22.–23.5.2019 Sokos Hotelli Vaakuna Hämeenlinna, Possentie 7, 13200 Hämeenlinna

ILMOITTAUTUMINEN FOORUMIIN ON PÄÄTTYNYT!

Mikä tekee miehestä rososen?
Missä vaiheessa pojasta mieheksi kasvamista rosot elämään kertyvät?
Mitä kaikkea elämän rososuus tuo tullessaan ja keneltä mies voi saada kaipaamaansa tukea?

Jokaisella meistä on omanlaisiaan rosoja, jotka voivat syntyä jo lapsuudenperheessä. Toisten kohdalla rosot siirtyvät sellaisenaan sukupolvelta toiselle, toiset pystyvät siirtymän katkaisemaan. Myös omat valinnat johtavat erilaisille elämänpoluille.

Tasaiseen pintaan voi tulla lovia silloin, kun elämä yllättää ja tarjoaa läpielettäväksi kriisejä. Yllättävä isyys vaikeassa parisuhteessa tai lapsista irtaantumiseen johtanut ero voivat viedä elämältä pohjaa ja johtaa elämänhallinnan vaikeuksiin. Jo nuoruudesta alkanut rikoskierre päihteidenkäyttöineen on voinut viedä vankilaan saakka. Viime aikoina on puhuttu paljon pojasta mieheksi kasvamisen kipupisteistä ja ahtaista rooliodotuksista, joihin kasvava poika joutuu. Aiheuttavatko nuo maskuliinisuusodotukset myös lisäpaineita elämään?

Miestyön foorumissa XII Hämeenlinnassa (22.-23.5.2019) pohdimme näitä kysymyksiä. Puheenvuoroissa ja työpajoissa asiaa avaavat miehet, joilla on kokemusta aiheesta joko oman elämänsä tai työnsä kautta. Keskusteluissa luodaan syvyyttä ja ymmärrystä teemaan. Miestyön foorumi on merkittävin valtakunnallinen koulutus- ja verkostotapahtuma kaikille miehiä, isiä tai perheitä ammatissaan tai vapaaehtoisena kohtaaville. Foorumissa teemoja käsitellään monipuolisin työtavoin ja kulttuurin keinoin.

Lisätietoja

Jussi Pulli, kehittämispäällikkö
p. 0405041673, jussi.pulli@etkl.fi

Ohjelma

Taustoitusta rososuuteen avaavat asian monelta kantilta tunteva Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jouko Karjalainen sekä Pirkanmaan ViaDian toiminnanjohtaja Pekka Matilainen.

Nuorten näkökulmaa aiheeseen tuo Hämeenlinnan Ankkuritoiminta. Rososuuteen voi liittyä eri elämäntilanteista aiheutuneet häpeän tunteet, joista foorumissa alustaa Hirveä häpeä -kirjan kirjoittaja sosiaalipsykologin Janne Viljamaa.

Miten herkkyys ja rososuus näyttäytyvät saman miehen elämässä ja mitä siitä seuraa? Tätä pohtii elämänmakuisesti miehisyyttä avarakatseisesti ja pitkän perspektiivin kautta ”reppumies” Ukko Kärkkäinen.

Keskiviikko 22.5.

9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

10.30 Foorumin avaus

10.45 Rosoinen_miesJouko Karjalainen THL

11.45  Miehen tarina, kitara ja laulu, Jussi Taipale

12.30  Lounas

13.15 Ankkurin tuella pojasta mieheksi, Juha Kuningas, Ankkuritoiminta – Hämeenlinna

14.00  Kahvitauko ja työpajoihin siirtyminen

14.30- 16.30 Työpajat

  1. Rosonen isyys, Isän MTF_asiakasprofiili_kortti, Suomen Setlementti ry ja Miessakit
  2. Meidän lapset– isät erotilanteessa / erotyönmalli – Kanta-Hämeen perhetyö ry
  3. MTF Rajattua isyyttä, Vanhempi vankilan portilla – hanke
  4. Pojasta mieheksi Ankkurin avulla – Ankkuritoiminta Hämeenlinna
  5. Itsemurhat – miesten kriisi, Suomen Mielenterveysseura
  6. Vankilan isäryhmät – Viola ry
  7. Arjen yksinäisyys, Hämeen Setlementti ry -Miesten tila Ukkonen

16.30-19 Valmistautuminen iltaohjelmaan

19.00 Yhteinen ohjelmallinen illallinen – Paikka: Hämeenlinnan linna – Juha Kurki soittaa iltatilaisuudessa taustamusiikkia

Torstai 23.5.

