Kaapatut Lapset ry:n toimintaan osallistuvana henkilönä sitoudun pitämään salassa minulle luovutetut tai muuten tietooni tulleet salassa pidettävät tiedot tai tiedot, jotka on sellaisiksi ymmärrettävä.
Sitoudun siihen, etten paljasta tietooni tulleita kolmannen osapuolen tietoja sivullisille. Vaitiolo sitoo minua senkin jälkeen, kun osallistumiseni sopimuksen mukaisiin tehtäviin on päättynyt.
Suojaustason piiriin kuuluvia tietoja ovat esimerkiksi kumppanien liike- ja ammattisalaisuudet, yksityisten ihmisten yksityisyydensuojan piiriin kuuluvat sekä turvallisuusjärjestelyihin ja tiloihin liittyvät tiedot. Salassa pitoon ei vaikuta tiedon tallennus- tai välitystapa. Suojaustasoon kuuluvien asiakirjojen tallenteiden kopioiminen, kuvaaminen tai vieminen pois toimitiloista sekä muistiinpanojen tekeminen niistä on kielletty.
Kaapatut Lapset ry voi teettää minusta taustatarkastuksen tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa ja sillä on oikeus saada käyttöönsä tähän tarvitsemansa minua koskevat rekisteritiedot.
Olen lukenut ja ymmärtänyt edellä kuvatun ja sitoudun noudattamaan mainittuja velvollisuuksia.