Vanhempien ero on aina iso mullistus koko perheelle. Joskus se voi olla helpotus, kun riidat vähenevät. Väistämättä se tuo muutoksia kaikkien perheenjäsenten arkeen. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Moni asia voi kuitenkin huolestuttaa.

Olenko mä ainoa, jonka vanhemmat ovat eronneet?

Vuosittain monen nuoren elämä muuttuu pysyvästi, kun vanhemmat päättävät erota ja muuttavat erilleen.

Kaikki perheenjäsenet kohtaavat muutokset omalla tavallaan. Ajan kuluessa kahden kodin arkeen ja elämään sopeutuu. Aikuiset myös kantavat vastuun siitä, mitä erosta ja muutoksista nuoren elämälle seuraa.

Muista, että vanhempien ero ei ole koskaan sinun syytäsi. Parisuhteen päättäminen on aina aikuisten välinen ratkaisu. Jokaisessa ihmissuhteessa on aina omat mutkansa ja alamäkensä. Ero ei ole merkki epäonnistumisesta vaan siitä, että suhde ei toiminut tai ollut hyvä sen osapuolille. On vastuullista tehdä eropäätös, jos yhdessä eläminen ei onnistu sopuisasti.

Kerronko kavereille vanhempien erosta?

Kaverit voivat olla hyvä tuki, kun vanhempien ero painaa mieltä. Kavereillakin saattaa itsellään olla kokemusta vanhempien erosta ja kahden kodin elämästä ja heiltä voi saada hyviä vinkkejä uuteen tilanteeseen.

Vaikka kavereilta voi saada apua, kannattaa heidän kanssaan tehdä myös mukavia asioita, joiden avulla saa ajatukset pois vanhempien erosta. Sinulla on oikeus olla yhteydessä ystäviin, pyytää heitä kotiin käymään tai tavata kodin ulkopuolella harrastuksissa tai vaikkapa nuokkarilla.

Vanhempien ero myötä miettii muitakin ihmissuhteita. Aikuisilta vaaditaan ymmärrystä ja tukea sille, että nuori ei menetä hänelle tärkeitä ihmisiä ympäriltään. Lapsella on oikeus säilyttää suhteensa vanhempiinsa, sisaruksiin, kavereihin, isovanhempiin ja sukulaisiin.

Omien vanhempien ero ei tarkoita sitä, etteivät omat seurustelusuhteet kestäisi. Voimme oppia mitä tekisimme toisin tai samoin omissa ihmissuhteissa.

Onks ok, että vanhempien ero tuntuu pahalta?

Vanhempien ero herättää monenlaisia tunteita. Tunteisiin vaikuttaa esimerkiksi se, tuleeko ero yllätyksenä vai onko sitä ehkä osannut odottaa. Vanhempien ero voi vaikuttaa hyvin eri tavoin; olo voi olla surullinen, vihainen tai pettynyt, toisaalta saattaa tuntea myös helpotusta, jos vanhemmat ovat esimerkiksi ennen eroa riidelleet paljon tai ilmapiiri on ollut huono.

Samankin perheen lapset voivat reagoida eroon eri tavalla. Usein eroon liittyy ikävää: toisen vanhemman luona ollessa voi ikävöidä toista. Vaikka vanhempien ero voi tuntua pahalta, siitä selviää kyllä. Selviämistä helpottaa se, että saa ilmaista omia tunteitaan vapaasti ja kertoa omat mielipiteensä. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja molempia vanhempia saa rakastaa, eron syistä huolimatta.

Miten helpottaa omaa oloa vanhempien erotessa?

