Vauvaperheet saavat ensikodista ja päiväryhmästä apua vanhempana olemiseen ja vauvan hoivaamiseen. Vanhemmat oppivat pitämään päivässä rytmin ja hallitsemaan arkea.  Äidit Maria ja Katariina kertovat omin sanoin, miten ajoissa saatu apu antoi heidän perheilleen uuden suunnan.

− Ihan kuin meidät olisi otettu halauksin vastaan. Se oli kuin iso syli, jonne menimme vauvan kanssa. Näin kuvailee Maria, joka muutti tuoreen perheenjäsenensä kanssa Helsingin ensikotiyhdistyksen ensikotiin.

Kun Maria oli raskaana, hänen elämässään oli vaikea vaihe. Hän kertoo olleensa surkeassa parisuhteessa, jossa kumppani kontrolloi häntä jatkuvasti, esimerkiksi syytti pettämisestä ja vieritti hänen vastuulleen kaikki talousasiat. Hän tunsi olonsa ahdistuneeksi ja teini-iässä koetun masennuksen itsetuhoiset ajatukset hiipivät jälleen mieleen.

− Silloinen miesystäväni vei itsetuntoni, rahani ja luottamukseni muihin ihmisiin. Halusin erota ja hakea apua, mutta minua pelotti aloittaa elämä kahdestaan vauvan kanssa, Maria kertoo.

Hän uskaltautui juttelemaan tilanteestaan neuvolan terveydenhoitajan kanssa, ja he täyttivät yhdessä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen. Myöhemmin Maria erosi kumppanistaan ja muutti jo syntyneen vauvan kanssa ensikotiin.

Katariina sai apua Porin ensi- ja turvakotiyhdistyksen päiväryhmästä. Katariina masentui raskausaikana, ja masennus jatkui vauvan synnyttyä. Katariina nukkui suurimman osan vuorokaudesta, ja vauvan hoito jäi täysin hänen puolisonsa vastuulle. Heillä ei ollut mitään tukiverkostoa. Katariina kertoo kasvaneensa alkoholistiperheessä, jonka ongelmista ei ollut saanut puhua muille.

Myös Katariina kuuli päiväryhmästä ensi kertaa neuvolakäynnillä, kun ei enää halunnut kaunistella asioita.

− Minulle ei tullut mitään ilon tunteita vauvasta eikä minulla ollut minkäänlaista suhdetta häneen. Olin yrittänyt vaihtaa yhden pissavaipan ja vähän vaatteita. Mieheni hoiti vauvamme, joka tuntui tunnistavan vain isänsä. Halusin muuttaa asiat, Katariina kertoo.

Masentuneena ei jaksa olla kontaktissa vauvaan

Ensi- ja turvakotien liitolla on 10 paikkakunnalla ensikoteja ja 12:lla päiväryhmiä. Ensikodissa vauvaa odottavat tai vauvaperheet saavat ympärivuorokautista tukea odotusaikaan, vanhemmuuteen ja arjen hallintaan. Päiväryhmään tullaan ensikotia matalammalla kynnyksellä. Ammattilaisten apu on samankaltaista, mutta ryhmä kokoontuu päivisin kahdesta kolmeen kertaan viikossa puolen vuoden ajan. Ryhmään osallistuu noin viisi vanhempaa lastensa kanssa. Ensikodissa taas perheet asuvat kuntoutuksen ajan. Vauva ja hänen tarpeensa ovat kaiken toiminnan keskiössä.

Kuvan perheet eivät ole ensikodin tai päiväryhmän asiakkaita. Kuva: Tiuku Pennola.

Liiton vauvatyön asiantuntija Tanja Henttonen kertoo, että apua tarvitsevien perheiden ongelmat ovat usein kasautuneet ja siirtyneet sukupolvelta toiselle: esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa, parisuhde- tai mielenterveysongelmia ja päihteidenkäyttöä. Kyse voi olla myös elämässä eteen tulevasta kuormittavasta kriisistä.

− Vanhempien taustalla olevat monenlaiset haasteet heijastuvat siihen, miten he itse kykenevät olemaan vanhempia lapselleen. Esimerkiksi masentuneena voi olla vaikea jaksaa olla kontaktissa vauvaan ja vuorovaikutuksesta voi puuttua leikki ja ilo, vaikka vauva tulisi muuten hoivatuksi.  Vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde alkaa rakentua jo odotusaikana. Jos vanhemman mieli on kovasti kuormittunut, suhdetta voi olla haastava rakentaa, Henttonen sanoo.

Arkirutiinit toivat turvaa

Päiväryhmässä ja ensikodissa Katariina ja Maria pääsivät harjoittelemaan vauva-arjen päivärytmiä. Rutiinit toivat ennakoivuutta ja turvallisuutta arkeen. Molemmissa paikoissa totuteltiin syömään, päiväunille ja ulkoilemaan säännöllisin väliajoin, vauvojen kanssa oli leikki- ja lorutuokioita ja vanhemmilla myös omaa aikaa.


