Jokaisessa perheessä riidellään joskus. Koskaan ei silti saisi nimitellä, haukkua tai satuttaa toista – silloinkaan kun meneillään on kriisi, kuten vanhempien ero. Jos kotona pelottaa tai vanhempien ero huolettaa, kerro siitä turvalliselle aikuiselle. Tältä sivulta löydät myös tietoa ja tukea kodin vaikeisiin tilanteisiin.

Onks ok, että kotona riidellään?

Jokaisessa perheessä riidellään joskus. Riitaa voi tulla vanhemman tai sisaruksen kanssa ja vanhemmat voivat riidellä keskenään. Riitojen syyt voivat tuntua turhilta, eikä niihin aina ole olemassa järkevää syytä.

Riitely voi tuntua pahalta ja se voi jäädä mieleen, vaikka siihen ei liittyisi väkivaltaa. Jos pystyt, kerro vanhemmalle, että riidasta jäi paha mieli. Vanhemmat eivät ehkä ole huomanneet miltä riitely sinusta on tuntunut. Kun vanhemmat riitelevät keskenään, ovat he aina itse vastuussa riidan selvittämisestä. Se ei ole sinun tehtävä. Sinä et ole syyllinen aikuisten välisiin riitoihin.

Mikä on riidan ja väkivallan ero?

Riidassa kaikki osapuolet uskaltavat kertoa mielipiteensä ja heillä on turvallinen olo. Riitely ja kiivas keskustelu ei ole väkivaltaa. Riidat ja erimielisyydet ovat normaaleja.

Riitelyyn ei kuitenkaan saa liittyä toisen ihmisen haukkumista tai arvostelua. Riita ei aiheuta turvattomuuden tunnetta tai pelkoa. Jos toisen käytös muuttuu uhkaavaksi tai hän uhkailee väkivallalla tai toinen ei uskalla sanoa mielipiteitään seurausten pelossa, kyse on väkivallasta.

Tunnista turvallinen riitely:

Kun perheessä riidellään,

  • Saat kertoa mielipiteesi ja olla eri mieltä.
  • Saat kertoa tunteistasi ja ajatuksistasi ja sanoa esim. ”mua suututtaa nyt” tai ”musta tuntuu pahalta”.
  • Saat ottaa aikalisän rauhoittumiseksi (esim. mennä omaan huoneeseen).
  • Sinua ei pelota.
  • Sinua ei nimitellä, haukuta, arvostella eikä vertailla toisiin.
  • Sinua ei uhkailla tai kiristetä väkivallalla tai hylkäämisellä.
  • Riita sovitaan, annetaan ja pyydetään anteeksi.

Mitä on lähisuhdeväkivalta?

Läheisessä ihmissuhteessa tapahtuva väkivalta on lähisuhdeväkivaltaa. Väkivaltaa voi olla vanhempien, sisarusten, kavereiden, seurustelukumppanin tai muiden läheisten taholta. Koska kyseessä on läheinen ja tärkeä ihminen, väkivalta satuttaa erityisen paljon ja rikkoo turvallisuuden tunnetta.

Väkivalta voi olla niin henkistä, fyysistä kuin seksuaaliväkivaltaa. Lähisuhdeväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa. Turvalliseen ihmissuhteeseen ei kuulu pelko, satutetuksi tuleminen eikä toisen ihmisen aiheuttama arvottomuuden tunne.

Tee Turvallisuustesti ja katso miten hyvin tunnistat väkivallan.

Mikä kaikki on väkivaltaa kotona?

  • haukkuminen ja toistuva raivoaminen
  • arvostelu, kiristäminen, uhkailu
  • eristäminen tärkeistä ihmisistä
  • mielipiteen ilmaisun tai pukeutumisen jatkuva rajoittaminen
  • seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin vähättely,
    kieltäminen, muuttamisyritykset ja eheyttäminen
  • nimistely, lyöminen, töniminen
  • fyysisellä väkivallalla uhkaileminen
  • toisen tavaroiden tai rahan luvaton käyttäminen
  • loukkaavien tai yksityisten viestien tai kuvien lähettely, netissä julkaiseminen tai niillä uhkaaminen
  • yksityisten viestien lukeminen
  • seksuaalisiin tekoihin pakottaminen tai painostaminen
  • seksuaalissävytteiselle materiaalille ja puheelle altistaminen

Jos olet kokenut kotona tai muissa läheisissä ihmissuhteissa mitään edellä mainituista, juttele siitä turvalliselle aikuiselle tai tule juttelemaan näillä sivuilla olevaan chattiin.

