Ero lapsiperheessäLähisuhdeväkivalta Eron jälkeinen vaino

Vaino tuntuu lasten ja nuorten arjessa pelkona

Vaino ja suomalaiset lapset ja nuoret eivät tunnu liittyvän yhteen. Silti vainoaja voi löytyä läheltä. Vanhempien eron jälkeen lapsi voi joutua näkemään, miten oma vanhempi vainoaa toista – tai lasta itseään.

”Olihan meillä joskus sillei, ettei me pystytty tavallaan menemään ees kouluun… Et ne oli sit, et me jäätiin kotiin päiväks kaikki.” (Lapsi)

Vaino mielletään helposti kauas suomalaisesta ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisuutta tavoittelevasta yhteiskunnasta. Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ja Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n Varjo-hanke ja siihen liittynyt tutkimusyhteistyö Lapin yliopiston sosiaalityön oppiaineen kanssa on kuitenkin tuonut esiin, että vaino on monen lapsen todellisuutta. Lapsi voi altistua vanhempien väliselle vainolle tai joutua itse toisen vanhemman vainon uhriksi.

Vaino on usein jatkoa perheen yhdessäolonaikaiselle väkivallalle. Sen lisäksi, että vaino merkitsee lapsille erityistä koettua väkivallan muotoa, vainon varjossa eläminen sisältää erilaisia uhkia, epätietoisuutta ja vaikeita tunteita, kuten syyllisyyttä, pelkoa ja häpeää. Vaino on lapselle usein stressitekijä, josta on fyysisiä, psykososiaalisia ja emotionaalisia seurauksia.

Näkymätön vaino

 Lähtökohtaisesti vanhempien oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät käsitykset ja normit sitovat lapset tiiviisti perhesuhteisiinsa. Lasten tila vainon varjostamissa perhesuhteissa on kapea – onhan vanhemmalla oikeus olla osa lapsen elämää.

Vaino aiheuttaa lasten ja nuorten arkeen pelon ja turvattomuuden ilmapiirin. Vainoava vanhempi voi vakoilla, olla toistuvasti yhteydessä, käyttäytyä ennustamattomasti tai uhkailla toista vanhempaa tai lasta. Uhkaava käyttäytyminen on tehokasta, kun lapsi ymmärtää, että vanhempi voi mahdollisesti vahingoittaa turvalliseksi koettua vanhempaa, yleensä äitiä, häntä itseään tai sisaruksiaan. Vainoajan äitiin kohdistama uhka siirtyy lasten kannettavaksi.

Jatkuva uhka

Vaino ilmenee usein lasten arjessa ennen kaikkea emotionaalisena väkivaltana. Pelko siitä, mitä mahdollisesti tapahtuu, on läsnä kotona, koulussa ja harrastuksissa. Jatkuva varuillaanolo ja pyrkimys varautua ennakoimattomaan uhkaan aiheuttavat lapsille fyysisiä ja psyykkisiä oireita.

”Monesti varsinki sitten, jos se on ollu silleen, että seuraavana päivänä on ollu koulua, ni sitte on ollu silleen — tosi hankala keskittyä — tai joskus miettiiki, että enhän sanonu mitään väärin että eihän se suuttunut tai jotain.” (Lapsi)

Vaino voi ilmetä lasten arjessa myös naamioituna rakkaudeksi ja huolenpidoksi. Vainoava vanhempi näyttäytyy lapsille usein samaan aikaan pahana ja hyvänä. Vainottujen lasten kokemuksissa vastakkain ovat vanhempien tarjoama rakkaus, hoiva ja huolenpito sekä vainoavan vanhemman lapsen rajoja rikkova käytös, uhkaavuus ja pelottavuus.

Haastattelija: Niin sulla on isään suhde muuttunu aika kovasti koska et sä enää isää nää.

Lapsi: Niin.

Haastattelija: No miltäs se tuntuu?

Lapsi: No aika oudolta. Vaikeelta ja hyvältä yhtä aikaa.

Vainoava vanhempi voi  puhua lapselle samanaikaisesti toiveista saada perhe ja parisuhde takaisin sekä haukkua ja mustamaalata toista vanhempaa. Tämä haavoittaa lapsen turvallisuuden tunnetta. Ulkopuolisista voi näyttää siltä, että vanhempi on kiintynyt lapseen ja haluaa viettää aikaa hänen kanssaan.

Lapsi voi olla väline

”Isä antoi mulle rikkinäisen mopon ja tuli sitten jatkuvasti meidän pihalle korjaamaan sitä.” (Lapsi)

Vaino voi ilmetä lasten arjessa myös fyysisenä väkivaltana ja hengen uhkaamisena. Se voi aiheuttaa lapsille jatkuvan hälytysvalmiudessa olemisen tarpeen. Osa lapsista on kokenut äitiin, itseensä,  sisaruksiin, läheisiin ihmisiin (esimerkiksi isovanhempiin) ja lemmikkieläimiin kohdistuvaa tapetuksi tulemisen uhkaa. Tutkimuksissa tulevat esiin esimerkiksi sosiaalinen eristäminen, sanalliset uhkaviestit ja -puhelut, hyökkäykset ulkona liikkuessa, kotiin, kouluun tai päiväkotiin tunkeutuminen, lasten poispääsyn estäminen tapaamisista, äidin tekojen ja uusien ihmissuhteiden kostaminen lapsille, lyöminen ja myrkyttäminen sekä henkeä uhkaavat tilanteet.

