Ero lapsiperheessä

Vanhempien ero on nykyään yksi yleisimmistä lapsen kokemista elämän stressitekijöistä. Vanhempien keskinäinen sovinnollisuus sekä toimiva ja hyvä yhteistyö eron jälkeen ovat merkittävä lapsen hyvinvointia suojaava tekijä. Lisäksi lasta auttavat muut läheiset ihmissuhteet ja mahdollisimman tavallinen ikätason mukainen arki. ERO LAPSIPERHEESSÄ -toiminnan tarkoituksena … Jatka lukemista "Ero lapsiperheessä"

Vauvat eivät voi odottaa

Koronaepidemia on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista. Perheet, joissa on kasaantuneita ongelmia, tarvitsevat vankkaa tukea. On tärkeää, apua saa riittävän ajoissa ja tukea pulmiin tulisi saada jo odotusaikana, sillä vauvat eivät voi odottaa. Oulun ensi- ja turvakoti ry:ssä autetaan vuosittain noin 1000 … Jatka lukemista "Vauvat eivät voi odottaa"

Leikkiviikko 2021

Leikkiviikkoa vietettiin ennen valtakunnallista ja vuosittaista Leikkipäivää, jota vietettiin tänä vuonna lauantaina 24.4.2021. Julkaisimme sosiaalisessa mediassa päivittäin kertomuksia leikin merkityksestä yksiköissämme, joissa työskennellään lasten kanssa. Somen tarinoiden puolella jaoimme päivittäin myös leikkivinkkejä liittyen tämän vuoden leikkiviikon teemaan: Leikkien lähellä luontoa. … Jatka lukemista ”Leikkiviikko 2021”

Henkilökuntaesittely: Sirpa Huotari Ero lapsiperheessä -työstä

Sirpa Huotari työskentelee ohjaajana Oulun ensi- ja turvakoti ry:n Ero lapsiperheessä -työssä. Koulutukseltaan Sirpa on psykiatrinen sairaanhoitaja. Osan työajasta Sirpa käyttää RageStop – Tunteet ja turvallisuus oppimisen perustana -hankkeen parissa. Sirpan työ Ero lapsiperheessä -työssä on pääsääntöisesti asiakastyötä. Työpäivä kuluu jutellen sellaisten ihmisten kanssa, kenen … Jatka lukemista ”Henkilökuntaesittely: Sirpa Huotari Ero lapsiperheessä -työstä”

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n toimintoja videoesittelyinä

Oulun ensi- ja turvakoti ry osallistui virtuaalisille järjestömessuille toimintaa esittelevillä videoilla. Haluamme tuoda materiaalin nähtäville myös niille, ketkä eivät messuihin ehtineet osallistua. Näet toimintojemme esittelyvideot YouTube-kanavaltamme: Yleinen esittely – Timo Peltovuori kertoo Oulun ensi- ja turvakoti ry:n historiasta ja toiminnasta. … Jatka lukemista ”Oulun ensi- ja turvakoti ry:n toimintoja videoesittelyinä”

Oulun ensi- ja turvakoti ry:n tehostettu perhetyö lopettaa

Kotona tehtävä perhetyö sisältää väkivaltaerityisen Alvari-perhetyön ja Varpu-vaativan vauvaperhetyön. Alvari-perhetyö aloitettiin Oulun ensi- ja turvakoti ry:llä vuonna 2003 ja Varpu-perhetyö vuonna 2015. Sekä Alvari- että Varpu-perhetyö ovat tehostettua perhetyötä. Molemmat ovat lastensuojelun tai perhepalveluiden asiakkuudessa olevien perheiden pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja … Jatka lukemista ”Oulun ensi- ja turvakoti ry:n tehostettu perhetyö lopettaa”

Materiaalipankki

Materiaalia monenlaiseen käyttöön. Palvelukatalogi ja palvelukuvauskortit Palvelukatalogi (julkaistu 2.12.2020. Päivitetty 4.4.2023) Allaolevista linkeistä löydät palvelukuvauskorttimme työmuodoistamme: Vaativa vauvatyö: Baby Blues Vaativa vauvatyö: Uniohjaus Vaativa vauvatyö: Ensikoti Pidä kiinni®-ensikoti Orvokki Väkivaltatyö: Turvakoti Väkivaltatyö: Avopalveluiden yksilötyö aikuisten väkivallan kokijoiden ja tekijöiden sekä … Jatka lukemista "Materiaalipankki"

Vauvatalon kevään 2021 ryhmiä

Vauvatalon kevään 2021 ryhmiä täydennetään juuri! Ilmoittaudu mukaan! Esitteitä saa myös jakaa: Vauvatalon kevät 2021.  Hellän kosketuksen voima –ryhmät, kevät 2021 Kaipaatko vinkkejä vauvan rauhoitteluun? Kahden viikon ikäisenä vauvan itkuisuus yleensä lisääntyy. Itkuinen vauva voi saada vanhemman tuntemaan itsensä keinottomaksi … Jatka lukemista ”Vauvatalon kevään 2021 ryhmiä”