Seinäjokinen Apollo-harrastajajalkapallojoukkue järjesti viime syksynä Apollo Charity Night -huutokaupan, joka tuotti hieman yli 25 000 euroa jaettavaksi hyväntekeväisyyteen. Joukkue jakoi lahjoitusvaroja Ukrainaan Unicefin kautta ja kolmelle paikalliselle taholle, joista yksi oli Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry.
Apollo on vuonna 2015 perustettu joukkue, minkä riveissä pelaa nelisenkymmentä entistä pelimiestä. Hyväntekeväisyys on kuulunut ”Pinkkeinä koirinakin” tunnetun joukkueen toimintaan alusta lähtien. Aikaisempina vuosina huutokaupalla on kerätty lahjoituseuroja syövän vastaiseen taisteluun. Hyväntekeväisyyshuutokaupassa on ollut urheilupainotteisia tuotteita, kuten esimerkiksi Teemu Pukin nappulakengät, Teemu Selänteen pelipaita ja Juha Miedon mämmilusikka.