9.00 Hirveä häpeä, Janne Viljamaa, sosiaalipsykologi, kirjailija

10.30- 12.30 Työpajat

8. Rosonen isyys, Isän näköinen hanke, Suomen Setlementti ry ja Miessakit
9. Meidän lapset – isät erotilanteessa / erotyömalli – Kanta-Hämeen perhetyö ry
11. Mies yhteiskunnan reunamilla – Vikto
12. Itsemurhat – miesten kriisi, Suomen Mielenterveysseura
13. Vankilan isäryhmät – Viola ry
14. Arjen yksinäisyys, Hämeen Setlementti ry, Miestentila Ukkonen

12.30 Lounas

13.30   ”Rosoisen miehen herkkyys” – “reppumies” Ukko Kärkkäinen

15.00    Foorumin päätös

TYÖPAJAT

KESKIVIIKKO 22.5.2019

1. Rosoinen isyys

Toiminnallisessa työpajassa tutkitaan omaa ja organisaation isäkuvaa, ja niiden vaikutusta isien kohtaamiseen.

Keskiössä ovat haasteellisessa elämäntilanteessa isät. Tavoitteena ymmärtää ja löytää ne asiakkaan kohtaamista ohjaavat rooliodotukset, joihin isät törmäävät.

Isän näköinen hanke, Suomen Setlementti ja Miessakit

Isän näköinen -hanke on Suomen Setlementtiliitto ry:n ja Miessakit ry:n ESR-rahoitteinen yhteishanke (v. 2018—2020) joka tukee isien asemaa yhteiskunnassa tasavertaisina kasvattajina ja vanhempina.

 

2. Meidän lapset-isät erotilanteessa

 Työpajassa pohditaan isyyttä eron jälkeen erityisesti lasten näkökulmasta. Kukin perheen lapsi tarvitsee omanlaistaan isyyttä. Keskustelemme eroista lapsiperheissä ja käytämme pohjana keskustelulle kehittämäämme Meidän Lapset-menetelmää. 

Kanta-Hämeen perhetyö ry:n tapaamispaikkatoiminta

3. Rajattua isyyttä

Työpajassa tuodaan esille, millaista on olla yhtä aikaa isä ja  rikosseuraamusasiakas. Millainen merkitys isyydellä voi olla rangaistusta suoritettaessa, entä vapautuessa? Entä millaisia kysymyksiä ja tunteita asia lapsissa herättää?

Työpajassa aihetta käsitellään yhdessä Vanhempi vankilan portilla -hankkeen asiakastyöstä saatujen kokemusten että asian itse kokeneiden isien kanssa, osallistujien kokemuksia peilaten.

Työpajan vetäjinä Vanhempi vankilan portilla -hankkeen työntekijät ja kokemusasiantuntijaisät

4. Pojasta mieheksi Ankkurin tuella

Työpajassa selviää, mikä on Ankkuri ja mitä keinoja siellä  käytetään poikien ja miesten kanssa työskennellessä. Pohdintaa myös siitä, miten pojasta tulee mies ja missä asioissa Ankkuri nuoren ja aikuisenkin elämässä on läsnä.  Mikä näitä yhdistää ja miten katkotaan sukupolvien ketjuja?

Työpajan vetäjänä Juha Kuningas, Hämeenlinnan Ankkuritoiminta

5. Itsemurhat -miesten kriisi

Suomen mielenterveysseuran Itsemurhien ehkäisykeskus on aloittanut toimintansa Helsingissä ja Kuopiossa maaliskuun alussa 2018. Yksi keskuksen tehtävistä on tarjota lyhyt interventiota itsemurhaa yrittäneille. Interventiossa itsemurhaa yrittäneet kertovat aluksi tarinansa siitä, mikä heidät on saanut yrittämään itsemurhaa. Tarinat paljastavat myös sitä todellisuutta, miten asiakkaat kokevat tulleensa kohdatuiksi palvelujärjestelmässä.

Työpajassa kerrotaan näistä esille tulleista kokemuksista sekä annetaan yleistä tietoa miesten itsemurhista ja itsetuhoisesta käyttäytymisestä.

