Petsamon kaupunginosassa puutalojen ja puutarhojen keskellä sijaitseva Petsamokoti tarjoaa ikäihmisille turvallista ja aktiivista elämää viihtyisässä ympäristössä. Palveluissamme pidämme tärkeänä omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamista silloinkin, kun pitkä elämä on jo haurastuttanut toimintakykyä. Työmme perustuu kunnioittavaan yksilölliseen kohtaamiseen ja yhteisöllisyyteen. Palveluihimme kuuluvat palveluasuminen, ryhmäkodin tehostettu palveluasuminen, kuntouttava päivätoiminta ja jaksomuotoinen päivätoiminta.

Nyt haettavana olevaan ohjaajan toimenkuvaan kuuluu lähihoitajan työtehtävät pääsääntöisesti Petsamokodin asumispalveluissa. Työ on kolmivuorotyötä, mutta tapahtuu tällä hetkellä pääosin kaksivuorotyönä kaikkina viikonpäivinä. Valittavan työntekijän tulee kuitenkin tarvittaessa tehdä yötyötä.

Edellytämme lähihoitajan koulutusta, hyvää suomen kielen taitoa ja voimassa olevia LOVE-, EA1- koulutuksia sekä hygieniapassia.

Arvostamme aitoa kiinnostusta ikäihmisten hoitamisesta, hyvää lääkehoidon osaamista, sujuvia atk-taitoja (mm. Pegasos, RAI), halua oppia uutta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Palkkaus ja työaika määrittyvät Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Toimen täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§ edellyttämää rokotussuojaa. Alkuperäiset tutkintotodistukset tulee esittää haastattelussa.

Laita hakemus ja CV 5.7.2020 mennessä ikäihmisten palveluiden johtajalle Tiina-Riitta Loukaskorvelle, tiina-riitta.loukaskorpi@tetuko.fi. Haastattelut pidetään Petsamokodissa, osoitteessa Mutkakatu 38 B. Haastatteluihin kutsumisesta ilmoitetaan hakijoille sähköpostitse.

Työpaikkailmoitus MOL.fi:ssä.

Lisätietoja:
Tiina-Riitta Loukaskorpi
ikäihmisten palveluiden johtaja
puh. 044 294 1941
tiina-riitta.loukaskorpi@tetuko.fi