Selvitystulos: Lähisuhdeväkivaltaan apua hakeneiden hyvinvointi kohenee nopeasti

Vaikeassa elämäntilanteessa saadulla avulla on merkitys ihmisen kokemaan hyvinvointiin, toimintakykyyn ja sosiaalisiin suhteisiin. Ensi- ja turvakotien liiton tekemän laajan selvityksen mukaan esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden hyvinvoinnissa tapahtuu merkittävää paranemista apuun hakeutumisen jälkeen. Mitattuja tuloksia avun vaikuttavuudesta tarvitaan, sillä apua hakevien määrä on kasvanut korona-aikana. Järjestöjen tarjoaman avun merkitys on tunnustettua, mutta…

Ensi- ja turvakodeissa ovet ovat auki kaikille identiteetistä riippumatta

Minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa ETKL-somelähettiläänä Ensi- ja turvakotien liiton palveluiden inklusiivisuudesta eli siitä, että palvelut ovat avoimia kaikille ihmisille identiteetistä riippumatta. Olen koulutukseltani sosionomi-diakoni, kriisityöntekijä ja auktorisoitu seksuaalineuvoja. Olen aiemmin työskennellyt turvakodissa ja työssäni huomasin, miten vähän ihmisillä on tietoa siitä, että turvakotien tarjoama apu ja tuki kuuluvat…

Rinteen hallitusohjelma ilahduttaa ja herättää toivoa

…perhepaikkaa. Hallitusohjelma linjaa myös, että laaditaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma, perustetaan itsenäinen ja riippumaton naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä ja ehkäistään myös miehiin kohdistuvaa väkivaltaa sen kaikissa muodoissa. Euroopan tasolla ja maailmanlaajuisestikin naisten oikeuksien toteutumisessa mennään takapakkia. Minua ilahduttaa myös se, että hallitusohjelmassa todetaan, että Istanbulin sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan…

Työmme lukuina

…keskeisimmät luvut jäsenyhdistyksemme väkivaltatyöstä, vauvaperheille annetusta tuesta, avusta päihteettömään vanhemmuuteen sekä erotilanteisiin. Vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan luvut kertovat työstä avun takana. Apu väkivallan varjoissa eläville Yhdistysten ylläpitämissä 19 turvakodissa ja avopalveluissa lähisuhdeväkivallan vuoksi autettuja oli ennätysmäärä, yli 11 000. Avopalveluista oli 5344 asiakkuutta. Naisten osuus oli 3214 ja miesten 1503. Muunsukupuolisia…

Vanhemmuus

…Tämä tarkoittaa, että vuosittain 3600–6000 sikiön kehitys on vaarassa päihteiden takia. Joka vuosi Suomessa syntyy noin 650 alkoholin takia eriasteisesti vaurioitunutta lasta.Yleisesti ottaen tiedetään, että päihteiden käyttö on lisääntynyt erityisesti nuorten naisten keskuudessa ja esimerkiksi kolmasosa kaikista huumeiden käyttäjistä on naisia. Lisäksi tiedetään, että äidin päihteiden käyttö on yleisin syy…

Miltä väkivaltaa kokeneiden auttaminen tuntuu?

…vaikka ympärillä oli myös ihmisiä, jotka eivät halunneet uskoa, että suhde oli ollut väkivaltainen. Susannan mielestä ensimmäinen askel muutokseen on puhua jollekin: ystävälle tai työtoverille. Luotettava ulkopuolinen voi olla avuksi, kun asioita pitää alkaa järjestellä. Jos ei ole ystävää tai muuta luotettavaa, niin voi soittaa esimerkiksi turvakotiin, Naistenlinjalle tai Nollalinjalle….

Nuorten väkivaltafoorumi

Lisätietoja Maaret Parviainen, Ensi- ja turvakotien liitto, maaret.parviainen@etkl.fi, p. 050 4764 759 Onni Westlund, Pesäpuu ry, onni.westlund@pesapuu.fi, p. 045 886 3326. Nuorten väkivaltafoorumi järjestetään yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton, Pesäpuun ja THL:n kanssa. Mukaan foorumiin ovat tervetulleita kaikki 15–25 vuotiaat nuoret (yläikäraja on joustava), joilla on kokemusta väkivallasta. Muistathan, että…

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta

Tämä sivusto on suunnattu ammattilaisille ja asiantuntijoille sekä muille työssään perhe- ja lähisuhdeväkivallasta tietoa tarvitseville. Mikäli etsit apua ja tukea väkivaltaan, vieraile Nettiturvakodissa. Nettiturvakoti tarjoaa apua, tukea ja tietoa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeville ja sitä käyttäville sekä heidän läheisilleen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallasta puhutaan, kun henkilö on väkivaltainen nykyistä tai entistä…

Erotilanne on vaarallinen, jos perheessä on ollut väkivaltaa

Tiedämme, että perheissä, joissa on ollut väkivaltaa, erotilanteessa väkivallan riski kasvaa ja uhka voi kohdistua puolison lisäksi myös lapsiin. Vaarallisen eron riskit tulisi tunnistaa ja tarjota näille perheille tukevampaa apua väkivaltatyön palveluista. Eroauttamisen palveluista esimerkiksi tapaamispaikkatoiminta mahdollistaa lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen tilanteissa, joissa suoraa väkivallan uhkaa…