulevia asiakkaita kuin lapsiperheitä, on ainakin toistaiseksi osoittautunut virheelliseksi. Sekä Hämeenkadulla että yhdistyksen toisessa turvakodissa Petsamossa on paljon lapsiperheitä.

Mutkakadulla Petsamossa toimii edelleen 8 perhepaikan turvakoti. Se on ollut viime vuodet täynnä, asiakkaita oli viime vuonna kaikkiaan 288. Lähes saman verran jouduttiin ohjaamaan muualle, useimmiten Porin tai Lahden turvakoteihin.

Hämeenkadun keskeinen sijainti tuo vastaavan sosiaalityöntekijän Irina Remeksen mukaan nyt asiakkaita myös muualta Suomesta, Keski-Suomesta ja toistaiseksi myös Hämeenlinnasta.

Remestä on ilahduttanut tapa, jolla asiakkaat suoraan ja välittömästi kiittävät turvakotia.

–Ihmiset sanovat, että teemme tärkeää työtä, Remes kertoo.

Pellas helpottaa Uudenmaan ruuhkaista tilannetta

Turvakoti Pellas Espoon järvenperässä avautui huhtikuun alussa. Se on ollut ensimmäiset viikot täynnä asiakkaita. Turvakotia ylläpitävälle Pääkaupungin turvakoti ry:lle Pellas on kolmas pääkaupunkiseudulla toimiva väkivallan kriisiapua tarjoava yksikkö. Paikkoja on 7 perheelle.

Turvakoti Pellaksen tiloissa toimi aiemmin lastenkoti ja siksi ne sopivat erityisen hyvin lapsiperheille. Tilaa leikkiä on paljon, ulkona on leikkivälineitä ja kuraeteiset helpottavat arkea.

– Perheet ovat tulleet enimmäkseen pienten lasten kanssa, kertoo Asta Närhi, turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä.

Muuten asiakkaina on ollut monenlaisia ihmisiä, myös iäkkäämpiä.

Ensimmäinen asiakas samana iltana Seinäjoella

Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan turvakotiin ensimmäinen avunhakija tuli muutaman tunnin kuluttua ovien avaamisesta 6. huhtikuuta.

Lastensuojelusta vastaavaksi sosiaalityöntekijäksi siirtynyt Hanna Annola on jo kuullut palautetta siitä, mikä merkitys on sillä, että turvakoti on omalla paikkakunnalla tai alueella. Turvakoti palvelee alueen 17 kuntaa. Sosiaalipäivystys ohjasi aiemmin kriisissä olevia ihmisiä turva-asuntoihin, kun turvakotiin lähtö kauemmas kouluista ja työpaikoista koettiin vaikeaksi. Vuonna 2016 väkivaltaa hoidettiin noin 230 tapauksessa ja turva-asuntoja käytti 21 asiakasta tai perhettä.

– Nyt turvakotiin hakeutuminen on realistisempi vaihtoehto.

Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n ylläpitämässä turvakodissa on paikat 7 perheelle. Ensimmäisten päivien kokemus on, että suurin osa asiakkaista tulee lasten kanssa. Tilat Simunan alueella remontoitiin entisiin lastensuojeluyksikön tiloihin, samassa rakennuksessa on päiväkoti ja koulu.

Tutustu Etelä-Pohjanmaan turvakotiin Youtubessa.

Hämeenlinna ollut pitkään ilman turvakotia

Hämeenlinnaan turvakoti aukeaa juhannusviikolla pitkän odotuksen jälkeen. 7-paikkainen turvakoti palvelee entisen hotellin tiloissa noin 20 asiakasta kerrallaan.

Toiminnasta oppilasasuntolan yhteydessä Punaportissa halutaan tehdä kodinomaista, esimerkiksi ruuat valmistetaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Huoneet sisustetaan metsä- ja luontoteemalla.

– Saamme tilan käyttöömme maanantaina 4.6, odotamme kalusterekkoja kesäkuun toisella viikolla ja avajaisia pääsemme viettämään ennen keskikesän juhlaa, kertoo Kanta-Hämeen perhetyö ry:n toiminnanjohtaja Sini Stolt.

Turvakoti auttaa lähikuntien asiakkaita. Lähimmät yksiköt ovat tähän saakka olleet Vantaalla, Tampereella ja Lahdessa.

– Hämeenlinna on pitkään ollut musta aukko turvakotipalvelujen osalta, Stolt toteaa.

–Asiakasmääriä on vaikea tässä vaiheessa arvioida. Yksin sosiaalipäivystyksen kautta väkivaltaan liittyviä tehtäviä oli Hämeenlinnassa vuonna 2016 kuukausittain 13-18, kertoo Stolt.

Väkivaltapalveluiden osalta palvelut ovat viime vuosina parantuneet Hämeenlinnassa merkittävästi. Vasta reilun puolitoista vuotta toiminut väkivallan avotyö on auttanut kuluneen vuoden aikana 68 asiakasta.

Kuvassa: Pääkaupungin turvakoti ry arvioi, että Turvakoti Pellas auttaa vuosittain 150–200 väkivaltaa kokenutta.