Yhdessä lapsiperheiden hyväksi!
Lapsen Kengissä ry on aktiivinen toimija, jonka tavoitteena on lasten ja lapsiperheiden kuulemisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen. Toiminnan keskiössä on lapsiperheiden voimavarojen lisääntyminen arjessa suoriutumiseen, yhteisöllisyyden lisääminen sekä vanhemmuuden identiteetin valmentaminen ja vahvistaminen monipuolisia toimintamuotoja käyttäen: avoin ja ohjattu toiminta, ammatillisesti johdettu vapaaehtoistoiminta, vertaistuki, asiantuntijatilaisuudet ja -koulutukset, tapahtumat. Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Ensi- ja turvakotien liittoon. Lapsen Kengissä ry on perustettu v. 1996.
Yhdistys koordinoi Varkauden Perheentalon toimintaa. Perheentalon toiminta on alueella vakiintunutta sekä sen tarpeellisuus ja vaikuttavuus tunnistettu.
Varkauden Perheentalo tarjoaa kävijöilleen kynnyksettömän kohtaamispaikan, jonka toiminnan kautta lapsiperheiden omaehtoinen aktiivisuus lisääntyy. Perheentalo tarjoaa maksutonta ja avointa toimintaa kaikille alueen lapsiperheille, myös erityislapsiperheille. Tilana Perheentalo on esteetön ja saavutettava. Työntekijöillä on ammatillista osaamista kohdata erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja perheitä.
Keskeisiä toimintoja on avoin leikkitoiminta, ohjattu toiminta ja tapahtumat. Lapset ja perheet ovat mukana toiminnan suunnittelussa. Perheentalo mahdollistaa eri ikäisten lasten perheiden yhteisen toiminnan myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jalkautuva työ tavoittaa lapsiperheitä heidän asuinalueillaan. Lapsiperheet saavat uusia ystäviä Perheentalon toiminnan kautta.
Yhdistyksen toiminnasta ja kehittämisestä vastaa hallitus.
Kaija Puustinen, puheenjohtaja
Seija Nissinen, varapuheenjohtaja
Anna-Kaisa Pohjola, sihteeri
Ilona Noponen, jäsen
Anu-Riikka Markkanen, jäsen
Elias Janhunen, jäsen