  • Puhu tai kirjoita. Kerro vanhemmille tai kavereille, miltä sinusta tuntuu. Voit jutella myös esimerkiksi kuraattorin kanssa tai tulla chattiin juttelemaan. Jos puhuminen tuntuu hankalalta, voit myös kokeilla kirjoittaa päiväkirjaa.
  • Anna tunteiden näkyä. On normaalia, että vanhempien eron jälkeen tunteet voivat heitellä. On ok tuntea surua ja vihaa, mutta myös helpotusta, jos vanhempien välit on olleet pitkään huonot. Omia tunteita ja ajatuksia voi purkaa liikunnan kautta, maalaamalla, kirjoittamalla tai musiikin kautta.
  • Tee asioita, jotka tuovat iloa elämään. Heti vanhempien eron jälkeen voi olla, ettei mikään tunnu kivalta, mutta voi tehdä hyvää saada muutakin ajateltavaa. Mikä tekeminen voisi hetkeksi viedä ajatukset muualle? Mitä kivaa tykkäät yleensä tehdä? Onko sinulla lemmikki, joka voisi lohduttaa?
  • Hae apua. Yksin ei tarvitse pärjätä. Jutella voi esimerkiksi chatissa tai erotilanteisiin perehtyneen työntekijän kanssa. Apua voi hakea, vaikka vanhempien erosta olisi kulunut jo aikaa.
  • Pidä huolta itsestäsi. Elämäntilanteen muuttuessa perusasiat saattavat unohtua. Yritä huolehtia, että syöt ja nukut riittävästi. Myös tutut harrastukset ja kavereiden tapaaminen voivat helpottaa oloa ja lisätä hyvinvointia.
  • Muista, ettet ole yksin. Vanhempien ero on asia, joka koskettaa joka vuosi monia lapsia ja nuoria. Et ole siis yksin tilanteesi ja tunteidesi kanssa. Voisitko jutella kaverille tai tutulle, jonka vanhemmat olisivat myös eronneet ja saada vertaistukea?

Onks ok, etten halua nähdä toista vanhempaani?

Joskus vanhempien ero voi tuntua maailmalopulta tai saattaa ajatella eron johtuvan vain toisesta vanhemmasta. Onko vanhemman luona tapahtunut jotain, mikä vaikuttaa tilanteeseen vai tuntuuko toisen vanhemman luona oleminen jotenkin hankalalta tai vaikealta?

Asiasta olisi hyvä jutella vanhempien kanssa ja kertoa, mistä syystä ei haluaisi tavata toista vanhempaa. Tilanteeseen voi löytyä ratkaisuja ja tapoja, joilla tapaamisia ja yhteydenpitoa voidaan toteuttaa. Useimmiten vanhemmat kyllä haluavat erosta huolimatta olla mukana lapsen elämässä, tavata ja pitää yhteyttä.

Onks ok, et vanhemmat riitelee eron jälkeenkin?

Vanhemmille eroaminen voi olla paljon surua ja pettymyksiä tuottava kokemus. Loppuelämäksi ajateltu suhde ei olekaan ollut kestävä. Monesti eroamisen syynä on vanhempien välinen toimimaton kommunikaatio. Eroaminen ei automaattisesti lopeta vanhempien välisiä riitoja, vaan voi jopa ylläpitää hankalaa tilannetta.

On ikävä joutua kuuntelemaan toisen vanhemman haukkumista tai moittimista. Jos vain mahdollista kerro vanhemmallesi, ettet halua kuunnella mustamaalaamista tai rumia puheita. Vanhempasi ei välttämättä ole ajatellut, että sinulle toinen vanhempi on tärkeä ja rakas etkä halua kuunnella rumia puheita.

Vanhemmat tarvitsevat itselleen apua erosurusta ylipääsemiseksi ja että he voisivat toimia ilman riitoja lasten asioissa yhdessä. Vanhemmat eivät kuitenkaan saa tehdä sinusta vastuunkantajaa tai pyytää valitseman jompaakumpaa vanhempaa. Voit kerto vanhemmille, mitä heidän riitelynsä sinusta tuntuu.

