21.11.2018–25.4.2019 9-16 Ensi- ja turvakotien liitto, Asemamiehenkatu 4 A, Helsinki

Eroneuvo-tilaisuus on tarkoitettu eroa harkitseville ja eronneille vanhemmille. Vanhemmat saavat tukea erokriisin käsittelyyn, eron jälkeiseen yhteistyövanhemmuuteen ja lapsen näkökulman huomioimiseen. Eroneuvon ohjaa menetelmäkoulutuksen käynyt vetäjä yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.  Vertaiskahvila on vapaamuotoinen kohtaamispaikka, jossa eronneet vanhemmat voivat tavata toisiaan ja keskustella eroon, vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvistä teemoista. Eroneuvon ja vertaiskahvilan vapaaehtoiset ovat itse eron läpikäyneitä aikuisia.

Eroneuvo-menetelmäkoulutus antaa oikeudet toteuttaa Eroneuvo-tilaisuuksia sekä vertaiskahvila toimintaa.  Menetelmäkoulutus pitää sisällään lähiopetuspäiviä, oppimistehtäviä sekä toiminnan käytännön toteuttamisen. Koulutukseen sisältyy kolme ohjauskeskustelua skype-puheluna. Jokainen kurssilainen osallistuu Eroneuvo vapaaehtoisten kouluttamiseen sekä Eroneuvo-tilaisuuksien vetämiseen. Toimintaa voi koulutuksen aikana toteuttaa esimerkiksi järjestö-kunta-seurakunta tai kunta-järjestö yhteistyönä.

Koulutuksen laajuus: n. 70 tuntia, josta toimintajaksojen toteuttamista 40h. Koulutuksen sisältöalueita ovat: Eroneuvo-tilaisuus ja vertaiskahvila tuen muotoina, eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja siihen tukeminen, lapsi ja vanhempien ero, vapaaehtoistyö ja vertaistuki osana eroauttamista, asiakasohjaus sekä alueelliset eropalvelut.

Kohderyhmä: sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, joilla on kokemusta eronneiden vanhempien kanssa työskentelystä sekä kiinnostus toimia yhteistyössä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Hinta: Koulutuksen hinta on 50 euroa, joka sisältää Eroneuvo-vetäjän käsikirjan, Vanhemman oppaan sekä koulutuksessa jaettavan materiaalin.

Lähiopetuspäivät: Ensi- ja turvakotien liiton toimisto, Asemamiehenkatu 4 A, Helsinki

Lähiopetuspäivien ajankohdat:

21.11. 2018 klo 9-16

9.1.2019 klo 9-16

25.4.2019 klo 9-16

Hakuohjeet: Laadi vapaamuotoinen hakemus, jossa perustelet, miksi olet kiinnostunut koulutuksesta ja mistä syistä sinut olisi hyvä valita osallistujaksi. Kerro työhistoriasi ja millaisissa tehtävissä olet työskennellyt eronneiden tai eroa pohtivien vanhempien ja/ tai heidän lasten kanssa. Onko sinulle kokemusta vapaaehtoistoiminnasta tai ryhmien ohjaamisesta? Kerro myös, tukeeko työyhteisösi koulutukseen osallistumista ja millä tavoin. Onko esimiehesi tietoinen koulutukseen hakeutumisestasi ja voitko osallistua koulutukseen työajalla sekä toteuttaa tilaisuuksia omassa työorganisaatiossasi?

Liitä mukaan yhteystietosi (nimi, osoite, sähköposti, puhelinnumero) ja palauta 19.9.2018 mennessä sähköpostilla: paivi.hietanen@etkl.fi.

Lisätiedot:

Eroneuvo -kouluttaja Päivi Hietanen                              050 4385290 sekä paivi.hietanen@etkl.fi