9.–10.10.2019 Sopukka Uusi Porvoontie 482
01120 Västerskog, Sipoo

Tapaamispaikkatoiminta haastaa työntekijät, johdon ja asiakkaat. Yhdessä kehittäminen ja asioihin tarttuminen lisää laatua työhömme. Ensimmäistä kertaa järjestämme työkokouksen kaksipäiväisenä ja tavoitteena onkin vahvistaa yhteistä käsitystä tapaamispaikkatoiminnan laadusta ja visioida tulevaa. Yksi tärkeä laatutekijä työssä on asiakastyön tilastointi ja dokumentointi. Olemme yhdessä kehittäneet asiakaslomakkeita, ja nyt onkin aika arvioida ja jakaa kokemuksia tämän hetkisestä tilanteesta.

Tapaamispaikoissa näkyvät myös haastavat erotilanteet ja tavoitteena on lisätä ymmärrystä vaikeista huoltoriidoista, vieraannuttamisen ilmiöstä ja väkivaltaepäilyistä. Työtä ohjaava lainsäädäntö ja sen tuntemus on tärkeässä roolissa, kun tehdään vaativaa asiakastyötä moniammatillisessa yhteistyöverkostossa. Päivien aikana luodaan katsaus ajankohtaiseen lakimuutokseen ja vahvistetaan laintuntemusta. Lisäksi tutustutaan Hollannissa kehitettyihin eroauttamisen työmuotoihin ja suunnitellaan hankkeissa tehtävän kehittämistyön kokemusten juurtumista työkäytäntöihin.

Työkokous on tarkoitettu tapaamispaikkatoiminnan työntekijöille ja esimiehille sekä yhdistysten toiminnanjohtajille.

Jäsen-
yhdistyksille

Ohjelma

Keskiviikko 9.10.2019

11:00 Lounas ja majoittuminen Sopukkaan

12:00 Päivien avaus, kehittämispäällikkö Jussi Pulli, Etkl

Vakavat huoltoriidat lapsen näkökulmasta – katsaus vieraannuttamiseen ja väkivaltaepäilyihin
Taina Laajasalo, PsT, oikeuspsykologian dosentti, johtava asiantuntija, THL

13:00 Sosiaalihuoltolaki ja 1.12.2019 voimaan astuva uusi lapsenhuoltolaki: miten lainsäädäntö ohjaa tapaamispaikkatyötä ja mitä keskeisiä asioita muutoksessa olisi hyvä huomioida.

13:30 Keskustelua pienryhmissä alustusten pohjalta

14:00 Kahvitauko

14:30  Terveisiä Hollannin koulutus- ja tutustumismatkalta:
No kids in the middle -työskentelymalli ja Omgangshuis -järjestön eroauttamisen työmuodot.
Turvassa -hankkeen projektipäällikkö Johanna Vaitomaa ja hanketyöntekijät Ulla Mikkola ja Hanna Sykkö

Hankkeissa tehtävä kehittämistyö ja sen hyödyntäminen, kokemusten juurtuminen tapaamispaikkatoimintaan. Työskentelyä työpajoissa.
1) Muutostyöskentely vanhempien kanssa, Turvassa -hanke, Turun yhdistyksen työntekijät Hanna Sykkö ja Ulla Mikkola
2) Lapsi Vangin perheen polulla – mitä olemme oppineet lasten tapaamisista ja miten kokemuksia voisi soveltaa tapaamispaikkatoimintaan.
Vanhempi vankilan portilla -hanke, projektiasiantuntija Sari Hellsten

16:00 Tauko

16:15 Tilastoista tiedolla johtamiseen tapaamispaikkatoiminnassa.
Mitä tietoa saamme asiakastietojärjestelmä Sofiasta tapaamispaikkatoiminnan asiakkuuksista?  Mitä tilastoidaan ja miten, kokemusten vaihto uusista lomakkeista ja jatkokehitystarpeet.

17:15 Välipala

18:00 Työhyvinvointi – oma jaksaminen:
Lämmin sauna ja viileä vesi tarjolla allasosastolla. Toiminnallinen vapaaehtoinen osuus, jos haluat rauhoittua ja keskittyä tietoiseen läsnäoloon. Mindfulness-jooga (noin 1 h)

20:00 Illallinen

Torstai 10.10.2019

8:00 Aamiainen

9:00 Yhteinen visiointi ja strategian jalkauttaminen: yhteiset tavoitteet ja tulokset? Missä olemme nyt ja missä viiden vuoden päästä? Tapaamispaikkatoiminta osana Ero lapsiperheessä -työtä.

11:45 Lounastauko ja huoneiden luovutus

12:45 Mitä auditoinnin jälkeen? Laadun ja vaikuttavuuden arviointi tapaamispaikoissa.
Kehitysjohtaja Sari Laaksonen, Etkl

Kahvitauko työskentelyn lomassa

14:45 Päivien yhteenveto, Jussi Pulli, Etkl

15:00 Hyvää kotimatkaa!

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Lisätietoja

Johanna Vaitomaa
0407687316, johanna.vaitomaa@etkl.fi

Jussi Pulli
0405041673, jussi.pulli@etkl.fi