Tukemalla Ensikodin toimintaa autat perheitä ottamaan ensiaskeleitaan uudessa elämäntilanteessa

Ensikoti on toiminut aiemmin pienenä 3-paikkaisena yksikkönä samoissa tiloissa turvakodin kanssa. Pienet tilat ovat tarkoittaneet sitä, ettemme ole pystyneet tarjoamaan ensikotipaikkaa läheskään kaikille sitä tarvitseville perheille.

Keväällä 2022 turvakoti on muuttamassa omiin tiloihin, ja turvakodin muuton myötä meille on tullut hieno tilaisuus laajentaa ensikotia nykyisissä tiloissa, joissa olemme toimineet jo 70 vuotta. Tule mukaan varmistamaan, että jatkossa yhä useammat vauvaperheet saavat tarvitsemansa tuen pienen ihmisen elämän alkutaipaleelle!

Ensikodissa eletään yhdessä vauvaperheen arkea, tuetaan vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta ja pidetään huolta vauvan hyvästä hoidosta. Työskentelemme aktiivisesti vauvan ikätasoisen kehityksen turvaamiseksi sekä laaja-alaisen vanhemmuuden ja turvallisen kasvuympäristön tukemiseksi.

Keväällä 2022 ensikoti laajeni 7-paikkaiseksi, minkä myötä voimme tarjota apua ja tukea entistä nopeammin yhä useammalle vauvaperheelle. Lahjoitukset ovat tärkeä tuki työllemme. Saadut avustukset kohdennetaan konkreettisesti asiakkaidemme auttamiseen parantamalla tilojen viihtyisyyttä ja vanhemmille annettavaa tukea.

Kuinka voin osallistua keräykseen?

Voit tukea toimintaamme monin tavoin. Lahjoituksesi voi olla rahallinen, tavara kuten kaluste tai tarvike, aineeton (elämyksien järjestäminen jne.) tai esimerkiksi lahjakortti. Voit itse määrittää lahjoituksen tavan. Olemme jokaisesta lahjoituksesta äärettömän kiitollisia!

 Rahallinen lahjoitus

Jotta toimintaa voidaan laajentaa, on olemassa olevia tiloja remontoitava ja sisustettava vastaamaan paremmin vauvaperheiden tarpeita. Voit tukea toimintaamme tekemällä rahalahjoituksen tilisiirtona:

Saaja: Tampereen ensi- ja turvakoti ry                               MobilePay : 88739
Tilinumero: FI5911463007208090 
Viitenumero: 101

Tavaran tai tarvikkeen lahjoitus

Haluamme tarjota perheille kauniin ja rauhoittavan ympäristön, jossa vauvat ja vanhemmat voivat harjoitella vauvaperheen arkea. Uudelle ensikodille tullaan remontin lisäksi tarvitsemaan muun muassa:

  • pinnasänkyjä (5 kpl)
  • pölynimuri ja varsi-imuri
  • vauvan ammeita (8 kpl)
  • syöttötuoli
  • pieniä lipastoja (2 kpl)
  • Baby Björn sittereitä
  • kevyitä nojatuoleja (10 kpl)
  • cd-soitin
  • helposti pyyhittäviä säkkituoleja
  • työtuolit (2kpl)
  • pyyhkeitä
  • tyynyjä
  • kahvinkeittimiä
  • paistinpannuja
  • pöytävalaisimia

Pyydämme, että tavaralahjoituksissa otat meihin ensin yhteyttä, sillä säilytystilamme ovat rajalliset. Huomioithan, että lahjoitettavan tavaran on oltava puhdas ja kunnoltaan uudenveroinen. Voit myös lahjoittaa tavaralahjan lahjakorttina.

Yhteyshenkilö
Paula Malaska
paula.malaska@tetuko.fi
puh. 050 470 0749

Rahankeräyslupatiedot 

Rahankeräyslupa on myönnetty Tampereen ensi- ja turvakoti ry:lle 14.1.2022.
Keräyksen tarkoituksena on kerätä varoja ja tavaralahjoituksia Tampereen Ensikodin laajentamisen tueksi.
Rahankeräyslupa RA/2022/41.

Sydämellinen kiitos tuestasi! 🧡

Ensikoti on toiminut Tampereen Petsamon alueelle vuodesta 1952 alkaen. Vietämme siis 70-vuotisjuhlia tänä vuonna!