Palvelut
Ero lapsiperheessä: Yksilö-, pari- ja perhetapaamiset
Yksilö-, pari- ja perhetapaamisten tavoite on auttaa eronneita vanhempia erottamaan vanhemmuussuhteen jatkuminen parisuhteen päättymisestä. Työskentelyn aikana lapsen tilanne tehdään näkyväksi ja tuetaan yhteistyövanhemmuuden rakentumista vanhempien välillä.
Työskentelyn avulla vanhemmat saavat arjen toimimaan paremmin ja lapsen tarpeet tulevat huomioiduiksi. Vanhemmat saavat voimavaroja omaan jaksamiseen. Työskentelyssä osapuolet tulevat turvallisissa olosuhteissa kuulluiksi ja uudet näkökulmat selkiyttävät vanhempien omaa ajattelua.
Vankilan perheosasto
Vankilan perheosasto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen lastensuojeluyksikkö, joka tarjoaa vanhemmalle mahdollisuuden suorittaa vankeusrangaistusta tai olla tutkintavankeudessa alle kolmevuotiaan lapsensa kanssa. Perheosastojakson alkaessa lapsen tulee olla alle kaksivuotias. Perheosastolle voi tulla jo raskauden aikana.
Vanajan avovankilassa perheosastolla on 10 paikkaa vankeusvangeille lapsineen ja Hämeenlinnan vankilan osasto on kaksipaikkainen ja tarkoitettu tutkintavangeille.
Vankilan perheosaston Vanajan ja Hämeenlinnan yksiköt ovat vankilan tiloissa ja valvonnassa, mutta yksiköiden toiminnasta vastaa Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry. Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry kuuluu Ensi- ja turvakotien liittoon.
Lapsen sijoittamisesta perheosastolle päättää kotikunnan lastensuojelu, ja lapset ovat lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettuja. Päätös lapsen sijoittamisesta perheosastolle voidaan tehdä, jos se on lapsen edun mukaista.
Vanhemman sijoittamisesta perheosastolle päättää Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskus. Valmisteluissa kuullaan Vanajan vankilan ja perheosaston edustajia. Päätöksen yhteydessä sovitaan myös yhteistyöstä lapsen kotikunnan lastensuojelun sosiaalityön kanssa.
Vanajan vankilan perheosastolla on henkilökunta paikalla vuoden jokaisena päivänä klo 7-22. Hämeenlinnan vankilan perheosastolla on henkilökuntaa myös joka päivä silloin, kun sinne on sijoitettu tutkintavanki lapsensa kanssa.
Turvakoti
Turvakotiin voivat hakeutua kaikki lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneet henkilöt ikään tai sukupuoleen katsomatta. Turvakotiin voi tulla yksin tai yhdessä perheen kanssa.
Lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa, jonka tekijä on nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani, lapsi tai puolison lapsi, vanhempi, muu lähisukulainen tai muu läheinen. Turvakotiin hakeutumisen syynä ei tarvitse olla fyysinen väkivalta. Väkivalta voi olla esimerkiksi myös henkistä, taloudellista, seksuaalista, vainoa tai kulttuuriin tai uskontoon liittyvää.
Turvakoti on kodinomainen paikka, jossa väkivaltaa tai sen uhkaa kokenut saa suojan väkivallalta ja apua väkivallan loppumiseksi. Turvakoti tarjoaa akuuttiin tilanteeseen ammatillista tukea, neuvontaa ja ohjausta. Kriisiavun lisäksi turvakodista saa tukea ja tietoa myös käytännön asioiden järjestämiseen. Turvakodilla etsitään yhdessä ratkaisuja ja voimavaroja turvallisempaan tulevaisuuteen. Asiakkaalle tai perheelle annetaan käyttöön oma huone turvakotiasumisen ajaksi. Huoneessa on oma kylpyhuone ja WC, sängyt ja minikeittiö. Huoneessa on myös oma jääkaappi ja pieni pakastin. Turvakodissa on henkilöstä ympäri vuorokauden.
Yksilötyö aikuisten lähisuhdeväkivallan kokijoiden ja tekijöiden sekä lasten kanssa
Auttaa kaikkia lähisuhteissaan väkivaltaa kokeneita irtautumaan väkivallasta ja selviämään siitä. Työskentelemme perhe- ja lähisuhdeväkivallan katkaisemiseksi sekä turvallisen arjen vahvistamiseksi. Toimimme väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden, sille altistuneiden sekä väkivaltaa käyttäneiden auttamiseksi. Ensisijaista on lapsen ja väkivallan kokijan turvallisuus sekä väkivallan loppuminen.
Aikuisten ja lasten viidellä tapaamiskerralla on kuusi teemaa:
• luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin luominen
• väkivallan käsittely ja uusiutumisen riskin arviointi
• vanhemmuustyöskentely ja lapsen huomioiminen
• asiakkaan oma tarina, kuulluksi tuleminen ja toivon
luominen
• voimavarojen ja keinojen etsintä sekä selviytymisen
tukeminen
• työskentelyjakson ja jatkotyöskentelytarpeen
arvioiminen.
Lapsi saa apua kokemaansa väkivaltaan ja siitä selviytymisen ja turvasuunnitelman väkivallan
uusiutumisen varalle.
Aikuinen (väkivallan kokija tai tekijä) saa tukea väkivallan katkaisemiseen ja väkivallattoman
elämän vahvistamiseen.
Valvotut ja tuetut tapaamiset
Mikäli lapsen ja toisen vanhemman tapaamiseen liittyy erityistä huolta, voidaan tapaaminen järjestää valvotusti, tuetusti tai valvottuna vaihtona. Tapaamispaikka Poukama mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman tapaamiseen turvallisessa ja valvotussa ympäristössä. Poukamalla on yli 15 vuoden kokemus tapaamispaikkatyöstä. Pitkäjänteinen työn kehittäminen takaa palvelun laadun. Tapaamispaikka Poukama noudattaa työssään Ensi- ja turvakotien liiton tapaamispaikkatoiminnan laatukriteereitä, jotka auditoidaan säännöllisesti.
Tapaamispaikkatoiminta toteuttaa lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Sen tavoitteena on tukea lapsen ja etävanhemman suhteen syntymistä ja kehittymistä sekä vahvistaa vanhemmuutta. Työtä tehdään lapsen näkökulmasta ja toiminnassa keskeistä on lapsilähtöisyys ja lapsen osallisuus.
Tapaamisissa on aina mukana ohjaaja, jonka tehtävänä on turvata tapaamisen sujuminen lapsen edun mukaisesti sekä tarvittaessa olla tukena lapsen hoidossa. Tapaamiset on mahdollista tarvittaessa järjestää niin, etteivät vanhemmat tapaa toisiaan.
Poukamassa järjestetään:
* valvottuja tapaamisia
* tuettuja tapaamisia
* tuettuja kotitapaamisia
* valvottuja vaihtoja
* valvottuja kotitapaamisia
* valvottuja yön yli tapaamisia
* tuettuja koko päivän tapaamisia