…puoltaan, ei vanhempien eikä ammattilaisten painostamana. Vaikka isien rooli tasa-arvoisina vanhempina on parantunut, on edelleen syytä korostaa sitä, että isillä on yhtäläinen oikeus olla lapsen elämässä eron jälkeen. Myös lähivanhemmuus voi olla yhtä lailla isällä kuin äidillä. Riitaisissa huolto- ja tapaamisoikeusasioissa eroavia vanhempia tulisi ohjata sovitteluun, joka on huomattavasti kevyempi…
…tapahtuu. Se luo turvallisuuden tunnetta ja selkeyttä. Elina toimii vapaaehtoisena Eroneuvo-illoissa. Monen lapsen yksinhuoltajaisä, Keski-Suomen ensi- ja turvakodin Olkkari-päiviin osallistunut Sami haluaa vaikuttaa tapaan, jolla perheitä autetaan sosiaalitoimessa. – Avun pitäisi olla tapauskohtaista, ei apua sen mukaan, millaisia keinoja auttaa on listassa. Meillä on ollut hyvä sosiaalityöntekijä, joka järjesti apua,…
…kokea oma arvonsa peilautuneena toisen kasvoista, puheesta ja eleistä. Pienillä teoilla on suuri merkitys. Jokainen kaunis sana, jokainen lämmin hymy ja hyväksyvä katse on osoitus rakkaudesta, jota ilman kuolemme, -jos emme fyysisesti, niin ainakin sisäisesti sammumme. Vanhemmuuden eväät ovat useimmilla monenkirjavat. Emme voi kuitenkaan jäädä loputtomasti lapsen tasolla vaatimaan parempia…
…10.25-10.30 Tauko 5 min 10.30-11.30 Pää kylmänä, sydän lämpimänä– työntekijän hyvinvoinnin turvaaminen Janna Rantala lastenpsykiatri, pari- ja perheterapeutti, tietokirjailija 11.30-11.35 Kysymyksiä 11.35-12.30 LOUNASTAUKO 12.30-13.00 Lapsen itsesäätelyn kehitys voimakkaan stressin kontekstissa Saara Nolvi, Finnbrain -tutkija 13.00-13.05 Kysymyksiä 13.05-13.35 Vanhemman stressi ja itsesäätely Eeva-Leena Kataja, Finnbrain -tutkija 13.35-13.40 Kysymyksiä 13.40-14.10 Lapsen stressi…
…FASD tarkoittaa raskaudenaikaisen alkoholinkäytön sikiölle aiheuttamien vaurioiden kirjoa. Raskausaika ja varhaislapsuus vaikuttavat ratkaisevasti aivojen ja lapsen koko kehitykseen. Tutkimustulokset ovat osoittanet, että sikiöaikaisella kehityksellä on merkittäviä vaikutuksia yksilön myöhempään kehitykseen ja terveyteen. Vanhemmaksi kasvaminen alkaa jo raskausaikana. Raskausaika aktivoi tulevassa vanhemmassa kiintymyssuhdejärjestelmän, jolloin vanhempi alkaa muuttamaan omaa käyttäytymistään masuvauvalle suotuisaksi….
…pelottavaan maailmaan tuomitsevien katseiden arvioitavaksi. Aloitin katkaisuyritysten kierteen. Lapsen isä oli vankilassa, lähes kaikki ystäväni olivat narkomaaneja. Yritin enemmän kuin koskaan. Itkin ja pyysin anteeksi vauvalta. Se oli kamalinta aikaa elämässäni. Tunsin itseni hirviöksi, alhaisimmaksi olennoksi kaikista. Kun vauva syntyi ja minä olin vihdoin vapaa vierotusoireista, pääsimme vauvan kanssa Pidä…