Perheiden jaksaminen voi olla koetuksella neljän seinän sisällä – Ensi- ja turvakotien liitto tehostaa verkkoauttamista

…normaaleja tunteita uudessa ja poikkeuksellisessa tilanteessa. On myös luontaista, että ihmiset selviävät tilanteista yhdessä tukemalla toisiaan. Vauvan vanhemmille arjen ilojen ja huolien jakaminen isovanhempien, sukulaisten ja ystävien kanssa on tärkeä tuki ja turva. Erilaiset vertaisryhmät voivat olla todella merkittävä arkea kannatteleva voimavara monenlaisissa elämäntilanteissa. Nyt, kun yhteistä tekemistä joudutaan rajoittamaan…

Ero lapsiperheessä

…suhteet ex-puolisoon. Vanhempi saattaa hakea liittolaista työntekijästä ja vanhempi odottaa, että työntekijä on asioista samaa mieltä kuin vanhempi itse. Lasten näkökulma keskiöön Jo vauvaikäinen lapsi aistii perheen tunneilmastoa ja vauva voi ilmentää hämmenystään mm. ruojahaluttomuudella tai univaikeuksilla. Pienten lasten osalta erossa haasteena ovat erot toisesta vanhemmasta, sillä vauvan kyky käsitellä…

Vaativan vauvatyön työkokous

…10.2. Maanantai 13.2   Päivä Baby blues -työntekijöille, vapaaehtoisdoulakoordinaattoreille ja kohtaamispaikkatoiminnasta vastaaville  11.00-12.00        Lounas   12.00-14.00 Synnytysväkivalta, Keiju Vihreäsalo, sosiologi, VTT   14.00-14.30        Kahvit ja tauko   14.30–16.00       Vauvan uni ja unen haasteet, Jaana Kuivalainen, psykiatrinen sairaanhoitaja, perheterapeutti, varhaislapsuuden vuorovaikutusterapeutti 16-17.30           Ryhmätyöskentelyä läsnä oleville työmuodoittain 18.00-18.45        Päivällinen   18.45-19.15       …

Hyvinvointiin investoimalla pidetään myös talous kunnossa

…Sama investointi-ajattelu on relevantti myös kansallisessa ja paikallisessa päätöksenteossa. Sosiaali- ja terveyspoliittisissa päätöksissä katse ulottuu kuitenkin usein liian lähelle. Esimerkiksi tässä Hyrrässä esillä oleva valtakunnallinen Pidä kiinni- hoitojärjestelmä kaikkinensa maksaa vähän yli 8 miljoonaa euroa vuodessa. Sen avulla 2/3 vakavasti päihdeongelmaisista vauvaperheistä kuntoutuu ja äiti tai vanhemmat pystyvät toimimaan vauvan

Halaus saa ihmeitä aikaan

…kautta tulevat tuntemukset ovat erittäin merkittäviä. Tuntoaisti kehittyy jo sikiövaiheessa ja on kehittynein aisti vauvan synnyttyä. Vastasyntyneelle kosketus ja läheisyys ovat elintärkeitä. Pikkulapsi saa päivän aikana paljon kosketuksia: syötettäessä, kannettaessa, nukutettaessa ja vaippoja vaihdettaessa. Lapsi itse tarttuu sormeen ja haluaa syliin. Halaukset sekä silittely eivät vain tunnu hyville, vaan ne…

Turvakodista arkeen tukihenkilön kanssa

…että tukihenkilöön jäätäisiin kiinni, sanoo Lehtinen. Hanke on pilotti ja siksi toimintaa seurataan tarkasti. Viivi Lehtinen on yhteydessä tukihenkilöihin viikoittain. Vapaaehtoiset tarvitsevat työnohjauksellista purkupaikkaa jaksaakseen. – Tukeminen on myös aika rankkaa, eikä se voi jatkua kovin pitkään. Inhimillistä ja järkevää Anjelika Pajarinen tuki kesällä äitiä, joka lähti turvakodista vauvan ja…

Vauvat ja lapset eivät voi odottaa parempia aikoja

…että perinteiset päihdepalvelut ja kevyet ratkaisut olisivat riittäviä tälle kohderyhmälle. Näin ei ole. Päihdekuntoutuksen rinnalle tarvitaan vauvaerityistä työskentelyä, jotta vauvan terveelle kehitykselle ja riittävän hyvälle vanhemmuudelle syntyy edellytykset. ”Tuosta velvoitteestaan kunnat eivät edelleenkään päihteitä käyttävien odottavien ja vauvaperheiden osalta selviä.” Kunnilla on sosiaalihuoltolain mukaan velvoite turvata päihteitä käyttävien äitien palvelut….

Uusi opas: Vauvaperheen talous – tietoa raha-asioiden hyvään hallintaan

Uusi opas antaa tietoa raha-asioiden hyvään hallintaan perheen kasvaessa. Vauvan tulon myötä perheen arki, rytmi ja elämäntavat usein muovautuvat uudelleen ja perheen raha-asiat muuttuvat. Käytännön asioiden suunnittelu on yksi tapa valmistautua uuteen elämävaiheeseen ja perhe-elämään. Raha koskettaa meitä kaikkia tulotasosta riippumatta. Raskausaika on hyvä kohta pysähtyä pohtimaan omia ja yhteisiä…

Syntymän ihme ei noudattele sovittuja aikoja

…äidin toiveita, pelkoja, tuen tarvetta. Ollaan mukana synnytyksessä, fyysisenä ja psyykkisenä tukena. Sen mukaan mitä kukin äiti toivoo ja tarvitsee. Tavataan vielä viimeisen kerran, ihastellaan vauvaa, käydään läpi synnytystä, annetaan tarvittaessa vinkkejä ja tukea vauvan hoitoon ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Syntymän ihme ei yleensä noudata sovittuja aikoja eikä tunne maksimipituuksia….

Raha-asiat puheeksi -verkkokurssi

…asiakkaat oman kokemuksensa kautta. Lisäksi verkkokurssi rohkaisee jakamaan ajatuksia ja kokemuksia muiden ammattilaisten kanssa. Toivomme, että verkkokurssi toimii myös vertaistukena ammattilaisille heidän pohtiessaan raha-asioita omassa työssään. Huomaa myös nämä Talous vauvaperheessä – tietoa raha-asioiden hyvään hallintaan Vauvan tulon myötä perheen arki, rytmi ja elämäntavat usein muovautuvat uudelleen ja perheen raha-asiat…