Haemme osaavaan joukkoomme rautaisia väkivaltatyön ammattilaisia.

 

Väkivaltatyön asiantuntija, Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivula

Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö Koivulassa tarjotaan maksutonta keskusteluapua kaikille lähisuhdeväkivallan osapuolille.

Haemme psykoterapeuttia/sosiaalialan ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen heti-31.1.2019 tai sopimuksen mukaan. Työ jatkuu mahdollisesti toistaiseksi voimassa olevana.
Työtehtävään kuuluu väkivaltaa kokeneiden ja käyttäneiden aikuisten kanssa työskentely. Tehtävä edellyttää valmiutta itsenäiseen työskentelyyn vaativassa asiakastyössä. Työtehtäviin kuuluu yksilötyön lisäksi työparityöskentely ja ryhmien vetäminen. Arvostamme hyviä tiimityön taitoja ja kykyä ja halukkuutta kehittämis- ja vaikuttamistyöhön sekä aktiiviseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa.
Edellytämme soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa (817/2015 8 §) ja Valviran hyväksymän psykoterapeutin pätevyyttä.
Pätevien hakijoiden puuttuessa voimme huomioida myös muut soveltuvat koulutukset.
Työkokemus terapia- ja lastensuojelutyöstä sekä järjestötuntemus katsotaan eduksi.
Kielitaitovaatimuksena on erinomainen suomen kielen ja hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Palkkaus G26-G28+kokemuslisät. Yksityisten sosiaalipalvelualojen TES.
Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rekisteriote ennen työn aloittamista.

 

Ohjaaja, lapsityöntekijä Vantaan Turvakoti

Vantaan Turvakoti ry:n ylläpitämä turvakoti on kriisihoitopaikka 24/7 perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneille ja sen uhan alla oleville aikuisille lapsineen.

Haemme turvakodin ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen.
Työtehtäviin kuuluu turvakodin asiakkaiden kanssa työskentely: asiakkaaksi ottamisen arviointi, yksilökeskustelut, kriisityö, yhteistyö viranomaisten kanssa, palveluohjaus, neuvonta ja muu asiakkaan tilannetta tukeva työskentely. Sen lisäksi tehtävään sisältyy turvakodissa tehtävä lapsityö. Tehtävään kuuluu lasten ja heidän vanhempien tapaamisten järjestäminen sekä lastenryhmien vetäminen. Ohjaaja kuuluu turvakodin moniammatilliseen työryhmään. Työ on jaksotyötä joka sisältää aamu -ja iltavuoroja.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto amk (817/2015) .
Työtä tukeva terapiakoulutus ja kokemus kriisi- ja lastensuojelutyöstä luetaan eduiksi.
Arvostamme kykyä toimia itsenäisesti vaativissa asiakaskontakteissa sekä vahvoja tiimityön taitoja.
Kielitaitovaatimuksena erinomainen suomen kielen ja hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rekisteriote ennen työn aloittamista.

 

Hakemuksen ja CV:n voi jättää sähköisesti 15.2.2018 klo 23:59 mennessä osoitteeseen kristiina.vaananen@vantaanturvakoti.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *