Monikulttuuriset perheet tarvitsevat erossa tukea – palveluiden saatavuudessa puutteita

…lapsia erossa ja eron jälkeen. Tutustu ohjelmaan. Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa tietoa ja tukea monikulttuurisiin eroihin  Kaapatut Lapset ry päivystää tiistaisin klo 16-20 Apua eroon-chatissä. Apua eroon -sivusto kannustaa perheitä hakemaan apua erotilanteeseensa. Hyvä ero on mahdollinen! Englanniksi. A Parent’s Guide. Information and support for divorcing families with children….

Hoida ero hyvin, niin lapsi kärsii vähemmän ja lisäät omaa hyvinvointiasi

…aikana ja eron jälkeen on hetkellisesti epätasapainossa, mutta erosta voi selviytyä myös hyvin. Erossa kipuilua voi aiheuttaa monia asia ja on yksilöllistä, millaisia haavoja ero aiheuttaa aikuisille ja lapsille. Erosta on mahdollista selviytyä hyvin, mutta se vaatii eron hyväksymistä, luopumista ja irti päästämistä parisuhteesta. Ennen kaikkea se vaatii myös tahtotilaa…

Vanhempien ero voi lisätä nuoren itsetuhoisuutta

Tutkimukset ovat osoittaneet, että itsetuhoisuuden riski on kohonnut niillä nuorilla, joiden vanhemmat ovat eronneet tai vanhempien avioliitossa on suuria ristiriitaisuuksia. On selvää, että vanhempien ero vaikuttaa aina nuoreen. Mitä riitaisampi ero on ja mitä enemmän nuori kuulee ja näkee eroavien vanhempien riitoja, sitä traumaattisempi kokemus siitä tulee nuorelle. Jos eroon…

Yhteistyöllä hyvinvointia eroperheiden eduksi

…edistänyttä kehittämistehtävää. Mikä motivoi eron kokenutta auttamaan erokriisissä kamppailevia naisia ja miehiä? -vapaaehtoisuus ja vertaistuki osana eroauttamista Vapaaehtoisten erovertaistukijoiden koulutuksessa vapaaehtoiset kertoivat omista erokokemuksistaan ja siitä, etteivät he itse kokeneet saaneensa tarvitsemaansa apua erokriisissään. Apua ja tukea ei ollut helposti saatavilla, sillä useat alueelliset eropalvelut olivat tarkoitettu parisuhteen ja perhe-elämän…

Ero muuttaa vanhemmuutta

…lasten tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle. Eroauttamisen palveluita kannattaa järjestää, sillä pienikin tuki eroaville vanhemmille lisää lasten hyvinvointia ja ehkäisee ongelmien kärjistymistä. Mediainfossa huomio kiinnitetään lasten kokemuksiin erosta ja vanhempien hyvään yhteistyön erotessa. Asiantuntijat kertovat kuinka vanhempien hyvä yhteistyö eron jälkeen suojaa lasta ja mikä rooli eropalveluilla on sovinnollisuuden kannalta….

Tunnistamatta jäävät riskit erotilanteissa voivat pahimmillaan johtaa perhesurmiin

Liian moni perhe jää tällä hetkellä yksin vaikean erotilanteen kanssa, koska eroamiseen liittyviä riskejä ei tunnisteta riittävästi. Pitkittynyt ero– tai huoltoriita vahingoittaa lapsen hyvinvointia ja vakavimmillaan kärjistynyt ero voi johtaa perhesurmaan. Ensi- ja turvakotien liitto julkaisee käsikirjan ammattilaisten tueksi vaativiin erotilanteisiin. Noin 40 000 lapsen vanhemmat eroavat vuosittain Suomessa. Noin…

Moni yllättyy, miten kalliiksi eroaminen voi käydä – talousasioista pitäisi puhua jo suhteen aikana

…ja chatista.  Eron jälkeisen vanhemmuuden ja erokriisistä selviytymisen tukena voi käyttää maksutonta ja anonyymiä Vanhempana eron jälkeen- verkkokurssia, joka auttaa ymmärtämään lapsen tilannetta erossa.  Apua eroon -chatissä voit keskustella luottamuksellisesti ammattilaisen kanssa ja saada tukea eroon liittyvissä kysymyksissä. Chatissa voi esimerkiksi pohtia omaa tai lasten tilannetta, kysyä eroon liittyvistä palveluista…

Turvallinen rinnakkaisvanhemmuus

erovanhemmuutta, jossa vanhemmilla on yhteishuoltajuus, on eritelty kolmeen eri erovanhemmuustyyliin vanhempien välisen suhteen perusteella. Näitä erovanhemmuuden muotoja ovat konfliktoitunut vanhemmuus (conflicted co-parents), yhteistyövanhemmuus (collaborative / cooperative co-parents) ja rinnakkaisvanhemmuus (parallel parenting). Näiden erovanhemmuuden muotojen voisi ajatella sijoittuvan janalle niin, että konfliktoitunut vanhemmuus ja yhteistyövanhemmuus ovat toistensa vastakohtia ja rinnakkaisvanhemmuus sijoittuu…

Thank you for your registration to the webinar!

…#äitiys #kotiäiti #perhe #nettiryhmä #alkoholi Ilmoittaudu 28.8.-11.9.2017. Ohjaajina toimivat kaksi päihdetyön ammattilaista sekä vertaisohjaaja. Tietoa ryhmästä: https://ensijaturvakotienliitto.fi/nettiryhma-paihteita-ka…/ Ilmoittautuminen: https://www.webropolsurveys.com/S/E4FAE8F3881FB83E.par @ensi_turvakodit Tarinat kasvojen takana-dokumenttielokuvan kuvauksia Punavuoren vastaanottokeskuksessa. Turvapaikanhakijalapset heittäytyvät rohkeasti mukaan. Elokuva valmistuu marraskuussa 2018. #lapsiperheturvapaikanhakijanaprojekti #turvapaikanhakijat #turvapaikanhakijalapset #vastaanottokeskus #lapset #naamio #dokumentti #tarinatkasvojentakana #turvassasuomessa Tarinat kasvojen takana-dokumenttielokuvan kuvauksia Punavuoren vastaanottokeskuksessa. Turvapaikanhakijalapset

Erofoorumi 2019 – Vanhempien yhteistyö eron jälkeen

10. Erofoorumi kokoaa ammattilaiset yhteen pohtimaan vanhempien yhteistyötä eri näkökulmista Onko vanhempien yhteistyö eron jälkeen sujuvaa tiimityötä vai armotonta pudotuspeliä? Kuinka yhteistyö saadaan sujumaan ja vanhempien huomio kiinnittymään lapsen asemaan ja hyvinvointiin? Miten ammattilaiset voivat tukea yhteistyövanhemmuutta? Erofoorumissa tutkijat, eroavia vanhempia työssään kohtaavat ammattilaiset ja eronneet vanhemmat arvioivat eron jälkeistä…