Perheiden arkea koetellaan ennennäkemättömällä tavalla, kun liikkumista ja kokoontumista on rajoitettu koronaviruksen vuoksi. Kuopion ensikotiyhdistyksen työntekijät ovat perheiden tukena myös poikkeusolojen aikana. Tukea tarjotaan myös etäyhteyksien avulla.

Kuopion ensikotiyhdistyksen avopalvelujen työntekijät panostavat tulevan kevään ajan etäauttamiseen. Yhdistyksessä kehitetään myös uusia tapoja, joilla tukea perheitä koronan aiheuttaman poikkeustilan yli. Kun perheiden arki tiivistyy kotiin, saattavat myös ristiriidat kärjistyä.

Yhdistyksessä ollaan huolissaan erityisesti siitä, miten päihteet, väkivalta ja eroon liittyvät asiat vaikuttavat nyt lasten elämään.

“Haluamme varmistaa, etteivät perheet ja lapset jää yksin vaikeuksien kanssa. Onneksi etäyhteydet toimivat ja olemme kehittäneet verkkoauttamista jo vuosien ajan. Nyt otamme nämä keinot tehostetusti käyttöön ja laajennamme niitä kaikkiin avopalveluihimme”, sanoo Kuopion ensikotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Pehkonen

Myös uusia avauksia on tehty. “Ryhmät toimivat nyt myös verkossa ja suunnittelemme parhaillaan ensimmäistä lastaan odottaville perheille perhevalmennusta livelähetyksenä”, Pehkonen jatkaa.

Yhdistyksen työntekijöihin voi olla yhteydessä, jos oma perhetilanne kriisiytyy koronan aikana. Yhdistykseen voi olla yhteydessä koko Pohjois-Savon alueelta. Myös Ensi- ja turvakotien liiton chat palvelee arkipäivisin 10-15 sekä muina erikseen ilmoitettavina aikoina. Kuopion ensikotiyhdistyksen työntekijät ovat mukana vastaamassa chat-palvelun kautta tuleviin yhteydenottoihin.

Kuopion ensikotiyhdistyksen palvelut lapsiperheille

Apua eronneille vanhemmille ja eroa pohtiville

Kuopion ensikotiyhdistys auttaa eroa harkitsevia, erotilanteessa olevia ja eron kokeneita vanhempia. Jos parisuhteesi tilanne kiristyy koronan aikana, voit ottaa meihin yhteyttä. 

Ota yhteyttä:
Mari, p. 044 3697214

Väkivalta ja sen uhka

Älä jää yksin, jos koet väkivaltaa tai sen uhkaa lähisuhteessasi. Elämän tiivistyessä kotiin, myös uhkatilanteet saattavat kärjistyä. Huomioimme jokaisen tilanteen yksilöllisesti ja apumme on aina luottamuksellista.

Ota yhteyttä:
Hanna, puh. 044 369 7211
Saara, puh. 044 369 721

Tukea perheille, joissa päihteet haittaavat arkea 

Autamme vanhempia ja perheitä, joissa päihteet haittaavat vanhemmuutta ja arkea. Pidetään tässäkin tilanteessa lapsen etu ensisijaisena. Ota meihin yhteyttä, jos perheesi tilanne mietityttää sinua. Pienikin huoli riittää. Pohditaan yhdessä, kuinka koko perheellä olisi hyvä olla. Tarjoamme keskusteluapua myös nimettömästi.

Ota yhteyttä:
Anne, puh. 044  369 7215
Paula, puh. 044 369 7208

Tukea vauvan uniongelmiin ja synnytyksen jälkeisiin mieliala haasteisiin

Lapsiperheen arki tai uuden perheenjäsenen syntymä voivat kuormittaa joskus liikaa. Tarjoamme neuvontaa vauva- ja pikkulapsiperheille toistaiseksi puhelimitse.

Ota yhteyttä:
Laura p. 044 369 7202

Pitkäkestoinen tuki

Vauvaperheiden päihdekuntoutusta toteuttava Ensikoti Pihla toimii normaalisti. Samalle kohderyhmälle suunnattu avopalvelu Amalia on siirtynyt yhteisömuotoisesta kuntoutuksesta perhekohtaiseen työhön. Odottaville ja vauvaperheille vanhemmuuden tukea tarjoavassa päiväryhmä Kehrävässä tuetaan perheitä etäyhteyksiä hyödyntäen.

Yhteydenottolomake

Meille voi jättää yhteydenottopyynnön myös verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta:

https://ensijaturvakotienliitto.fi/kuopionensikoti/apuasinulle/#ota_yhteytta_lomake

Lisätietoja ja yhteydenotot

Kuopion ensikotiyhdistys ry 

toiminnanjohtaja
Pirjo Pehkonen
puh. 044 3697 220

pirjo.pehkonen@kuopionensikoti.fi 

www.kuopionensikoti.fi 

Yhdistys Facebookissa: @kuopionensikotiyhdistys

Yhdistys Instagramissa: @kuopion_ensikotiyhdistys

Yhdistys Twitterissä: @kuopionensikoti

Kuopion ensikotiyhdistys ry tukee vauva- ja lapsiperheitä hyvän arjen turvaamisessa. Olemme toimineet lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukena vuodesta 1946. Teemme monipuolista työtä Kuopion ja Pohjois-Savon alueella, tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa. Ammattilaisten lisäksi työssämme on mukana joukko koulutettuja, tehtäviinsä sitoutuneita vapaaehtoisia. 

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, tasapainoiseen ja hyvään arkeen.