Valoa, ei väkivaltaa -kampanja muistaa tänä vuonna surmansa saaneiden naisten lisäksi pelkääviä lapsia. Moni lapsi joutuu eron jälkeen tapaamaan väkivaltaa käyttänyttä vanhempaa.  

Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio järjestää joka syksy Valoa, ei väkivaltaa -kampanjan, joka puolustaa naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään.

Marraskuun pimeässä sytytetään eri puolilla Suomea kynttilöitä parisuhdeväkivaltaan kuolleiden naisten muistoksi. Vuonna 2016 heitä oli 12. Heistä 4 kuoli puolison, 3 seurustelukumppanin ja 5 entisen kumppanin surmaamina. Kaikki naiset olivat heteroseksuaalisessa suhteessa.

Kuolleiden määrä on vuosittain hiukan vähentynyt. Suurin riski näyttää silti edelleen olevan erotilanteissa. Kuluneiden 15 vuoden aikana parisuhdeväkivallan seurauksena kuolleista 288 naisesta 83 eli vajaat 30 prosenttia on saanut surmansa erotilanteessa. Eroksi syiden tutkinnassa on laskettu vakava keskustelu erosta tai muutto erilleen.

Tieto selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tekemästä henkirikosseurannasta. Vuodesta 2002 tilannetta seurannut tutkija Martti Lehti näkee parisuhdeväkivallan uhrien määrän vähenemisen olevan osa muutenkin hiukan vähenevää henkirikosten määrää.

— Valitettavan vakaana sen sijaan näyttää pysyneen nimenomaan eroihin liittyvien naisiin kohdistuneiden parisuhdetappojen määrä, sanoo Lehti.

Lapsen pelkoa kuultava erossa

Tänä vuonna kampanja painottaa, että vanhempien erotilanteissa, joihin liittyy uhkaa, pelkoa ja väkivaltaa, täytyy myös lapsia kuulla paremmin. Tutkimukset* osoittavat, että väkivaltaa ei huomioida riittävästi lasten huoltoa, tapaamisia ja sijoituksia koskevissa päätöksissä.

Suomenkin ratifioima Istanbulin sopimus (artikla 31) velvoittaa valtioita toimimaan niin, että huoltajuus- tai tapaamisoikeussopimus ei vaaranna väkivaltaa kokeneen naisen, naisen perheen tai yhteisten lasten turvallisuutta.

Silti huoltajuuspäätöksissä myös sellaisia vanhempia, joiden tiedetään käyttäytyneen väkivaltaisesti, määrätään tapaamaan lapsiaan ilman tukea tai valvontaa. Valitettavan usein myös tapaamispaikkatoiminnan työntekijät todistavat tilanteita, joissa lapsi joutuu vasten tahtoaan tapaamaan vanhempaa, jota pelkää. Väkivalta vaikuttaa lapseen, vaikka se ei kohdistuisi suoraan häneen.

Kuulemisen lisäksi on siksi tärkeää, että lapsen kertomalla on oikeasti vaikutusta. Lapsi tarvitsee kasvunsa ja kehityksensä suojaksi ennen kaikkea turvaa.

Silent Witness Narinkkatorilla

Kampanja kokoaa vuosittain Silent Witness -näyttelyn Helsingin Narinkkatorille. Tänä vuonna lauantaina 25.11. pystytettävän näyttelyn puiset hahmot kuvaavat naisia, jotka ovat edellisen vuoden aikana joutuneet kumppanin tai ex-kumppanin surmaamiksi.

— Hienoa, että naisten määrä on vuosien aikana vähentynyt. Järjestöjen tekemällä väkivallan vastaisella työllä on merkitystä ja vaikutuksia. Ole sinäkin mukana kampanjassa, yksikin kuolema on liikaa, sanoo kampanjaa Ensi- ja turvakotien liitossa tekevä Tuulia Kovanen.

Ensi- ja turvakotien liitto on tänä vuonna Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion puheenjohtaja. Observatorio on kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja yksityishenkilöiden muodostama verkosto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Näyttely on esillä Helsingin Narinkkatorilla 25.11. klo 15—17. Tapahtumat muualla vakivaltaobservatorio.fi/paikkakunnat/

*Teija Hautanen: Väkivalta ja huoltoriidat (2010); Johanna Hiitola: Hallittu vanhemmuus. Sukupuoli, luokka ja etnisyys huostaanottoasiakirjoissa (2015)

Teksti: Tuulia Kovanen ja Essi Lehtinen, kuva: Naisten Linja. Kuva viime vuoden tapahtumasta Narinkkatorilta.