Asiakasperheen ajatuksia kuntoutusajasta ensikodilla

Haastattelimme blogiamme varten erästä asiakasperhettä ja kysyimme heiltä, millaiset asiat kuntoutuksessa olivat olleet heidän elämäänsä positiivisesti muuttavia sekä miten perheen elämä oli konkreettisesti muuttunut.

Kuntoutusjakso Iidassa on tuonut mukanaan monia muutoksia perheen elämään.

Ymmärrys lasten erityistarpeiden tunnistamiseen on kasvanut ja samalla vanhemmat ovat saaneet monia keinoja ja työkaluja lasten kanssa toimimiseen.

Perheen isä kertoo aloittaneensa Iidassa päihteettömän elämän ja saanut työkaluja päihteettömyyden ylläpitämiseen. Päihteettömyyden myötä myös rikoskierre on katkennut. Iidassa hän on saanut suoritettua myös päihde-elämän myötä tulleen ehdottoman vankeusrangaistuksen, mikä on mahdollistanut koko perheen säilymisen yhtenäisenä eikä vanhemman ole tarvinnut olla lapsista erossa päivääkään. Lisäksi isä on saanut Iidasta apua taloudellisten asioiden hoitamiseen ja kuntoutuksen aikana myös ajokortin takaisin.

Perheen äiti kertoo saaneensa vanhemmuuteen paljon työkaluja, tasavertainen vanhemmuus ja jakaminen sekä perheenä yhdessä toimiminen on vahvistunut. Luottamus toisen vierellä pysymiseen on kasvanut ja myös parisuhde on vahvistunut Iidassa oloaikana.

Perheen vanhemmat kertovat saaneensa paljon hyvää kuntoutusajasta Iidassa.

He kertovat, että vertaistuki on antanut paljon; Toisten samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa saa olla oma itsensä ja löytyy paljon yhteisiä keskustelun aiheita. He ovat saaneet Iidassa uusia ystäväperheitä toisista asiakasperheistä.

Äiti on kokenut saaneensa hyötyä erilaisista ryhmistä, kuten ICDP- ja naistenryhmä. Lisäksi hyötyä on tuonut myös parisuhde- ja omaohjaajakeskustelut ja HoiLei-menetelmätyöskentely.

Isä kokee saaneensa Iidasta tukea lasten haasteisiin ja kasvatukseen. Hän on saanut Iidasta ohjausta ja neuvontaa tarvittaviin tukimuotoihin. Iidan ohjaajat ovat myös kannustaneet hakemaan kokemusasiantuntijakoulutukseen.

Ihmissuhteisiin vanhemmat kertovat kuntoutuksen tuoneen vain positiivisia asioita.

Avoimesti oman elämäntilanteen kertominen on syventänyt perhe- ja ystävyyssuhteita. Lisäksi isä kertoo päihteettömyyden myötävaikutuksena olleensa enemmän lapsuudenperheensä kanssa tekemisissä.

Parisuhteeseenkin Iidassa olo on vaikuttanut monella eri tavalla.

Vanhempien välinen luottamus on kasvanut ja vahvistunut niin parisuhteen kuin vanhemmuudenkin suhteen. Äiti kertoo, että asioista puhutaan enemmän ja luottamus on vahvistunut.

Isän mukaan kuntoutusaika on syventänyt ja antanut työkaluja parisuhteen ylläpitoon.

Päihdeongelma, jonka vuoksi perhe on hakeutunut ensikotiin, ei vaikeuta elämää enää juurikaan.

Perhe on onnellinen, että saavat asua koko perhe saman katon alla.  Asiakkuus päihdepalveluihin on vielä olemassa korvaushoidon vuoksi.

Tulevaisuudennäkymät ovat perheellä positiiviset ja toiveikkaat.

Vanhemmat kertovat, että on ihana päästä takaisin omaan kotiin koko perheen kanssa ja luoda oma arkirytmi, joka sopii niin aikuisille kuin lapsillekin. Vanhemmat kokevat tarvitsevansa vielä tukea, mutta ottavat sitä vastaan lastensuojelusta. Perheen toiveena on arjen jatkuminen tasaisena; Lapset jatkavat päiväkodissa ja vanhemmat suunnittelevat opiskelu- ja työelämän aloittamista.