Digitaalinen väkivalta, häirintä ja kiusaaminen ovat häirinnän ja väkivallan muotoja, joissa hyödynnetään pikaviestiohjelmia tai sosiaalisen median ryhmiä tai chat roomeja.

Digitaalinen häirintä on tarkoituksellista, toistuvaa ja haitallista. Digitaalisen häirinnän keinot ovat moninaiset. Digitaalinen vaino tai kyttääminen on uhkaavien, loukkaavien tai pelottavien viestien lähettämistä suurissa ja toistuvissa määrin jopa ympäri vuorokauden. Identiteettivarkaus on sosiaalisen median profiilin haltuun ottamista ja kyseisenä ihmisenä esiintymistä tai valeprofiilien luomista jostain oikeasta ihmisestä. ”Outtaamisessa” väkivallan tekijä julkaisee toisesta asioita, jotka on saatu painostamalla tai luottamuksellisesti. Häirintä voi olla myös arkaluontoisten tai henkilökohtaisten kuvien jakamista ilman lupuaa: kun kuva on kerran netissä, sitä voi olla hyvin hankala, ellei jopa mahdotonta saada enää pois.

Digitaalista väkivaltaa esiintyy myös parisuhteissa. Tällöin nykyinen tai entinen kumppani käyttää älypuhelinta ja/tai sosiaalista mediaa väkivallan välineenä. Digitaalisen väkivallan muotoja voivat olla esimerkiksi digitaalinen seuranta ja vaino, seksuaalisen materiaalin julkaisulla uhkailu ja seksuaalisiin tekoihin painostaminen, taloudellinen väkivalta kuten rakkauspetokset. Digitaalinen häirintä on hyvin monimuotoista, ja sen tarkoitus on nöyryyttää, pelotella ja kontrolloida (ex)kumppania.

Häirintä ja väkivalta voivat aiheuttaa uhrissa häpeää, vihaa ja erilaisia fyysisiä oireita. Nukkuminen voi olla vaikeaa. Luottamus muihin ihmisiin vähenee ja itseluottamus kärsii. Uhrilla voi olla myös itsetuhoisia ajatuksia. Jos olet digitaalisen väkivallan uhri, muista ettei se ole sinun vikasi! Tekijä on vastuussa valinnoistaan ja teoistaan!

Jos näet tai koet digitaalista väkivaltaa, siihen kannattaa puuttua. Jos et tiedä kuinka toimia, kysy apua! Älä jää asian kanssa yksin. Jos haluat lisätietoa tai tukea, ota yhteyttä. Asiat voivat olla jatkossa paremmin. Jos olet itse kontrolloiva, hae apua muutokseen.

Ensi- ja turvakotien liitto sekä jäsenyhdistykset kampanjoivat marraskuun lopun ja joulukuun ajan digitaalisen väkivallan ja häirinnän tunnistamisesta ja apukeinoista. Oulun ensi- ja turvakoti ry:n löydät Facebookista ja Instagramista.

www.nettiturvakoti.fi

www.varjosta.fi, Tukikeskus Varjo: Eron jälkeisen väkivaltaisen vainon kohteena elävien perheiden turvallisuuden lisääminen ja vainoamisen ennaltaehkäisy.