Työpajan vetäjät: Juha Metelinen ja Jannecke Lindqvist, kriisityöntekijät, Suomen mielenterveysseura

6. Vankilan isäryhmät   

Työpajassa tarkastellaan vankilan ryhmiin hakeutuneiden miesten kokemuksia vertaisryhmästä oman miesidentiteetin rakentamisen, isyyden, pari-ja muiden suhteiden sekä turvallisuuden näkökulmasta. Vankien kanssa on mietitty ratkaisuja tilannesidonnaisiin ongelmiin ihmissuhteissa ja vanhemmuudessa sekä vahvistettu positiivista, toimintakykyä edistävää maskuliinisuutta.

Tavoitteenamme on tuoda ryhmiin myös uusia lähestymistapoja, ja luovat ja toiminnalliset menetelmät tukevat erityisesti heitä, joilla on haasteita itseilmaisussa. Esimerkiksi valokuvaus, kirjoittaminen ja draama vahvistavat parhaimmillaan yhteisöllisyyden kokemusta ja auttavat hahmottamaan omaa identiteettiä ja elämäntarinaa rikkaammin, uudesta näkökulmasta. Ne antavat kokemuksia onnistumisesta ja hyvästä yhdessäolosta sekä lisäävät elämänhallintaa.

Työpajassa kuullaan Miesten aseman ohjaamien vankilan miesryhmien sisällöistä, sekä käydään läpi esimerkkien avulla sekä keskustellen ja yhdessä tehden muutamia luovia harjoitteita, jotka sopivat ryhmätilanteisiin mutta mahdollistavat myös luontevan jatkumon vankilan jälkeiselle yksilötyölle.

Noora Lindroos, Katriina Noponen, Pasi Juuti

Miesten Asema, Viola ry, Mikkeli

7. Arjen yksinäisyys

Työpajassa pohditaan seuraavia teemoja:

– miehen yksinäisyys arjessa ja miten siitä omilla toiminnoilla voi päästä eroon?

– kuinka tärkeää on kuulua johonkin yhteisöön missä saa olla juuri sellainen kuin on?

– kuinka tärkeää on löytää arjesta onnistumisen ja onnen hetkiä?

Hämeen Setlementti ry / Jaana Kujanpää ja Miika Peltola sekä Miestentila UKKOsen miehet

Työpaja pidetään Miestentila UKKOsen miesten toiveesta heidän omissa toimitiloissaan, jotka he ovat toimintaansa sopivaksi tuunanneet. Toimitila sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä hotelli Vaakunasta. Tilaan pääsemiseksi pitää kulkea portaita eli se ei ole liikuntaesteetön.

TORSTAINA 23.5.2019

8. Rosoinen isyys

Toiminnallisessa työpajassa tutkitaan omaa ja organisaation isäkuvaa, ja niiden vaikutusta isien kohtaamiseen.

Keskiössä ovat haasteellisessa elämäntilanteessa isät. Tavoitteena ymmärtää ja löytää ne asiakkaan kohtaamista ohjaavat rooliodotukset, joihin isät törmäävät.

Isän näköinen hanke, Suomen Setlementti ja Miessakit

Isän näköinen -hanke on Suomen Setlementtiliitto ry:n ja Miessakit ry:n ESR-rahoitteinen yhteishanke (v. 2018—2020) joka tukee isien asemaa yhteiskunnassa tasavertaisina kasvattajina ja vanhempina.

9. Meidän lapset-isät erotilanteessa

Työpajassa pohditaan isyyttä eron jälkeen erityisesti lasten näkökulmasta. Kukin perheen lapsi tarvitsee omanlaistaan isyyttä. Keskustelemme eroista lapsiperheissä ja käytämme pohjana keskustelulle kehittämäämme Meidän Lapset-menetelmää. 

Kanta-Hämeen perhetyö ry:n tapaamispaikkatoiminta

11. Mies yhteiskunnan reunamilla

Valoa tunnelin päässä. Tuomio voi olla myös uuden alku.

Työpajan vetäjät: Vikto ry:n Tukikohta -hankkeen työntekijät ja  kokemuspuheenvuoro.

VIKTO ry:n (Vapauteen Ilmaisun ja Kuntouttavan Toiminnan kautta) tavoitteena on rikostaustaisten tukeminen integroitumisessa yhteiskuntaan.

