Ainutkertainen vauva-aika – vauvan erityistarpeet huomioon lastenvalvojien sopimusneuvottelussa

…parisuhteen erillisyyttä vanhemmuussuhteesta että yhteistyövanhemmuuden merkitystä lapselle. Vauva-ajan erityispiirteiden esiinnostaminen auttaa vanhempia ymmärtämään paremmin vauvan tarpeita ja niiden huomioimisen ensisijaisuutta, mikäli vanhemman omat toiveet ovat ristiriidassa vauvan tarpeiden kanssa. ”Tuntuu vaikealta päästää toinen omaan kotiin. Puhuimme lastenvalvojalla, että vauvan pitäisi saada kuitenkin olla myös toisen vanhemman kanssa, ja tapaamiset minun…

Lahdessa avataan uusi päihteitä käyttävien odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseen erikoistunut palvelu

…Jannika on osa valtakunnallista Pidä kiinni® -hoitojärjestelmää, joka yhdistää päihdekuntoutuksen ja vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen tukemisen. Hoitojärjestelmään kuuluu 9 avopalveluyksikköä sekä 7 ensikotia, jotka auttavat perheitä ympärivuorokautisesti. Huhtikuussa on avattu uusi yksikkö Lahden lisäksi Kouvolaan. – Palvelu lisää toiveikkuutta, että muutos lapsiperheiden elämäntilanteissa on mahdollista. Pidä kiinni toiminnan myötä yhdessä…

Monenlaista eroauttamista ympäri Suomea

…ja mahdollistaa mm. vertaistuen hyödyntämistä työskentelyssä. Raisiossa kehitetään mallia perheneuvolan eroauttamistyöstä. Mallissa keskitytään pitkittyneisiin erotilanteisiin, joissa lapsi joutuu kokemaan kahden vanhemman välistä riitaa ja on näin kaltoinkohtelun riskissä. Tämänkaltaisissa tilanteissa elävät vanhemmat joutuvat usein kokemaan, etteivät saa riittävästi apua, koska kokonaistilannetta ei oteta käsittelyyn missään instanssissa riittävästi. Vanhempien avuttomuudesta seuraa,…

Tiedon ja toiminnan välillä on maailman suurin kuilu

…kasvatuksesta, mutta omaan vanhemmuuteen teoria ei aina siirry. Koska armo on viisautta, yritän muistuttaa itseäni tärkeimmästä, jonka olen kasvatuksesta oppinut: se on vanhemman ja lapsen yhteistä kasvua. Valmis vanhemmaksi ei tarkoita, että pitäisi olla valmis vanhempi. Markham tarjoaa blogissaan kättä pidemmäksi jopa käsikirjoituksia, kuinka toimia, kun lapsi lyö, raivoaa tai…

Apua vaikeisiin ero-, huolto- ja tapaamisriitoihin

…kokemusta ja selviytymiskeinoja. Työskentelyn avulla kuukausia kestäneitä kontaktikatkoja saatiin pysäytettyä ja lapsen ja toisen vanhemman tapaamiset saatiin taas käyntiin. ”Enää ei jännitä niin paljon, kun vanhempi hermostuu.” ”On kiva, kun äiti ja isä tulivat neuvola-tapaamiseen yhdessä.” Lasten tapaamisriitoihin liittyvä häiriökysyntä vähentyi merkittävästi tai loppui kokonaan. Vanhemmat kokivat helpottavana, että lapsilla oli puolueeton taho, jossa he saivat…

Tapahtumakalenteri ja koulutukset

…ja katsaus sometrendeihin (HUOM pvm muutos) 7.2.2024 Teams Vanhemman neuvo® -menetelmäkoulutus kevät 2024 7.2.2024 Teams Väkivaltatyön avopalveluiden vastuuhenkilöiden työkokous II 7.2.2024 7.2.2024 Testamentti-ilta 6.2.2024 Asemapäällikönkatu 12 B, 4 krs, 00520 Helsinki Ajankohtaista VE-mittarin tuloksista, asiakaspalautteista ja STEA-raportoinnista II 31.1.2024 Teams LKK-ohjaajien konsultaatio 31.1.2024 Teams Verkkoauttamisen työkokous 31.1.2024 Teams Monimuotoinen lapsiperheellistyminen…

Vanhemmuuden vaikeat tunteet

…mahdollista löytää mielekkyys ja hallinnan tunne. Riskeistäkin huolimatta suurin osa vauvaperheistä selviytyy, kehittyy ja voi hyvin. Sinä ja vauvasi olette avun arvoisia! Sinua saattaa kiinnostaa myös: Vanhemman tarpeet ja tunteet, Mannerheimin lastensuojeluliitto verkkosivut Kun ei jaksa, vanhemman vaikeat tunteet, Vauva-lehti, Podcast 28.2.2019 Mistä apua? Vauvaitkee.fi -sivuston linkit Kuva: Tiuku Pennola…

Eron partaalla erityislasten perheissä

…osallinen erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoitoon, kuten neuvotteluihin tai lääkärikäynteihin yhdessäolon aikana, oli todennäköistä, että eron jälkeen isä jäi entistä syrjempään lapsen huoltajuuden toteuttamisesta. Eron jälkeen isät eivät välttämättä tavanneet lapsia lainkaan, jolloin suhde sekä erityislapseen että hänen sisaruksiinsa katkesi. Äitien oli puolestaan vaikea luottaa toisen vanhemman taitoihin huolehtia lääkityksestä,…

Parisuhde ja vauva-aika – tukea on tarjolla!

…silloin, jos yörauhan etsiminen jää yhden, jo valmiiksi väsyneen vanhemman vastuulle. Puhumme katkaisuhoidosta. Katkaistaan koko perheen valvomisen kierre. Mieluiten kahden vanhemman voimin. Rauhoittuneiden öiden myötä isä ja äiti voivat palata takaisin yhteiseen sänkyyn ja lakata kulkemasta tyyny ja patja kainalossa rauhallista nukkumapaikkaa etsimässä ja vauva saa nukkumarauhan omassa sängyssään. Ärtymys…

Eroauttamisen abc koulutus 2020-2021 – mahdollisuus osallistua etäyhteydellä

Eroauttamisen ABC koulutus tarjoaa perustiedot ja ymmärryksen vanhempien kohtaamiseen ja tukemiseen erotilanteessa. Koulutuksessa tarkastellaan myös vauvojen, lasten ja nuorten asemaa vanhempien erotilanteessa ja eron jälkeen. Osallistuminen lisää ymmärrystä vanhempien välisen yhteistyön tavoista sekä yhteistyövanhemmuuden tukemisen merkityksestä niin vanhemman kuin lapsen näkökulmista käsin katsottuna. Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille,…