 ”Minä laitoin avioeron vireille, mutta edelleen hän asui siinä. Minä en pystynyt siltä pelolta tekemään sitä ratkaisua, että se olisi, se mies poistettu sieltä talosta, koska hän uhkaili millon, että sytyttää talon tuleen ja polttaa sen ja uhkaili, että tekee lapselle, että sekoittaa hänen juomisiin ja syömisiin jotakin. — Niin monet yöt oltiin piilossa millon missäkin varastossa ja muuta niin kauan, että poliisit haki sen putkaan, että päästiin nukkumaan.” (Äiti)

Lapset toimivat

Lapset voivat toimia eri tavoin suhteessa vainoon. He ovat oppineet olemaan varuillaan, säätelemään käyttäytymistään vainoavan vanhemman mielialojen mukaan ja pyrkimään rauhoittaa tilannetta omalla käytöksellään. Lapsi voi mukautua ja muokata käyttäytymistään siten, ettei hän suututa vainoavaa vanhempaansa. Lisäksi lapsi saattaa viettää aikaa vainoavan vanhemman kanssa varmistaakseen, että vainon kohteena oleva vanhempi voi olla rauhassa.

Lapsi saattaa tunnistaa vanhemman käyttäytyvän väärin, mutta kokee itse olevansa vääränlainen ja vastuuttaa itseään vanhempansa väkivallasta. Vainottujen lasten käsitykset tilanteiden uhkaavuudesta ja kokemukset turvallisuudesta vaihtelevat. Samankin perheen lapsista toinen voi tarvita enemmän apua kuin toinen lapsi ja myös toipua huomattavasti nopeammin kuin toinen. Ymmärrys lasten erilaisista kokemuksista ja rooleista perhesuhteissaan vaatii tietoa vainon dynamiikasta ja seurauksista, kuten myös siitä, että lapset ovat vahvoja toimijoita vaikeissa perhetilanteissaan. He rakentavat turvallisuuttaan arkisilla teoilla:

”Lapsi1: Jos mä oon yksin kotona mä en uskalla liikkua yhtään mihinkään.

 Lapsi2: Joo mullakin on yleensä…

Lapsi1: Mä kerään kaikki tavarat mitä mä tarviin vaikka illan aikana, kaikki sängylle ja mä oon siinä koko ajan.

Haastattelija: Ooksä omassa huoneessa vai olohuoneessa vai?

Lapsi1: Omassa huoneessa… Niin mä otan siihen just koneen, kännykän…

Lapsi2: Mä otan koneen, kännykän ja ruokaa, kaikki siihen, sit mä oon siinä illan

Lapsi1: ettei tartte lähtee hakeen niitä enää mistään”


 Merja Laitisen, Riitta Hannuksen ja Jaana Kinnusen toimittama artikkelikokoelma Varjosta valoon. Eron jälkeisen vainon tunnistaminen, katkaisu ja uhrien selviytymisen tukeminen ilmestyy lokakuussa Ensi- ja turvakotien liiton kustantamana.


Lasten ja nuorten kokemusten tutkiminen jatkuu

Lasten ja nuorten kokemuksista ja toimijuudesta tarvitaan lisää tietoa, jotta ammattikäytäntöjä voidaan kehittää.

Lapin yliopiston ja Ensi- ja turvakotien liiton, erityisesti Mikkelin ja Oulun yhdistysten, yhteistyö jatkuu Suomen Akatemian rahoittamassa Children’s Knowing Agency in the Private, Multi-Professional and Societal Settings – the Case of Parental Stalking -tutkimushankkeessa (1.9.2017−31.8.2021).

Tutkimuksen kohteena ovat niin lasten ja nuorten perhesuhteet kuin ammatillisest ja yhteiskunnalliset prosessit.

Teksti pohjautuu seuraavissa artikkeleissa julkaistuihin tutkimustuloksiin:

Laitinen, Merja & Nikupeteri, Anna & Hurtig, Johanna 2017: Häiritsevä tieto ja tietäjyys – Lapset tietävinä toimijoina vanhempien eron jälkeisessä vainossa. Artikkelin käsikirjoitus. Teoksessa Valkonen, Jarno (toim.): Häiritsevä yhteiskuntatutkimus. Lapland University Press. Rovaniemi. (Tulossa.)

Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja 2015: Children’s Everyday Lives Shadowed by Stalking: Postseparation Stalking Narratives of Finnish Children and Women. Violence and Victims 30 (5), 830–845.

Nikupeteri, Anna & Laitinen, Merja 2017: Lasten sensitiivisten kokemusten tutkimisen metodologiset valinnat – Esimerkkinä vanhempien eron jälkeisen vainon tutkimusprosessi. Kasvatus & Aika 11 (1), 6–23. Viitattu 9.5.2017.

Nikupeteri, Anna & Tervonen, Harriet & Laitinen, Merja 2015: Eroded, Lost or Reconstructed? Security in Finnish Children’s Experiences of Post-Separation Stalking. Child Abuse Review 24 (4), 285–296.