Mitä on olla isä? Sain jonkin verran ohjeita ja neuvoja, mitä on olla isä. Ohjeita ja vinkkejä tuli suurimmaksi osaksi äideiltä ja heidän näkemyksiään isänä olemisesta. Tämä aiheutti osaltaan jännitystä esikoista odottaessa. Haluankin tässä vähän avata omia kokemuksia isyydestä ja isyysvapaasta, sekä sen tärkeydestä lapselle, perheelle ja isälle.
”En osannut odottaa näin isoja tunnesiteitä ja hoivaviettiä.”
Isyys on jännittävin seikkailu, mihin olen päässyt mukaan. Jo ennen lapsen syntymää olimme vaimon kanssa sopineet, että vietän lapsen kanssa aikaa enemmän, kuin vain isälle osoitetun isyysvapaan. Halusin olla lapsemme kanssa mahdollisimman paljon ja päästä luomaan suhdetta välillemme. Ensimmäiset 11 kuukautta vaimoni oli lapsen kanssa kotona ja minä kävin töissä. Covid19 takia osa työstäni tapahtui etätöinä kotona. Etätyö oli toisaalta kivaa, kun sai käydä tauolla moikkaamassa lasta ja nähdä häntä useammin, kuin työpaikalla ollessa. Toinen puoli oli, että oli vaikea keskittyä töihin esimerkiksi, kun vauvalla oli hankalaa ja hän itki. Oli yllättävää huomata, kuinka vauvan itku sai aikaan olon, että on tarve mennä hoitamaan lasta ja jättää työt kesken. En osannut odottaa näin isoja tunnesiteitä ja hoivaviettiä. Olen kuullut ja nyt huomannut, kuinka äideillä on tämä vietti voimakkaana aina raskaudesta alkaen ja se vain vahvistuu ajan kanssa, koska äiti ja lapsi ovat käytännössä koko ajan yhdessä. Näiden 11 kuukauden aikana sain lapsen kanssa hienon suhteen ja luottamuksen, olikin luontevaa jäädä itse kahden lapsen kanssa, kun vaimo aloitti työt. Totta kai tämä myös oli todella jännittävää ja ehkä jopa pelottavaa.
Isyysvapaiden ja hoitovapaan aloitus tuli ajankohtaiseksi ja jäin 3 kuukaudeksi kotiin lapsen kanssa. Sain perheiltämme ja lähipiiriltämme paljon kannustusta, että vietän lapsen kanssa tällaisen pidemmän jakson kahdestaan. Yllättävää, että vieläkin kuulee joidenkin sanovan, että ihan kiva kun mies hoitaa lasta, mutta on äiti silti aina äiti. Eiköhän nykyään voisi lopettaa kilpailemisen kuka on tärkein vanhempi ja todeta, että lapselle tärkeintä on hyvä vanhempi, vanhemmat tai aikuinen, joka pitää hyvää huolta lapsen tarpeista?
”Kaikki sanoivat, että hienoa kun mies jää kotiin hoitamaan lasta. Silti mietin, onko miehen ok jäädä kotiin?”
Oli mielenkiintoista myös huomata, että työpaikalta tuki ei ehkä ollutkaan ihan niin kannustavaa, kuin oletin. Totta kai kaikki sanoivat, että hienoa kun mies jää kotia hoitamaan lasta. Silti minulle jäi tunne, että petän työkaverini ja jätän heidät pulaan. Tähän sanottakoon, että kaikki meni niin kuin piti ja ei siis mitään negatiivista mihinkään suuntaan, nämä olivat vain minun tunteitani hoitojakson alussa. Tämä sai miettimään, että onko miehen ok jäädä kotiin? Sain kuulla myös ”vitseinä”, että hyvähän se on jäädä pitkäksi aikaa vapaalle. Voin kertoa, että ei tuntunut ihan puhtaalta vapaalta ja ei tätä ehkä voi vapaaksi verrata, koska ei tästä palkkaa saa, kuten töissä.
Näin jälkeenpäin ajateltuna, ei olisi tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa. Nyt on ”vapaat” pidetty ja olen ehdottomasti onnellinen, että jäin kotia. Tämä aika opetti paljon lapsesta, perheestä ja ehdottomasti myös itsestäni. Perhe on kasvanut yhteen ymmärtämällä lapsen tarpeet ja vanhempien tunteet molemmissa rooleissa, kotona olevana ja työssä käyvänä. Toisen vanhemman panos perheen arkeen ei ole siis enää itsestäänselvyys ja väsymyksestäkin puhuminen ei ole mikään myytti, molemmat ymmärtävät toisen huolet ja väsymyksen tarpeen tullen. Parisuhteen kannaltakin on hyvä, että molemmat vanhemmat pääsevät kokemaan kummankin roolin.
