Välittäminen ja kannustaminen kannattelevat meitä

…on vakavasti varauduttava lastensuojelussa, perhepalveluissa ja neuvoloissa. Ensi- ja turvakotien liitossa ja jäsenyhdistyksissämme avun piiriin on löydetty erittäin hyvin. Esimerkiksi valtakunnallisten chattiemme kautta apua saaneiden määrä on yli viisinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Chatit ovat kynnyksetön, nimetön väylä saada apua. Usein mielletään, että chatit ovat kevyt auttamisen väylä. Tavoitettavuuden suhteen näin…

Lapset ja nuoret saavat apua

…kanssa. Epävakaat ajat ovat varmasti myös vaikuttaneet yhteydenottojen kasvuun. – Ilman chat-palvelua moni lapsi jäisi kokonaan ilman apua. Kynnys kasvokkaisiin tapaamisiin voi olla monelle korkea ja osalla voi olla huonoja kokemuksia tilanteista, joissa he ovat yrittäneet tulla kuulluiksi. Chat on matalan kynnyksen palvelu, jossa keskeistä on lapsen mahdollisuus keskustella nimettömänä…

Perheiden hätä suuri -pitkäjänteiset yhteiset toimet tarpeen

…hakemisen lisääntyminen on hyvin myönteistä. On tärkeää, että uskalletaan hakea apua. Sillä estetään tilanteiden vaikeutuminen ja katkaistaan ongelmien kierrettä. Eniten lisääntyi avunhaku chatissä, sillä sitä kautta apua haki viisinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Olemme iloisia, että koko vuoden 2020 ajan eri kanavien kautta rummuttamamme viesti ”älä jää yksin, apua on tarjolla”…

Synnytysmasennukseen saa apua

Riika Laaksosen äitiys on ollut monivivahteinen kokonaisuus. Hän on kokenut keskenmenon ja raskauden aikaisen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen. Riika sai onnekseen ongelmiinsa apua. — Minulla on ollut nuoruudesta saakka taipumusta masennukseen. Tunnistan asian itsessäni, Hämeenlinnassa asuva kolmen lapsen äiti kertoo. Laaksosten kaikki lapset ovat syntyneet lapsettomuushoidoilla. Ensimmäistä tehtiin neljä vuotta….

”Kotona opetettiin, että elämä on kovaa” – Sinä voit muuttaa tarinaa

…Tänään alkava Sinä voit muuttaa tarinaa -jäsenkampanja kutsuu liittymään jäseneksi ja muistuttaa, että jokainen voi kulkea perheiden rinnalla ja madaltaa kynnystä hakea apua. Ensi- ja turvakotien liitto on 30 jäsentahon yhteenliittymä. Yhdistyksissämme autettiin vuonna 2018 yhteensä 12 865 eri syistä haavoittavassa elämäntilanteessa elävää ihmistä. Perheiden ja apua hakevien tilanteet ja…

Vauvaperheiden yksinäisyys ja hätä näkyy yhteydenotoissa

…perheiden tarvitsemaa ammatillista apua sekä vapaaehtois- ja vertaistukea. Vuonna 2020 yli 23000 ihmistä sai apua liiton palveluista. Lisätietoa Chatistä nopeasti apua: Vauvaperheiden chatistä ja Vauvaperhe ja päihteet – chatistä saa ammattilaisen apua monenlaisiin tilanteisiin. Kun vanhemman voimat ovat lopussa, arki ei suju, vauva ei nuku tai perheessä käytetään päihteitä. www.vauvaperhe.fi…

Naisiin kohdistuvan väkivallan vuoksi haetaan apua vuosi vuodelta enemmän – Ensi- ja turvakotien liitto: palvelut tulee turvata

…kanssa tehtävä työ auttaa vähentämään väkivaltaa, niin se on iso asia. Siksi tekijöiden auttaminen on todella tärkeää, sanoo nainen, joka on saanut apua ETKL:n avopalvelusta jouduttuaan miesystävänsä väkivallan kohteeksi. ”Naisiin kohdistuva väkivalta on kaikkien asia” Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen vuonna 2015, mutta ei ole vieläkään osoittanut sen toimeenpanolle riittävää…

Päihteitä käyttävien äitien nimetön nettiryhmä on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin

…lapsen äidin tulisi saada apua mahdollisimman helposti ja nopeasti. − Kynnys pyytää apua päihdeongelmiin on korkea. Siksi tarvitaan yhä enemmän sellaista apua ja tukea, jonka luo pääseminen vaatii apua tarvitsevalta mahdollisimman vähän. Sellaiset palvelut, jotka eivät vaadi tunnistautumista, löytyvät helposti tai niissä ei vaadita esimerkiksi päihteettömyyttä, tekevät tuen muodosta useammalle…

Jalkaudu

…väkivaltaa on lähestytty. Hankkeen tunnuslauseena toimikin ”Hyvinvointi on väkivallattomuutta ja väkivallattomuus on hyvinvointia”. Hyvinvoinnista huolehtimisen lähtökohta on, että väkivaltaa ei ole tai jos on, se tunnistetaan ja siihen puututaan. Näistä syistä jalkautuvalla väkivaltatyöllä on mahdollisuus vaikuttaa sekä apua tarvitsevien, mahdollisten apua hakevien, että ammattilaisten asenteisiin, tietoon ja taitoon väkivallan vastustamisessa….

Turvallinen mies – itselleen ja muille

…tarkoitti sitä, että se on miehille suunnattu työmuoto, jota miehet toteuttivat. Nykyään Jussi-työntekijöinä on myös naisia ja naiset voivat hakea apua Jussi-työstä. Vuonna 2010 tehty arviointitutkimus osoitti, että apua hakevat hyötyivät Jussi-työstä. Vastauksissa korostui erityisesti väkivallan vähentymisvaikutus. Tutkimukseen haastateltujen mukaan (N 131) kolmanneksella väkivalta oli vähentynyt merkittävästi tai loppunut kokonaan….