OnksOK ok, jos vanhempi satuttaa?

Onko vanhempasi suutuksissaan lyönyt tai retuuttanut sinua? Onko vanhempasi huutanut tai uhkaillut niin, että olet pelännyt? Vanhemman sinuun kohdistama väkivalta ei ole hyväksyttävää, eikä sinun vikasi, vaan aina vanhemman vastuulla. Jos sinua on kohdeltu väkivaltaisesti, tule juttelemaan näiden sivujen chattiin.  

Sinulla on oikeus elää turvallisessa kodissa, jossa väkivaltaa ei hyväksytä ollenkaan. Kaikenlainen väkivalta on väärin ja sillä voi olla monia haitallisia seurauksia, kuten ahdistusta ja uni- ja keskittymisvaikeuksia. 

Oman vanhemman väkivaltainen käytös usein herättää ristiriitaisia tunteita. Vaikka vanhempi olisi uupunut tai kotona olisi riitoja, se ei oikeuta käyttämään väkivaltaa. Vanhempi saattaa puolustella käytöstään syyttämällä sinua. Mikään tilanne tai sinun toimintasi ei koskaan oikeuta käyttämään väkivaltaa. 

Vaikka sinua pelottaisi, ota väkivalta rohkeasti puheeksi. Tärkeintä on, että saat apua ja kokemasi väkivalta saadaan loppumaan. 

Katso täältä lapsille ja nuorille tarkoitettu tarkastuslista, ovatko vanhempani väkivaltaisia? Testit ja tehtävät – Nettiturvakoti 

Tiesitkö, että lapsen oikeudet kuuluvat kaikille?

Tiesitkö, että lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa Suomea suojelemaan lasta ja nuorta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta, pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä, välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta sekä hyväksikäytöltä.

LOS puolustaa lapsen ja nuoren tasavertaista ihmisoikeutta sekä oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.  Myös kansainvälinen Lanzaroten sopimus velvoittaa, että Suomessa torjutaan lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa ja suojellaan uhriksi joutuneita lapsia ja heidän oikeuksiansa. Valtion vastuulla on estää nuoriin kohdistuva väkivalta kaikissa muodoissaan. 

Onks ok, kun vanhempi kyselee ja komentelee jatkuvasti?

Vanhempi saattaa kysyä sinulta typerältä kuulostavia asioita, kuten onko avaimet ja puhelin mukana tai onhan sinulla riittävästi vaatteita, kun olet menossa ulos.  Vanhemmat voivat myös muistutella ja komentaa sinua läksyistä, nukkumaanmenosta tai kännykän pois laittamisesta. Vanhemman jatkuva kyseleminen, muistuttaminen ja komentaminen voivat ärsyttää sinua. Tällainen on kuitenkin normaalia vanhemman käytöstä, jonka tarkoituksena on turvata sinun hyvinvointisi.

Yhdessä sovitut säännöt helpottavat arjen sujumista. Jos epäilet, että vanhempi kontrolloi sinua liikaa tai hän käyttäytyy mielivaltaisesti ja sinua pelottaa, voi kyse olla väkivallasta. Jos pystyt, kerro tunteistasi vanhemmalle, aina voit myös tulla juttelemaan chattiin.

Sisarus satuttaa

On normaalia, että sisarusten välillä on joskus kilpailua, vihantunteita ja riitoja. Jos sisaruksen käytös pelottaa tai saa aikaan turvattomuutta, ei kyse ole enää tavallisesta nahistelusta, vaan väkivallasta.

Sisaruksen käyttämä väkivalta voi olla monenlaista, esimerkiksi tönimistä tai läpsimistä, haukkumista tai nimittelyä.  Väkivalta voi kohdistua myös toisen tavaroihin, esimerkiksi niiden rikkomisena tai luvatta ottamisena tai lemmikkiin sitä satuttamalla. Tällainen käytös ei ole ok.

Miksi vanhemmat eivät puutu sisaruksen käytökseen?

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että jokainen saa olla kotona turvassa. Joskus voi olla niin, että vanhempi ei näe sisarusten välillä mitään hälyttävää tai ajattelee sen olevan vain tavallista sisarusten välistä kinastelua.

Kerro vanhemmalle, että sisaruksen käytös satuttaa ja pelottaa. Jos vanhempi ei jostain syystä puutu sisaruksen väkivaltaiseen käytökseen, ota asia puheeksi jonkun toisen aikuisen kanssa, esimerkiksi meidän chatissa. Tärkeää on, että et jää asian kanssa yksin.