Alku oli molemmilla lapsella ja minulla omalla tavallaan opettelua. Toki kaikki vaipanvaihdosta syömiseen ja kaikkiin arkisiin toimiin oli molemmille tuttua, mutta kahdestaan olemiseen tarvitsimme opettelua. Nopeasti kuitenkin päästiin vauhtiin ja lapsi ei jäänyt ikävöimään äitiä. Luotto kasvoi ja oli ihana huomata, kuinka lapsi luotti isään. Ensimmäisen viikon jälkeen jo isoimmissakin harmitapauksissa kelpasi äidin ja isän lohtu yhtä hyvin. Oli uskomattoman mielenkiintoista nähdä vauvan kehitystä hetki hetkeltä ja opettaa uusia asioita. Välillä äiti sanoikin, että onpa lapsi kasvanut paljon päivän aikana. Nämä samat sanat tuli kyllä itsellänikin monesti, kun roolit olivat toisin päin, eli kun vaimo oli kotona.
”Perheentalo tarjosi minulle hyvän tuen isyyteen ja oli mukava, että meitä odotettiin aina innolla takaisin.”
Covid19 takia oli hankalaa käydä vierailemassa sukulaisten ja ystävien luona, tai käydä vaikka kahviloissa. Näinpä jouduimme keksimään tekemistä pääsääntöisesti kotona kahdestaan. Onneksi meillä on mahtavat isovanhemmat ja päästiin heidän luonaan käymään kylässä. Tämä antoi välillä pienen hengähdystauon itselle ja toisaalta lapsi pääsi luomaan suhdetta omiin isovanhempiin. Toki isovanhemmat olivat ihan myytyjä, että pääsivät tutustumaan lapseen ja leikkeihin mukaan. Toinen tärkeä tapaamispaikka oli Varkauden Perheentalo. Täällä päästiin tutustumaan toisiin lapsiin ja itse pääsin juttelemaan lapsiperheen asioista vastaavassa tilanteessa olevien kanssa. Valitettavasti muita isejä ei montaa näkynyt tämän 3 kuukauden aikana. Niinpä suosittelen myös isiä käymään Perheentalolla, sinne on matala kynnys mennä ja henkilökunta on auttavaa ja helposti lähestyttävää. Perheentalo tarjosi minulle hyvän tuen isyyteen ja oli mukava, että meitä odotettiin aina innolla takaisin.
Kotona ollessa ymmärsin, että on ihan ok olla välillä väsynyt ja joka päivä ei ole pakko hymyillä väkisin ja kertoa kaikille, että joka sekunti on yhtä nautintoa. Saa siis olla inhimillinen. Parasta oli huomata, että kun oli itselleen armollinen ja uskalsi pyytää välillä apua, niin silloin jaksoi itse ja lapsi paremmin. Lyhyesti sanottuna on ok pyytää apua ja muistaa, että ei ole pakko kaikkea tehdä itse. Ole armollinen puolisolle, lapselle ja itselle, näin perhe jaksaa paremmin. On muistettava, että talossa on pieni lapsi ja ei kaikki voi olla koko ajan tiptop, pyykit voi pestä joskus vaikka huomenna ja eikä sen takia tarvitse yötä myöten vahtia pyykkikonetta.
”Olemme onnekkaita, kun Suomessa on mahdollista molempien vanhempien viettää oman aikansa kotona lapsen kanssa.”
Sitten tuli töihin paluun aika. Voin sanoa, että siinä vaiheessa, kun lähdin töihin ja hyppäsin autoon, niin ikävä iski ja aika kovaa. Siinä saatoin jopa pienen kyyneleen pyöräyttää ikävästä. Välillä tuntui kotona ollessa, että päivät eivät loppuneet ikinä. Nyt mietittynä tuo 3 kuukautta hujahti, kuin olisi ollut 3 päivää. Tämä aika lähensi minua lapsen kanssa niin monella tapaa, että en osaa oikein kirjoittaa miten onnellinen voin olla. Tunneside, mikä on luotu lapsen kanssa, tulee pysymään läpi meidän elämämme. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta luoda tällainen suhde. Kasvaminen perheenä on opettanut meille sen, kuinka onnekkaita voimme olla, kun Suomessa on mahdollista järjestellä asioita näin, että molemmat vanhemmat voivat viettää oman aikansa kotona lapsen kanssa.
Tämä on ensimmäinen ja ehkä viimeinen blogikirjoitukseni. Lähdin tähän, koska minusta on tärkeää puhua isän mahdollisuudesta viettää aikaa lapsen kanssa kahden ja luoda suhde. Tämä ei ole pois äidiltä, vaan tämä on iso lisä perheen yhteiseen työkalupakkiin. Haluan kannustaa vanhempia antamaan lapselle mahdollisuuden olla molempien vanhempien kanssa mahdollisuuksien mukaan. Perheen kasvaminen tapahtui ainakin meillä yhteisten kokemusten ja toisiin luottamisen kautta. En malta odottaa, mitä tämä yhteinen seikkailu vielä tuo tullessaan. Varmasti tulee ikävämpiä aikoja ja uskomattoman ihania aikoja normaalin arjen sekaan. Kasvattakoon kaikki kokemukset perheitä ja oppikaamme kunnioittamaan, mitä meillä on. Kiitos myös Perheentalolle hienosta ajasta ja ideasta tehdä tämä kirjoitus. Me tulemme vielä takaisin moikkaamaan teitä 😊
– Mikko
