Yhdistys

Vantaan turvakoti ry on kansalaisjärjestö, joka tekee työtä väkivallan ehkäisemiseksi, lähisuhdeväkivallan eri osapuolien auttamiseksi ja yleiseen väkivaltatietoisuuteen vaikuttamiseksi.   Vantaan turvakoti ry on perustettu vuonna 1978. Turvakoti aloitti toimintansa vuonna 1991. Väkivaltatyön avopalveluita on tarjottu kahden vuosikymmenen ajan ja Lähisuhdeväkivaltatyön … Jatka lukemista "Yhdistys"

Liity jäseneksi

Vantaan turvakotiyhdistykselle jokainen jäsen on arvokas. Sinun jäsenyytesi on vahva kannanotto. Se kertoo, että haluat olla mukana auttamassa vaikeissa elämäntilanteissa eläviä perheitä. Liittymällä jäseneksi tuet työtämme väkivallattomien lähisuhteiden puolesta. Tervetuloa mukaan joukkoomme! Yhdistyksen jäsenenä saat neljä kertaa vuodessa sähköisen Ensi- … Jatka lukemista "Liity jäseneksi"

Tule vapaaehtoiseksi

Arvostamme antamaasi aikaa. Vantaan turvakotiyhdistys on kansalaisjärjestö, jossa vapaaehtoisten tekemä työ on arvokas lisä ammatilliseen auttamistyöhön. Vapaaehtoiset esimerkiksi auttavat turvakodin asiakkaita lasten hoitamisessa, virastossa asioinnissa ja muissa arjen toimissa. Vapaaehtoiset toimivat yhdistyksessä myös tukihenkilöinä ja erilaisten tapahtumien ja ryhmien mahdollistajina. … Jatka lukemista "Tule vapaaehtoiseksi"

Tue lahjoittamalla

Pienelläkin tuellasi on suuri merkitys. Olemme voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen järjestö, jolle kaikki saatu tuki on tärkeää. Sinä voit auttaa lahjoittamalla! Voit tehdä lahjoituksen haluamallasi summalla: MobilePaylla numeroon: 78729 Tilisiirtona lahjoitustilille: FI21 1544 3000 2283 58 (Nordea) Rahankeräyksen tuotto käytetään vaikeassa … Jatka lukemista "Tue lahjoittamalla"

Tule mukaan

Liity jäseneksiLue lisääTule vapaaehtoiseksiLue lisääTue lahjoittamallaLue lisää Tilaa uutiskirje Haluatko kuulla ajankohtaisia uutisia yhdistyksemme toiminnasta? Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirjeemme: Tilaa uutiskirje Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt antamiesi tietojen tallentamisen ja käsittelemisen tietosuojaselosteen mukaisella tavalla. Emme luovuta tietojasi ulkopuolisille. Voit myös milloin … Jatka lukemista "Tule mukaan"

Vaikuttaminen

Eduskuntavaalit 2023Lue lisääAluevaalit 2022Lue lisääKuntavaalit 2021Lue lisääEnsi- ja turvakotien liiton hallitusohjelmatavoitteetLue lisää Uutinen 19.03.2024Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut järjestää tietoiskun ammattilaisille: Lähisuhdeväkivalta työssä – tunnistaminen ja puheeksiotto Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut järjestää verkostoyhteistyön ammattilaisille tietoiskun aiheesta ”Lähisuhdeväkivalta työssä - tu ...Uutinen 15.12.2023KIITOS KULUNEESTA VUODESTA 2023!Kiitämme … Jatka lukemista "Vaikuttaminen"

Yhteystiedot

Turvakoti Koivukylän puistotie 27, 01360 Vantaa (kartta) KRIISIPUHELIN (24 h) 040 4555 543 (Huom. ei tekstiviestejä) turvakoti@vantaanturvakoti.fi   Maria SandbäckTurvakotitoiminnan päällikkö050 304 4180maria.sandback@vantaanturvakoti.fiTurvakodin ohjaajat040 4555 543turvakoti@vantaanturvakoti.fi Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut Tikkurilan toimipiste: Vernissakatu 6, 7. krs, 01300 Vantaa (kartta) Louhelan toimipiste: Patotie … Jatka lukemista "Yhteystiedot"

Apua sinulle

Väkivaltaa ei ole aina helppo tunnistaa, kun tekijänä on läheinen ihminen. Väkivalta voi olla tavaroiden rikkomista, uhkailua, muista ihmisistä eristämistä tai esimerkiksi taloudellista vallan käyttöä. Väkivalta ei välttämättä jätä jälkiä kehoon. Väkivaltaista käytöstäkään ei aina itse tunnista, sillä usein sille … Jatka lukemista "Apua sinulle"

Etusivu

Autamme elämäsi muutoksissa Hae apua Turvakoti on auki 24/7. Soita 040 4555 543. TurvakotiLue lisääLähisuhdeväkivaltatyön avopalvelutLue lisääTue lahjoittamallaLue lisää Uutinen 19.3.2024Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut järjestää tietoiskun ammattilaisille: Lähisuhdeväkivalta työssä - tunnistaminen ja puheeksiotto Lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelut järjestää verkostoyhteistyön ammattilaisille tietoiskun aiheesta ”Lähisuhdeväkivalta työssä … Jatka lukemista "Etusivu"