Asiamme ovat nyt todella hyvin, ja meillä on ihana ja reipas lapsi.


 

Alussa Katariina meni usein yöunille sen jälkeen, kun pääsi päiväryhmästä kotiin, mutta vähitellen asiat muuttuivat. Perhe otti käyttöön saman arkirytmin kuin mikä oli päiväryhmässä.

− Vauva oppi tuntemaan ryhmän kokoontumispaikan ja hän innostui tajutessaan, minne tulimme aamulla. Minä aloin saada energiaa päivistä ja aloimme tehdä mieheni kanssa niin, että kun hän haki meidät päiväryhmästä, menimme yhdessä kauppaan koko perhe, Katariina kertoo.

− Kotona vauva oli saattanut valvoa monta tuntia putkeen eikä hän nukahtanut millään. Ensikodin selkeä päivärytmi toi turvaa, kun vauva alkoi oppia ja minä tiesin, mitä seuraavaksi tapahtuu, Maria sanoo.

Äitien itsevarmuus vahvistui

Äidit saivat kannustusta ohjaajilta vauvan hoivaamiseen ja siihen, miten tulkita vauvan reaktioita. Pohjalukemissa olleet itsevarmuus ja itsetunto äitinä vahvistuivat pikkuhiljaa. Aiemmin mieheensä tukeutunut Katariina huomasi, että hän osaa ja pystyy myös itse huolehtimaan lapsestaan − omalla tyylillään.

− Itsevarmuuteni kasvoi vauvan hoitamisessa, mikä oli isoin päiväryhmästä saamani asia. Meille alkoi muodostua omia tapoja toimia vauvan kanssa ja suhteemme läheni. Ohjaajat rohkaisivat ja antoivat hyviä vinkkejä pitkin päivää, Katariina kiittelee.

− Oli myös huojentavaa, kun huomasin, etten ollut äitinä yksin ongelmieni kanssa. Jaoimme ajatuksia muiden äitien kanssa ja meistä tuli ystäviä, Katariina kertoo vertaisryhmän hyödyistä.

Hoivaamisen lisäksi Maria sai ensikodissa varmuutta siihen, miten kommunikoida vauvan kanssa.

− Ennen ensikotiin menoa en osannut yhtään jutella lapselleni. Ohjaajat opettivat minulle, miten voin selostaa vauvalle tekemisiäni. Sain itsevarmuutta vuorovaikutukseen ja olen jatkanut kotona esimerkiksi ensikodissa opittujen lorujen laulamista, Maria kertoo.

Apua riittävän pitkään ja ajoissa

Maria vietti vauvansa kanssa ensikodissa useita kuukausia. Tällä hetkellä hän elää lastensa kanssa tasapainoista arkea, jossa on säännöllinen päivärytmi. Työssään Maria pääsee hyödyntämään äitiyttään ja menneisyyden kokemuksia.

− Olen vihdoin tajunnut sen, kuinka hyvä äiti olen. Lapseni ovat ihania ja rakastavia ja olen rakentanut meille hyvän kodin, jossa meillä on turvallista olla. Sain ensikodista tarvitsemani avun ja haluan rohkaista myös muita äitejä hakemaan apua tarvittaessa, Maria kannustaa.

Katariina puolestaan sanoo, että heidän lapsellaan on nyt molemmat vanhemmat, mikä on iso muutos lähtöpisteeseen verrattuna.
−  Vasta kun sain apua, minusta tuli äiti. Asiamme ovat nyt todella hyvin, ja meillä on ihana ja reipas lapsi.

Sekä inhimillisesti että yhteiskunnan kannalta taloudellisesti katsottuna on ehdottoman tärkeää, ettei apua tarvitsevia vauvaperheitä jätetä yksin. Ensikodeissa ja päiväryhmissä on moniammatillista osaamista. Päiväryhmien ja ensikodin ohjaajat huolehtivat siitä, että perhe saa tarvittavaa tukea myös muualta, esimerkiksi silloin, jos vanhemmilla on vakavia mielenterveysongelmia. Tuen tarve voi jatkua vuosien ajan.

− Ongelmat ovat helpommin ratkaistavissa varhaisessa vaiheessa kuin jos jäämme odottamaan niiden kasautumista lapsen kasvaessa. Pitkään ja useassa sukupolvessa jatkuneet ongelmat eivät ole ratkottavissa lyhyellä hoitojaksolla, vaan niiden pitäisi olla riittävän pitkiä ja apua tulisi saada ajoissa. Ensikotiin olisi hyvä päästä raskausaikana ja kuntoutusjakson pitäisi olla monta kuukautta. Kun hoitojakso päättyy, huolehditaan siitä, että perhe saa riittävää tukea myös jatkossa eikä kukaan jää tyhjän päälle, Henttonen sanoo.

Teksti: Emilia Rodriguez. Marian ja Katariinan nimet on vaihdettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi. Kuvat: Tiuku Pennola. Kuvien perheet eivät ole ensi- ja turvakotien asiakkaita.