Uudet sisarukset ja uusi perhe

Kun oma vanhempi seurustelee tai uusi kumppani muuttaa saman katon alle on kaikkien sopeuduttava tilanteeseen. Perhe voi kasvaa uusien bonussisarusten ja sukulaisten myötä.

Vanhempien tulisi kuunnella lapsia ja edetä yhteen muuttamisessa hienotunteisesti. Aikaa tarvitaan myös uusien rutiinien ja tapojen muodostumiselle.

On tärkeää, että voisit edelleen viettää vanhempasi kanssa joskus kahdenkeskistä aikaa, ja tällaisen toiveen voi myös omalle vanhemmalle esittää.

Onks ok, että vanhempien ero vaivaa, vaikka siitä on jo paljon aikaa?

Moni lapsi tai nuoria toivoo pitkään eron jälkeen, että vanhemmat palaisivat takaisin yhteen. Tämä johtuu siitä, että lapsena on usein tottunut asumaan ja elämään yhdessä molemman vanhemman kanssa.

Rakkaus ja kiintymys omiin vanhempiin myös vaikuttavat siihen, että ero vaivaa aikojenkin päästä. Tunteet kertovat siitä, että vanhemmat ovat tärkeitä.

Joskus asiaa voi helpottaa se, jos voi kertoa vanhemmille omista ajatuksista ja tunteista. Vanhemmat voivat kertoa, mistä syystä päätyivät eroon ja miksi ero on ollut hyväksi perheelle.

Onks ok, ettei mun toinen vanhempi halua nähdä tai pidä mitään yhteyttä?

Joskus eron myötä suhde toiseen vanhempaan saattaa katketa kokonaan. On hyvä muistaa, ettei tämä ole koskaan nuoren syy, eikä ole nuoren vastuulla koittaa pitää yhteyttä, jos vanhempi ei vastaa puheluihin tai viesteihin. On vanhemman vastuulla pitää yhteyttä ja viettää aikaa lapsen kanssa.

Vanhemman omassa elämässä on asioita, jotka estävät häntä pitämästä yhteyttä. Se ei tarkoita, ettekö hän miettisi nuorta ja mitä nuoren elämään kuuluu.

Onks ok, ettei mun toinen vanhempi halua nähdä tai pidä mitään yhteyttä?

Joskus eron myötä suhde toiseen vanhempaan saattaa katketa kokonaan. On hyvä muistaa, ettei tämä ole koskaan nuoren syy, eikä ole nuoren vastuulla koittaa pitää yhteyttä, jos vanhempi ei vastaa puheluihin tai viesteihin. On vanhemman vastuulla pitää yhteyttä ja viettää aikaa lapsen kanssa.

Vanhemman omassa elämässä on asioita, jotka estävät häntä pitämästä yhteyttä. Se ei tarkoita, ettekö hän miettisi nuorta ja mitä nuoren elämään kuuluu.

Onks OK, jos mulle oli helpotus, että vanhemmat erosivat?

Vanhempien ero voi herättää hyvin monenlaisia tunteita ja ne ovat sallittuja. Siksi myös helpottuneisuus vanhempien erosta on myös ok. Erityisesti ero saattaa tuntua helpottavalta, jos vanhempien välit ovat olleet riitaisat ja kiristynyt ilmapiiri on vaikuttanut koko kodin ilmapiiriin ja perhesuhteisiin.

Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään itsessäsi heränneistä tunteista vanhempieneron jälkeen vaan ne kaikki ovat inhimillisiä ja tapasi reagoida asiaan. Ei ole olemassa oikeita tunteita ja siksi myös saat tuntea helpottuneisuutta.

Onks OK, kun mulle eri kerrottu vanhempien erosta?


Vanhempien ero saattaa joskus tulla sinulle yllätyksenä ja tällöin ero voi herättää hyvinkin moninaisia tunteita ja saatat tuntea, että olet yksin tai että kaikki aiempi vanhempien välillä oli ”huijausta” tai ”kulissia”. Vanhempien erosta olisi hyvä keskustella ennen eropäätöstä ja osallistaa näin kaikki perheenjäsenet eroa käsittelevään keskusteluun.