12. Itsemurhat -miesten kriisi

Suomen mielenterveysseuran Itsemurhien ehkäisykeskus on aloittanut toimintansa Helsingissä ja Kuopiossa maaliskuun alussa 2018. Yksi keskuksen tehtävistä on tarjota lyhyt interventiota itsemurhaa yrittäneille. Interventiossa itsemurhaa yrittäneet kertovat aluksi tarinansa siitä, mikä heidät on saanut yrittämään itsemurhaa. Tarinat paljastavat myös sitä todellisuutta, miten asiakkaat kokevat tulleensa kohdatuiksi palvelujärjestelmässä.

Työpajassa kerrotaan näistä esille tulleista kokemuksista sekä annetaan yleistä tietoa miesten itsemurhista ja itsetuhoisesta käyttäytymisestä.

Työpajan vetäjät: Juha Metelinen ja Jannecke Lindqvist, kriisityöntekijät, Suomen mielenterveysseura

13. Vankilan isäryhmät   

Työpajassa tarkastellaan vankilan ryhmiin hakeutuneiden miesten kokemuksia vertaisryhmästä oman miesidentiteetin rakentamisen, isyyden, pari-ja muiden suhteiden sekä turvallisuuden näkökulmasta. Vankien kanssa on mietitty ratkaisuja tilannesidonnaisiin ongelmiin ihmissuhteissa ja vanhemmuudessa sekä vahvistettu positiivista, toimintakykyä edistävää maskuliinisuutta.

Tavoitteenamme on tuoda ryhmiin myös uusia lähestymistapoja, ja luovat ja toiminnalliset menetelmät tukevat erityisesti heitä, joilla on haasteita itseilmaisussa. Esimerkiksi valokuvaus, kirjoittaminen ja draama vahvistavat parhaimmillaan yhteisöllisyyden kokemusta ja auttavat hahmottamaan omaa identiteettiä ja elämäntarinaa rikkaammin, uudesta näkökulmasta. Ne antavat kokemuksia onnistumisesta ja hyvästä yhdessäolosta sekä lisäävät elämänhallintaa.

Työpajassa kuullaan Miesten aseman ohjaamien vankilan miesryhmien sisällöistä, sekä käydään läpi esimerkkien avulla sekä keskustellen ja yhdessä tehden muutamia luovia harjoitteita, jotka sopivat ryhmätilanteisiin mutta mahdollistavat myös luontevan jatkumon vankilan jälkeiselle yksilötyölle.

Noora Lindroos, Katriina Noponen, Pasi Juuti

Miesten Asema, Viola ry, Mikkeli

14. Arjen yksinäisyys 

Työpajassa pohditaan seuraavia teemoja:

– miehen yksinäisyys arjessa ja miten siitä omilla toiminnoilla voi päästä eroon?

– kuinka tärkeää on kuulua johonkin yhteisöön missä saa olla juuri sellainen kuin on?

– kuinka tärkeää on löytää arjesta onnistumisen ja onnen hetkiä?

Hämeen Setlementti ry / Jaana Kujanpää ja Miika Peltola sekä Miestentila UKKOsen miehet

Työpaja pidetään Miestentila UKKOsen miesten toiveesta heidän omissa toimitiloissaan, jotka he ovat toimintaansa sopivaksi tuunanneet. Toimitila sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä hotelli Vaakunasta. Tilaan pääsemiseksi pitää kulkea portaita eli se ei ole liikuntaesteetön.

Osallistumismaksu

Koko tapahtuma 180e
(sis. lounaat, illallisen, ip-kahvitukset ja materiaalit)

vain keskiviikko 22.5.  125e
(sis. lounaan, illallisen, ip-kahvin ja materiaalit)

vain torstai 23.5. 100e
(sis.lounaan, ip-kahvin ja materiaalit)

 

Majoitus
Hotelli Vaakuna Hämeenlinna
Standard yhden hengen huone 96 euroa/huone/yö,
Standard kahden hengen huone 121 euroa/huone/yö

Jokainen varaa itse majoituksen suoraan hotellista vaakuna.hameenlinna@sokoshotels.fi tai +358201234636.
Varaukset tunnuksella: varauskoodina Ensi- ja Turvakotien liitto

Ilmoittautuminen on päättynyt. Voit kysellä lisäpaikkoja jussi.pulli@etkl.fi