Tunnista väkivalta

…väkivallan uhka on henkistä väkivaltaa. Pelkoa voidaan pitää vakivallan merkittävimpänä ja yleisimpänä oireena tai merkkinä väkivallan määrästä ja laadusta riippumatta. Monet väkivaltaa kokeneet kertovatkin, että pelko ja pelossa eläminen sekä väkivallan uhka on perheväkivallassa pahinta. Henkistä väkivaltaa voi olla erittäin vaikea tunnistaa, sillä se voi alkaa hyvin pikkuhiljaa ja olla…

Ota väkivalta puheeksi

Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteen tunnistamisen jälkeen on erittäin tärkeää ottaa tilanne puheeksi väkivaltaa kokevan tai sitä käyttävän kanssa. Lasten ja nuorten kanssa väkivaltakokemusten käsittelyssä voi hyödyntää Turvakamu-sovellusta, joka toimii hyvänä työskentelyvälineenä ja lisää lapsen tai nuoren turvallisuutta tapaamisten välillä. Jokaisella viranomaisella ja työntekijällä on velvollisuus reagoida väkivaltaan. Väkivallasta kysyminen on jo…

Hankkeet

…perhesuhteissa elävien naisten asumisen turvaaminen. Hankkeessa kohdataan naisia yksilötyössä, ryhmissä, kohtaamispaikoissa sekä asumisyhteisöissä, tavoitteena saada naisten ääni kuuluviin ja heidän asumiseensa liittyvät tarpeet näkyviin. Ensi- ja turvakotien liiton osahankkeen tavoitteena on: Tuottaa lisätietoa naisten ja perheiden asunnottomuudesta sekä sen ennaltaehkäisystä -> Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa. Viestiä päättäjille sekä eri tahojen toimijoille…

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa valtava ongelma – mitä voit tehdä väkivallan vähenemiseksi?

Lähes joka toinen nainen on kokenut parisuhdeväkivaltaa Suomessa, eikä merkkejä väkivallan vähenemisestä näy. Suomi onkin yksi Euroopan turvattomimmista maista naisille. Miten tämä on mahdollista? Asenteet kuntoon – väkivalta ei ole rakkautta, vaan aina väärin Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on yhteiskunnassamme paljon. Väkivalta ei synny tyhjiössä, vaan jokainen voi vaikuttaa siihen, miten…

Jalkaudu

…mob väkivallan vastainen pop up kirjastoluento Taidetta väkivaltaa vastaan -tapahtuma hiljainen mielenosoitus väkivaltaa vastaan supermarketissa perhekerhon äitien brunssi perhemessut odottaville vanhemmille opiskelijatapahtuma itsepuolustusilta naisille Naisten päivän tempaus kauppakeskuksen aulassa Jalkautuva naistyö -hanke (2015-2017) Hanke jalkautui naisten arjen ympäristöihin jakamaan tietoa perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja kohtaamaan väkivaltaa kokeneita naisia. Hanke pohjautui…

Suhteen salaisuus

Suhteen salaisuus Auta lopettamaan lähisuhdeväkivalta       50 000 tyttöä tai naista vuodessa kokee seksuaaliväkivaltaa Suomessa. 15 naista Suomessa kuolee lähisuhteessa tapahtuvan väkivallan vuoksi. Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisin maa naiselle. Auta meitä lopettamaan lähisuhdeväkivalta. Väkivalta on monen suhteen vaiettu salaisuus. Auta meitä lopettamaan väkivalta ja ryhdy lahjoittajaksi. Esimerkkejä…

40 vuotta työtä perheväkivallan lopettamiseksi

…Oulu ja Kotka. Turvakoti oli tarkoitettu kriisiajan tueksi väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille. Kansainvälisistä esikuvista poiketen turvakotien osoitteet olivat julkisia. Henkilökunnalla tuli olla sosiaali- tai terveydenhuollon koulutus. Lähtökohdat olivat hyvin erilaiset verrattuna muihin maihin, joissa lähdettiin ja lähdetään edelleen feministiseltä pohjalta naisten auttamisesta. Suomessa turvakodeilla oli lastensuojelullinen tavoite: kokijan, lasten…

Naistenviikolla kirjoitetaan Suomen naisten tulevaisuus uusiksi

…turvallisin maa ja että jokainen saa tarvitsemansa avun. Naistenviikko 5.3.-11.3 on Amnestyn Suomen osaston ja Ensi- ja turvakotien liiton yhteinen varainhankintakampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Meille on tullut kysymyksiä siitä, pitääkö Suomen väkivaltaisuus naisten kannalta paikkansa ja ovatko luvut totta. Valitettavasti ovat. On myös haluttu tietää, haluammeko välittää miehistä kuvan…

Usein kysyttyjä kysymyksiä lähisuhdeväkivallasta

…väkivaltaa. Väkivaltainen osapuoli voi myös manipuloida kokijaa sekä kieltää väkivallasta kertomisen ja uhkailla seurauksilla. Läheisessä ihmissuhteessa tapahtuvasta väkivallasta voi olla todella vaikea kertoa läheisimmillekin ihmiselle, mutta kertominen kannattaa. Voit ottaa asian puheeksi anonyymisti Nettiturvakodin chat-palvelussa, jossa saat apua nopeasti ja nimettömästi. Chattiin pääset oikeasta alareunasta. Miksi puhumme naisista, vaikka miehetkin…

Naiserityisen työn verkoston kannanotto: Suomen tulee sitoutua väkivallan torjumiseen teoin, ei vain sanoin

…ry, Eija Myllymäki, erityisasiantuntija Loisto setlementti ry, Kari Ollila, toiminnanjohtaja Maria Akatemia ry, Sari Nyberg, toiminnanjohtaja Muutosta ilmassa -hanke, Piia Sumupuu, projektikoordinaattori Myllyhoitoyhdistys ry, Minna Ekholm, toiminnanjohtaja Naistenkartano ry, Anna Vuorio, toiminnanjohtaja Naisten Linja Suomessa ry, Katju Aro, toiminnanjohtaja Nicehearts ry, Johanna Sjöholm, toiminnanjohtaja Rikoksettoman elämän tukisäätiö, Sari Lönnberg, vastaava…