Kokemusasiantuntija ja toimistotyöntekijä Ensi- ja turvakotien liittoon Ero lapsiperheessä -työn ja Vaativan vauvatyön tiimiin

Ensi- ja turvakotien liitto on saanut vuodelle 2022–2023 STEA:n Paikka auki– ohjelmasta rahoituksen työttömän, 18–29-vuotiaan nuoren tai osatyökykyisen (ilman ikärajausta) palkkaamista varten. Henkilö sijoittuu toimistotiimiin ja tekee lisäksi osan työstään Ero lapsiperheessä -työn sekä Vaativan vauvatyön tiimeissä.

Ero- ja vaativan vauvatyön tiimeissä Paikka auki -työntekijä toimii kokemusasiantuntijana. Hän osallistuu ero- ja vauvatyön kehittämis- ja vaikuttamistehtäviin yhdessä sovittavilla tavoilla. Henkilö tuo tiimiin omiin kokemuksiinsa perustuvan asiantuntemuksensa, esimerkiksi kommentoimalla tekstejä, kirjoitustehtävillä ja/tai osallistumalla erilaisiin tapahtumiin. Toimistotehtävät ovat yleishyödyllisiä tehtäviä, esimerkiksi neuvottelutiloista huolehtimista, postitus- ja kopiointitehtäviä sekä arkistointi ja järjestelytehtäviä.

Työaika ja työsuhteen kesto

Kyseessä on vuoden määräaikainen tehtävä, työaika 7 h /päivä. Työ alkaa sopivan henkilön löydyttyä 3.10.2022 tai sopimuksen mukaan. Työtehtävät jakautuvat 25 % kumpaankin sisältötiimiin, eli ero- ja vauvatyön tiimeihin sekä 50 % toimistotyöhön.

Työtehtävän edellytykset

Kokemusasiantuntijatehtäviä varten edellytämme, että hakijalla on kokemuksia erosta, avun saamisesta ja elämästä vauva- ja taaperoikäisen kanssa yksinhuoltajana. Eduksi katsomme, jos hakijalla on kokemusta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten palveluista, esimerkiksi seuraavista: Helsingin ensikoti ry, Pääkaupungin turvakoti ry, Vantaan turvakoti ry, Pienperheyhdistys ry tai Kanta-Hämeen Perhetyö ry.

Työtehtävät edellyttävät yhteistyökykyä, sitoutumista annettuihin tehtäviin ja innostusta.

Työpaikkaa voivat hakea osatyökykyiset (ilman ikärajausta) sekä työttömät alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset. Olet hakemassa mahdollisesti ensimmäistä työpaikkaasi tai mietit vasta omaa alaasi ja elämäntilanteesi on tasaantunut.

Hae tehtävään

Vapaamuotoinen hakemus lähetetään 19.9.2022 mennessä sähköisesti milja.harju@etkl.fi tai postitse osoitteella Ensi- ja turvakotien liitto ry, Asemamiehenkatu 4 A, 7 krs.00520 HELSINKI.

Tiedusteluihin vastaa sähköpostitse tai puhelimitse asiantuntijat Milja Harju, Ero lapsiperheessä -työ, milja.harju@etkl.fi, 044 324 1692 ja Niina Neuvonen, Vaativa vauvatyö, niina.neuvonen@etkl.fi,  050 448 9949.

Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. Liiton 30 jäsenyhdistystä toimivat ympäri Suomen ja tarjoavat sekä ensi- ja turvakotipalveluita että avopalveluita. Ensi- ja turvakotien liitto sijaitsee Pasilassa, osoitteessa Asemamiehenkatu 4 A, 7 krs. 00520 Helsinki.