Vuonna 2011 suomalainen, Suomessa syntynyt suomea äidinkielenään puhuva suomalaisen äidin ja kanadalaisen isän tytär, joka oli asunut valtaosan pienestä iästään Suomessa, katsottiin Haagin sopimuksen perusteella kuuluvan asumaan Kanadaan. Perusteluina olivat muun muassa isän uran tarpeet ja Kanadasta kolme vuotta ennen lapsen hankkimista ostettu omaisuus.

Vanhemmat olivat kuitenkin tehneet lapsen syntymävuonna Helsingin sosiaaliviraston lakimiehen kanssa tuomioistuimen vahvistaman sopimuksen lapsen asumisesta äidin luona, mutta tämän ei katsottu asiassa merkitsevän.

Vuonna 2015 yhtään tapaamista ei ollut saatu järjestettyä äidille ja tyttärelle neljään vuoteen, vaikka asianhoidon osallisina ovat olleet vanhempien suomalaiset asianajajat, kanadalaiset asianajajat, Suomen ja Kanadan lastensuojelut, Kanadan poliisi ja kanadalainen korkein oikeus.

Äiti on matkan varrella suostunut vapaaehtoisesti kunnallisiin ja yksityisiin valvottuihin tapaamisiin – ilman syytä ja ilman oikeuden määräystä. Tällöin vanhemmat olivat vielä naimisissa, jolloin oikeus lapsen luonapitoon olisi pitänyt olla jo automaattisesti.

Suomen lastensuojelu on vuosien varrella tehnyt yhteensä kolme virallista lastensuojeluilmoitusta ja yhden rikosilmoituksen Kanadaan – tuloksetta. Lastensuojeluviranomaiset ilmaisivat huolensa isän harjoittamasta vieraannuttamisesta jo vuonna 2011, pian sen jälkeen, kun tytär oli siirtynyt oikeuden päätöksen perusteella asumaan isän luokse Kanadaan. Ilmoitusten aiheena oli huoli lapsen tilanteesta, olosuhteista sekä lapsen tarve pitää yhteyttä Suomeen jääneeseen vanhempaansa.

Kun mikään näistä ei tuottanut tulosta, oli äidillä edessään viimeinen oljenkorsi eli Haagin kansainvälisen sopimuksen käyttäminen tapaamisoikeuden esteiden poistamiseksi, mistä hän jätti hakemuksen vuonna 2015.

Nyt, yli neljä vuotta myöhemmin asian käsittely on kesken, eikä äiti ole saanut tavata lastaan yrityksistä huolimatta. Yhteensä on siis kulunut yli kahdeksan vuotta siitä, kun äiti ja tytär ovat viimeksi tavanneet. Näiden vuosien aikana he ovat pitäneet yhteyttä Skypen välityksellä. Puhelut Skypessä toteutuvat epäsäännöllisesti, eikä peruuntuneiden puheluiden tilalle saada järjestettyä uusia.

Vuonna 2019 äiti sai kesällä tiedon, että tyttären tapaaminen voisi vihdoin järjestyä Kanadassa. Tyttären isä oli antanut alustavan suostumuksen tapaamisen järjestämiselle.

Äiti matkustaisi kaapattujen lasten tukirahaston avustamana tavatakseen tyttärensä kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tapaamispäivä oli sovittuna.

Oikeuden päätöksen mukaisesti tapaamista tulisi valvomaan isän valitsema sosiaalityöntekijä, jonka luona kahden tunnin tapaamisen hinnaksi tulisi 180 €.

Vain päiviä ennen tapaamispäivää tapaamisjärjestelyihin alkoi tulla muutoksia muun muassa tapaamisessa läsnä olevien henkilöiden ja ajankohdan suhteen. Muutosten myötä tapaaminen ei ollut enää mahdollinen.

Äiti oli odottamassa Euroopassa vaihtolentoaan Kanadaan, kun ilmeni, ettei tapaaminen tulisikaan toteutumaan. Näennäisesti esteitä tapaamiselle ei ollut, mutta käytännössä tapaamisen toteutuminen kävi mahdottomaksi. Jälkeenpäin ilmeni, ettei tytär edes ollut tietoinen, että äiti oli tulossa tapaamaan häntä. Äiti joutui korvaamaan tapaamiseen varatulle sosiaalityöntekijälle sovitut kulut. Hänelle jäivät maksettavaksi myös lentoliput Kanadaan ja takaisin, joita hän ei päässyt kokonaisuudessaan käyttämään.

Äiti odottaa yhä, pian viisi vuotta hakemuksen jättämisen jälkeen, Haagin prosessin edistymistä ja mahdollisuutta tavata vihdoin tyttärensä kasvotusten.

Apuasi tarvitaan! Haluatko auttaa kansainvälisen huoltokiistan tai lapsikaappauksen erottamia lapsia ja vanhempia? Lahjoittamalla kaapattujen lasten tukirahastoon  voit tukea perheitä esimerkiksi tapaamisoikeuden järjestämisestä aiheutuvissa kuluissa. Lue lisää ja lahjoita!

Lue lisää vanhempien tarinoita täällä.