Mistä puhutaan, kun puhutaan lapsikaappauksesta?

Kansainvälisestä lapsikaappauksesta on siis yleensä kyse, kun 

  • Lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta ulkomaille tai jätetty sieltä palauttamatta tapaamisoikeuden jälkeen 
  • Lapsi on asunut pysyvästi Suomessa (kansalaisuudella ei ole merkitystä)
  • Lapsi on alle 16-vuotias
  • Huoltaja on käyttänyt huoltajan oikeuksiaan ennen ulkomaille viemistä. 

Kun arvioidaan, onko kaappaus tapahtunut, arvioidaan lapsen vakinaista asuinmaata. Vakinaisesta asuinmaasta kertovat maassa oleskelun lisäksi muun muassa eri palveluiden käyttö, kuten neuvolakäynnit, koulu ja päivähoitopaikat sekä lapsen läheisverkostot.

Huoltajan oikeuksien käyttämisellä tarkoitetaan sitä, että huoltaja on tavannut lasta ja käyttänyt oikeuksiaan ja toteuttanut velvollisuuksiaan huoltajana. Jos vanhempi esimerkiksi ei ole vuosiin tavannut lasta, vaikka onkin virallisesti tämän huoltaja, ei lapsikaappausta katsota tapahtuneen. Huoltaja voi olla myös viranomainen.

Puhumme siis tällä verkkokurssilla perheen piirissä tapahtuvista kaappauksista, joissa lapsi viedään ulkomaille. Suomen sisällä tapahtuvissa tilanteissa, jossa lapsen asuinpaikkaa muutetaan ilman huoltajan lupaa, ei ole kyse rikoslain mukaisesta lapsikaappauksesta. Toki myös maan sisällä tapahtuvat tilanteet voivat olla raskaita ja niihin voi tarvita apua. Tällöin yhteyttä voi ottaa esimerkiksi lapsen kotikunnan sosiaaliviranomaisiin.

Kaappaus koskettaa kymmeniä lapsia vuosittain

Suomesta ulkomaille kaapataan vuosittain noin 20 lasta, ja ulkomailta Suomeen noin 10 lasta. Lisäksi osa kaappauksista jatkuu aiemmilta vuosilta, jolloin lapsikaappaus koskettaa vuosittain yhteensä noin 50 lasta Suomessa. Vuosien 2011–2020 aikana Suomesta kaapattiin yhteensä 421 lasta ja Suomeen 160 lasta.  

Kaappaukset tapahtuvat usein sellaisten maiden välillä, joihin suomalaiset muodostavat perhesuhteita. Tilastojen kärjessä ovat esimerkiksi Ruotsi ja Viro. 

Lue lisää: Lapsikaappaustilastoja

Tehtävä

Tunnista lapsikaappaustilanteet. Klikkaa alla olevasta napista  ja tee kysely, jossa pääset arvioimaan, onko tilanteessa kyse lapsikaappauksesta vai ei. Kyselyn jälkeen pääset siirtymään seuraavalle oppitunnille.