Sisko Suutari työskentelee hoitoapulaisena Oulun turvakodilla.

Hoitoapulaisen toimenkuva on monipuolinen, eikä arjesta puuhaa puutu. Hoitoapulaiset pitävät huolta laitospuolen käytännön asioista. Siskon työnkuvaan kuuluu esimerkiksi keittiön työt, kuten ruoan ja välipalan valmistelu ja esillepano, pyykkihuolto, asiakashuoneiden siivous ja erilaiset arjen kannalta oleelliset tavaratilaukset elintarvikkeista vessapaperiin.

Varsinaista asiakastyötä hoitoapulaiset eivät tee. Sisko on kuitenkin vahvasti läsnä asiakkaiden arjessa, koska hoitoapulaiset ovat hyvin tavoitettavissa Turvakodin yhteisissä tiloissa.

Turvakodille töihin Sisko pääsi sattuman kautta. Koulutukseltaan Sisko on vaatetusalan artesaani, ja hän oli uuden työn haussa 50-vuotiaana. Työvoimatoimistossa ehdotettiin turvakodin hoitoapulaisen työtä, ja Sisko tarttui tarjoukseen. ”Tulin tänne ja täällä olen nyt ollut kolmetoista vuotta.

Siskon mukaan hänen työssään on parasta sen monipuolisuus. ”Monipuolisuus on parasta ja myös hankalinta, sanotaan näin.” Hoitoapulaisilla on paljon asioita hoidettavanaan ja välillä työ on hektistä. Kaikki tehtävät ovat tärkeitä, ja ne pitää saada hoidetuksi ajallaan. Kiireisimpinä aikoina asioiden hoitaminen vaatii paljon organisointikykyä. Rauhallisempiakin kausia on.

Siskon mukaan työ on palkitsevaa, koska sen avulla voi antaa oman panoksensa turvakodin asiakkaiden palvelussa. ”Asiakkaat tulevat turvakotiin vaikeassa elämäntilanteessa, ja on palkitsevaa nähdä, kun he voimaantuvat ja saavat asiansa järjestettyä.”

Kesällä Sisko jää eläkkeelle, ja tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu esimerkiksi matkustelua ja talon remontointia.