Vankilan perheosasto

Vankilan perheosasto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alainen lastensuojeluyksikkö, joka tarjoaa vanhemmalle mahdollisuuden suorittaa vankeusrangaistusta tai olla tutkintavankeudessa alle kolmevuotiaan lapsensa kanssa. Jakson alkaessa lapsen tulee olla alle kaksivuotias. Perheosastolle voi tulla jo raskauden aikana.

Vanajan avovankilassa perheosastolla on 10 paikkaa vankeusvangeille lapsineen ja Hämeenlinnan vankilassa on osasto on kaksipaikkainen ja tarkoitettu tutkintavangeille.

Vankilan perheosaston Vanajan ja Hämeenlinnan yksiköt ovat vankilan tiloissa ja valvonnassa, mutta yksiköiden toiminnasta vastaa Kanta-Hämeen perhetyö ry, joka kuuluu Ensi- ja turvakotien liittoon.

Lapsen sijoittamisesta perheosastolle päättää kotikunnan lastensuojelu, ja lapset ovat lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettuja. Päätös lapsen sijoittamisesta perheosastolle voidaan tehdä, jos se on lapsen edun mukaista.

Vanajalla jokaisessa asuinsolussa on yhteinen keittiö Foto E-M Nystén

Vanhemman sijoittamisesta perheosastolle päättää Rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskus.  Valmisteluissa kuullaan Vanajan vankilan ja perheosaston edustajia. Päätöksen yhteydessä sovitaan myös yhteistyöstä lapsen kotikunnan lastensuojelun sosiaalityön kanssa.

Vanajan vankilan perheosastolla on henkilökunta paikalla vuoden jokaisena päivänä klo 7-22. Hämeenlinnan vankilan perheosastolla on henkilökuntaa myös joka päivä silloin,  kun sinne on sijoitettu tutkintavanki lapsensa kanssa.

Millaista on perheosastolla?

Perheosasto on kodinomainen, Jokaisella vanhemmalla ja lapsella on oma huone. Keittiö, pesutilat ja olohuone ovat yhteiskäytössä. Osastolle voi tuoda mukaan lapsen tarvikkeita.

Perheosastolla vanhemman vastuulla on lapsen hoiva ja huolenpito, ruuanlaitto lapselle ja itselle, oman huoneen ja jaettujen tilojen siivous , sekä omien ja lapsen vaatteiden pesu. Perheosastolla noudatat  perheosaston ja vankilan sääntöjä sekä osallistut perheosaston toimintaan.

Perheosastolla eletään yhdessä muiden kanssa. Jokainen ihminen ja eri kulttuurit ovat meillä samanarvoisia. Perheosastolla on nollatoleranssi päihteille ja väkivallalle. Omatyöntekijät tukevat perheen jaksamista keskustelemalla ja järjestämällä toimintaa. Perheosastolla toimitaan aina yhteistyössä vankilan ja lastensuojelun kanssa.

Lisätietoa vankilan perheosastosta löytyy nettisivujemme ammattilaisosiosta sekä  Lastensuojelun käsikirjasta

Perheosastolle tulevalle asiakkaalle

Mikäli haluaisit suorittaa vankeusrangaistuksesi Vanajan vankilan perheosastolla, kerro siitä, kun asioit joko yhdyskuntaseuraamustoimistossa tai ulosottoviranomaisen kanssa (sakkovangit).

DSC00154_kopio
Asiakashuone, kuva A.Norokallio

Lapsesi osalta tarvitset sijoittamispäätöksen oman kuntasi lastensuojelun sosiaalityöntekijältä. Soitamme jokaiselle Vanajan vankilaan perheosastolle tulevalle vanhemmalle enne perheosastolle tuloa. Puhelussa voit kysyä esimerkiksi minkälaista perheosaston arki on tai muista mieltäsi askarruttavista asioista.

Perheosastolla Vanajan vankilassa asutaan 1-4 hengen soluasunnoissa, joissa on omat huoneet ja yhteinen keittiö sekä pesutilat. Vanhempi valmistaa itse ruoan lapselle ja itselleen. Vankila maksaa jokaiselle vanhemmalle ja lapselle  ruokarahaa, jolla voit ostaa viikoittain kaupasta tarvittavat ruoka-aineet.  Vankilaan tullessa sinulla onkin oltava käytössäsi pankkitili ja maksukortti, jotta ruokarahojen ja ostosten maksaminen onnistuu helposti.

Osastolla on yhteinen olohuone, jonne kokoonnumme arkiaamuisin aamupiiriin. Aamupiirissä käydään läpi itse kunkin päivän ohjelman. Lapsen vanhempana oleminen on kokopäiväinen työ, ja arkipäiväsi perheosastolla koostuu pitkälti asioista, joita tehdään lapsen kanssa.

Perheosastolla olon aikana voit pohtia yhdessä omatyöntekijöiden kanssa elämäntilannettasi ja saada apua asioiden järjestämiseen. Yhdessä ihailemme lapsen kasvua ja olemme osastolla läsnä aamusta iltaan.

Perheosastolla osallistut myös erilaisiin ryhmiin ja pääset lapsesi kanssa tutustumaan vuorovaikutusta vahvistavaan toimintaan, kuten vauvahierontaan, vauvasirkukseen tai värikylpyyn.

Lue lisää kirjeestä: KirjePerheosastolleTulevalleVanhemmalle 2019

 

”En osannut kuvitellakaan perheosastoa tällaiseksi. Muistuttaa ensikotia.”

”Mulle perheosasto on ollut loistojuttu. Ja vauvallehan tää on kaikki, se ei tiedä muusta.”

 

Perheosaston olohuone ja pihamaa Vanajan vankilassa. Kuvat J.Wikgren ja A.Norokallio      

Ota yhteyttä

Vanajan vankilan perheosasto
puh. 044 310 0141
os. Ylänneentie 26 13430 Hämeenlinna
Sähköposti: perheosasto@khperhetyo.fi

Hämeenlinnan vankilan perheosasto
puh. 044 310 0143

Jaana Wikgren