Keräämme tähän Varkauden Perheentalon työntekijöiden suunnittelemia ja toteuttamia linkkejä ja vinkkejä lasten ja perheiden yhteiseen tekemiseen ja viihtymiseen.


30.3.2020

Miltäpä kuulostaisi mielikuvituksen valloilleen päästävä seikkailutuokio metsässä? Kun metsässä avaa aistinsa, voi löytää todellisen aarreaitan. Minkälaisiin seikkailuihin teidän perheenne päätyykään?

Tästä voit tutustua ja tulostaa Metsäseikkailun 


26.3.2020

Sarjauutuus ”Kettusen eläinseikkailut” vie katsojat kettuystävämme Kettusen johdattelemana tapaamaan monenmoisia eläimiä. Kettusen eläinseikkailuja pääset seuraamaan keskiviikkoisin Varkauden Perheentalon youtube-kanavalla.

23.3.2020

Piirretään yhdessä -videoissa perheen pikkutaiteilijat voivat harjoitella piirtämään helppoja kuvia ja hahmoja.

Ensimmäisessä videossa piirretään lohikäärme.


20.3.2020

Kevät on täällä!

Kevään etenemisen seuraaminen on paitsi mielenkiintoista, myös hyvä mahdollisuus harrastaa hyötyliikuntaa ja saada raitista ilmaa. Innoittajana voi käyttää ”Kevään merkit” -bongausbingo -pelialustaa, jonka tulostettavan version löydät seuraavan linkin takaa:

Kevään merkit -bongausbingo


Oivan seikkalupäivä Perheentalolla

Oiva on Varkauden Perheentalon maskotti, joka seikkailee Perheentalolla sen ollessa suljettu. Katsokaa yhdessä aikuisen kanssa mitä kaikkea Oiva Perheentalolla puuhaakaan? Mitä tuttuja asioita sinä löydät videolta? Oletko sinä leikkinyt samoja leikkejä mitä Oivakin leikkii? Mitä hupsuja juttuja Oiva Perheentalolla oikein touhuaa?