Työskentely vauvaperheiden kanssa

…järjestämällä elämänhallintaan ja esimerkiksi talousvaikeuksiin liittyvää ohjausta sekä varmistamalla, että hän saa apua psyykkisiin oireisiinsa. Vauvan stressioireita – yli- tai alivireyttä, rauhattomuutta, itkuisuutta, apeutta – helpottavat hoivaava kosketus, riittävän ennustettava ja turvallinen vuorovaikutus sekä arjen tutut raamit. Sylissä pitäminen, silittäminen, rauhallinen juttelu ja laulaminen ovat hyviä keinoja vauvan rauhoittamisessa. Lue…

Lahdessa avataan uusi päihteitä käyttävien odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseen erikoistunut palvelu

…ja vuorovaikutussuhdetta lapseen vahvistetaan yhtä aikaa päihdekuntoutuksen kanssa. Vauvan terveen kehityksen kannalta on tärkeää, että vanhemmat saavat aikaan muutoksen elämänhallinnassaan ja saavat tukea päihteettömyyteen sekä varhaiseen vuorovaikutukseen. Kuntoutuksessa ei riitä, että pääsee irti päihteistä vaan samalla opetellaan vastaamaan vauvan tarpeisiin oikea-aikaisesti, mikä on välttämätöntä vauvalle. Raskausaika ja varhaislapsuus ovat merkittäviä…

Älä jätä maitovanaa jälkeesi jos juokset tiikeriä karkuun

Vauvan odotukseen kuuluvat huolet liittyvät yleensä omaan, vauvan tai perheen hyvinvointiin: Onko vauvalla kaikki hyvin, onko tämä normaalia? Miten selviän tästä? Miten suojelen vauvaa? Rahojen riittävyys tai parisuhde voivat mietityttää. Niin sisäisiä kuin ulkoisiakin stressitekijöitä on paljon ja normaaliin raskauteen kuuluva herkistyminen saa varsinkin äidin, mutta myös toisen vanhemman, valppaaksi…

Ensikotityö säästää rahaa

…kuin yhä useammin vauvan ja äidin mukana tulevat isät. Vastasyntynyt ei voi odottaa Ensikodin apu on ainutlaatuista. Ensikoti auttaa ympäri vuorokauden vauvaa ja perhettä yhdessä ja työntekijät ovat erikoistuneet nimenomaan vauvavaiheen ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Useimmiten ensikotiin tulon vaihtoehtona on vauvan huostaanotto. Ensikotien vuorokausihinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea 158−230 euron…

Lahdessa avataan uusi päihteitä käyttävien odottavien äitien ja vauvaperheiden auttamiseen erikoistunut palvelu

…ja vuorovaikutussuhdetta lapseen vahvistetaan yhtä aikaa päihdekuntoutuksen kanssa. Vauvan terveen kehityksen kannalta on tärkeää, että vanhemmat saavat aikaan muutoksen elämänhallinnassaan ja saavat tukea päihteettömyyteen sekä varhaiseen vuorovaikutukseen. Kuntoutuksessa ei riitä, että pääsee irti päihteistä vaan samalla opetellaan vastaamaan vauvan tarpeisiin oikea-aikaisesti, mikä on välttämätöntä vauvalle. Raskausaika ja varhaislapsuus ovat merkittäviä…

Uniohjauksessa ratkotaan vauvan unipulmia

Muistan sen tunteen reilun 10 vuoden takaa. Istun yksin sairaalasängyllä. Olen tavannut esikoiseni vuorokautta aikaisemmin. Hän nukkuu sänkyni vieressä omassa sängyssään rauhallista vauvan unta. Katson häntä ja rakkaus lasta kohtaan sekä pelko siitä, että hänelle tapahtuu jotain kamalaa, hiipivät rinta rinnan jokaiseen soluuni. Hän on niin pieni. Mutta samalla niin…

Vauvaelämää poikkeusoloissa

Vauvat syntyvät perheisiin monenlaisissa tilanteissa, myös tässä poikkeuksellisessa koko maailmaa ravistelevassa kohdassa. Vauvat ovat onneksi autuaan tietämättömiä uhkista, joihin aikuisten mielet ovat nyt kiinnittyneinä. Jotta vauvan ei tarvitsisikaan kokea vanhempiensa kokemaa huolta, on vanhemman tärkeä pitää omaa stressitasoa parhaansa mukaan hallinnassa ja keskittää voimavaransa vauvan hoivaamiseen ja arjen ylläpitämiseen. Tämä…

Vauvaa odottavat perheet kuntoutuvat päihdeongelmista

…kiinni -hoitojärjestelmän perusajatus on, että äitiyttä ja vanhemmuutta tuetaan ja vahvistetaan yhtä aikaa päihdekuntoutuksen kanssa. Kuntoutuksessa ei riitä, että pääsee irti päihteistä vaan samalla opetellaan olemaan vauvan lähellä, mikä on välttämätöntä vauvan terveen kehityksen kannalta. Raskausaika ja varhaislapsuus ovat merkittäviä lapsen terveen kehityksen kannalta. Jos äiti käyttää odotusaikana runsaasti päihteitä,…

Kun ero tulee vauva kainalossa

…4200 alle vuoden ikäistä lasta asui vain äidin kanssa.* Yhteistyön rakentaminen on tärkeää, sillä se turvaa vauvan oikeuden molempiin vanhempiin ja turvalliseen kasvuun ja kehitykseen vanhempien erosta huolimatta. Yhteistyövanhemmuus tässä vaiheessa on vauvan tarpeiden tunnistamista, niihin vastaamista ja vauvan hyvän hoivan turvaamista yhteistyössä, kirjoittaa Henttonen. Päivi Hietasen, Vesa Keinosen ja…

Vauva nauttii lähirannasta ja pihanurmesta

…ohimenevä vaihe, jota vanhempi kaikesta huolimatta jälkikäteen miettii haikeudella: ”Kuinka suloinen nyytti sinä olitkaan!” Muistamme, miltä vauvan lämmin pää ja untuvaiset hiukset tuntuivat poskeamme vasten, pehmeän ihon ja vauvan tuoksun. Vauvaperheen arkea eläessämme nämä hetket voivat sujahtaa ohi huomaamatta. Kun pysähdymme huomaamaan ne, jaksamme paremmin ja kärsivällisemmin myös vaikeampina päivinä….