Eron jälkeen perheeseen voi tulla hyvinkin paljon uusia muutoksia. Näistä olisi hyvä keskustella koko perheen kesken ennen kuin muutokset tapahtuvat, jotta jokainen voi ikään kuin valmistua ja saa aikaa käsitellä uusia asioita ja niiden johdosta herääviä tunteita.

Onks OK, kun musta tuntuu, että vanhemmat erosi mun takia?

Mikä on mun tilanne?  Tarvitsenko apua?  TESTAA!

Tässä voit tehdä testin omasta tilanteesta. Vastaa jokaiseen kysymykseen kyllä tai ei, sen mukaan mikä on oma tilanteesi. Lopussa saat vastausten perusteella yhteenvedon.

  1. Tiedän, että vanhempieni ero ei johtunut minusta.  
  2. Voin jutella vanhempien kanssa tunteistani ja ajatuksistani eroon ja kahden kodin arkeen liittyen. 
  3. Minun ajatuksiani ja toiveitani on kuunneltu asumisessa ja vanhemman tapaamisten toteutumisessa.  
  4. Vanhemmat ymmärtävät minun tunteitani. Saan näyttää ja kertoa miltä minusta tuntuu.  
  5. Vanhemmillani on aikaa minulle ja yhdessäololle kanssani. Tunnen olevani kotona riippumatta siitä, kumman vanhemman luona olen.  
  6. Vanhempani puhuvat ja viestittelevät asioistani yhdessä eikä minun ei tarvitse välittää viestejä vanhempieni välillä. Voin soittaa tai viestitellä kummallekin vanhemmalle silloin kun haluan ja niissä asioissa missä itse haluan. 
  7. Kulkeminen vanhemman luota toiselle on sujuvaa ja saan siihen tarvittaessa apua vanhemmiltani. Vanhempani huolehtivat minusta niin, että voin keskittyä rauhassa kouluun, kavereihin ja minulle tärkeisiin asioihin.  
  8. Vanhempani puhuvat toisilleen ystävällisesti. Vanhempani eivät mustamaalaa toisiaan minulle.  
  9. Saan olla yhteydessä sukulaisiin ja muihin minulle tärkeisiin ihmisiin. 
  10. Vaikka ero toi mukanaan muutoksia elämääni, olen mielestäni sopeutunut tilanteeseen hyvin. 

Jos saat Kyllä-vastauksia 8 tai enemmän, tilanteesi on hyvä.  Vanhempasi ovat hoitaneet eroasian  hyvin ja myös sinua kuunnellen.  Pysähdy vielä niiden vastausten kohdalle, joihin vastasit ei. Olisiko mahdollista jutella aiheista vanhemman kanssa ja kertoa hänelle ajatuksista. Voit kertoa, millaista muutosta toivoisit asiaan ja mistä syystä. 

Jos saat Kyllä-vastauksia 5-7 näyttää siltä, että moni asia sujuu hyvin. Asioista, joihin vastasit ei, voisi olla hyvä jutella vanhemman tai jonkun muun aikuisen kanssa. Lasten ja nuorten chatissä voi jutella sinua pohdituttavasta asioista luotettavan aikuisen kanssa. 

Jos saat Kyllä-vastauksia 0-4, niin vaikuttaa siltä, että moni asia vanhempien eroon liittyen ei ole mennyt ihan ok. Joskus asioista voi olla vaikea puhua vanhempien kanssa, voi syntyä riitoja tai pahaa mieltä. On kuitenkin tärkeää, että voit jakaa tunteitasi ja ajatuksiasi tilanteesta aikuisen kanssa. Ensimmäinen askel apuun on lasten ja nuorten chat. Siellä voi keskustella päivystäjän kanssa kysymyksistä, joihin vastasit ei.