Perheentalo kiittää kävijöitään sekä yhteistyökumppaneitaan kuluneesta syksystä!

Varkauden Perheentalo avasi ovensa Kauppakadulla syyskuun alussa. Arki on osoittanut Perheentalon löytäneen jalansijan kävijöidemme arjessa. Kävijämäärät ovat olleet kerrassaan ilahduttavat!

Lokakuun alussa Perheentalon konseptin mukainen arkikalenteri pyörähti käyntiin. Kaikkia Savo-Karjalan alueella toimivia Perheentaloja yhdistää kerhotoiminnan koordinoiminen – ohjelmasta vastaa pääsääntöisesti yhteistyöverkoston toimijat. Näin ollen kerhotoiminnan sisällöt ovat monipuolisia, vaihtelevia sekä toimijat ja perheet tulevat toisilleen tutuiksi. Niin nyt, kuin jatkossakin, on tärkeää esittää toiveita kerhojen sisältöihin. Näin pääsemme etsimään toiveille toteuttajia ja näin kohdennettua toimintaa palvelemaan perheitä entistä paremmin.

Syksyn kalenteri sisälsi maanantain Perhekahvilan, tiistain Baby-treffit, keskiviikon Nalleneuvolan sekä torstain käsillä tekemisen ja kulttuurin maailmaan pureutuvan Taidetorstain. Samat teemat jatkavat vuoteen 2020, hieman uudistunein twistein. Kerhot kokoontuvat klo 10-12 aiemman 9-12 sijaan. Kerhopäiviin meidät johdattelee yhteinen Perheentalon aamunavaus klo 9.45. Aamunavauksessa kokoonnumme yhteen mm. laulujen, leikkien, musiikin ja muiden mukavien hetkien merkeissä. Samalla käymme läpi lyhyesti ajankohtaisia asioita, jotta tapahtumat tai muut tempaukset eivät pääse livahtamaan tietämättä ohitse. Kerhot niin ikään paketoidaan yhteisellä tuokiolla mukavien muistojen reppuun.

Kerhotoiminnan lisäksi uudistuksia on luvassa aukioloaikoihin. Avoin leikkitoiminta on avoinna tuttuun tapaan ma-to klo 9-15, ilta-aukiolo säilyy parittomien viikkojen keskiviikkoisina klo 9-18. Uutuutena Varkauden Perheentalo on auki kerran kuukaudessa lauantaisin. Lauantaiaukiolot käynnistyvät lauantaina 11.1.2020 klo 10-14, jatkuen kalenterikuukausittain. Aukiolot ajoittuvat jokaisen kuukauden 2. lauantaihin.

Aamukahvia ja oivalluksia sekä Iltateetä ja oivalluksia -asiantuntijakokonaisuudet yhdistyvät vuonna 2020 yhdeksi ”Oivalluksia arkeen” -illaksi, joka toistuu kerran kuukaudessa maanantai-iltaisin. Oivalluksia arkeen -asiantuntijatilaisuudet ovat tarkoitettu aikuisille, lastenhoitoa ei ole järjestetty. Näin ollen voimme tilaisuuksissa käsitellä myös sellaisia lapsiperheitä koskettavia aiheita, jotka on suunnattu ainoastaan aikuisille.

Tapahtumia ja tempauksia Perheentalon syksyssä oli useita. Avajaiset keräsi yli 300 vierailijaa tutustumaan uusiin tiloihin. Halloweenia juhlittiin discon ja naamiaisten merkeissä, Lastenoikeuksien päivänä etkoiltiin perinteeksi muodostuneita juhlia, Baby-treffit viettivät omia pikkujouluja, pidettiin piparityöpajaa esiintyvän tonttu-Toonikan kera, hemmoteltiin äitejä ja mantelina joulupuurossa Perheentalon syyskauden päätti Puurojuhla sekä joulupukin vierailu.

Perheentalolla kokoontui syksyn aikana erilaisia vertaisryhmiä, jotka jatkavat vuoteen 2020. Ryhmätarjontaa runsastutti syksyn ajan taideterapeuttiopiskelija Elina Rossin voimauttava luova iltakurssi aikuisille, joka oli kerrassaan menestys! Elina vieraili Perheentalolla myös avoimissa tilaisuuksissa mm. Baby-treffeillä ja taidetorstaissa. Iso kiitos kaikille ryhmille ja vetäjilleen! Toivotaan vuoden 2020 tuovan tullessaan myös uusia ryhmiä!

Vuoden viimeisellä viikolla käynnistyi Varkauden Perheentalon ja Savon ammatti- ja aikuisopiston yhteistyö Nalleneuvola-kerhossa. Opiskelijat ohjaavat pienryhmissä vaihtuvin teemoin toimintaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Ensimmäisen Sakkyn kanssa yhteistyössä toteutetun nalleneuvolan palaute oli yksinomaan positiivista!

Syksyn aikana Varkauden Perheentalo sai vahvistusta useasta opiskelijasta sekä uusista vapaaehtoisista. Opiskelijat ovat olleet intensiivisenä osana Perheentalon arkea. Jokainen jätti jotain itsestään myös meihin ja omalta osaltaan oli kehittämässä Perheentalon ensiaskeleita. Iloksemme olemme saaneet myös useita vapaaehtoisia rinnallemme. Olemme todella onnellisia, että te kaikki olette osa tätä tarinaa – kiitos! On aika kiittää kaikkia Varkauden Perheentalon arkeen ja juhlaan liittyneitä tahoja, yhteistyökumppaneita, ja ihmisiä. Ennen kaikkea kiitos teille, Perheentalon kävijöille! Ilman teitä ei olisi Varkauden Perheentaloakaan. Tehdään ensi vuodesta yhdessä uusi, hieno vuosi!