Turvattomin paikka naiselle on oma koti. Joka 3. suomalainen nainen on kokenut parisuhteessaan fyysistä väkivaltaa, sen uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa. Puolet on kokenut parisuhteessaan henkistä väkivaltaa ja lähes 30 % on kokenut vainoa elämänsä aikana. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ilmenee monissa eri muodoissa; on henkistä, fyysistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa, verkossa tapahtuvaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa, työelämässä koettua seksuaalista häirintää, vainoa ja niin edelleen. Vaikka naisten riski joutua väkivallan uhriksi on suurin omassa lähisuhteessa, niin väkivaltaa koetaan myös sen ulkopuolella. Huolestuttava havainto tänä vuonna on ollut seksuaalirikosten huomattava kasvu. Raiskauksia kirjattiin tammi-syyskuussa 40 % enemmän kuin viime vuonna. Väkivalta eri muodoissaan on niin yleistä, että jokaisen lähipiiristä, töissä tai harrastuksissa, löytyy sitä kokeneita tai sen uhan alla olevia. Lähisuhdeväkivalta koskettaa hyvätuloisia, pienituloisia, lapsia, opiskelijoita, eläkeläisiä, vammaisia, korkeakoulutettuja ja työttömiä, kaikkia ihmisryhmiä. Väkivallan riski on korkeampi erityisen haavoittuvassa asemassa olevilla naisilla, kuten sukupuolivähemmistöön kuuluvilla, nuorilla, romaninaisilla, rikoksiin syyllistyneillä sekä ikääntyneillä naisilla.
Kaikkeen tottuu. Valitettavasti myös väkivaltaan. Väkivaltainen suhde ei ikävä kyllä useinkaan lopu ilman ulkopuolista apua. Väkivaltaisesta parisuhteesta irtaantuminen on suhteen vaarallisinta aikaa. Suurin osa vakavimmista väkivallan teoista liittyy erokriiseihin, sillä silloin koetaan erityisen voimakkaita tunteita. Väkivallan kokijan on yleensä todella vaikea pyytää apua. Avun pyytämiseen liittyy häpeää, syyllisyyttä, pelkoa ja myös taloudellisia haasteita. Pärjäänkö yksin, jos erotaan? Uskooko kukaan minua? Jos olenkin vain suurennellut asiaa mielessäni? Jospa se loppuisikin ja tämä oli viimeinen kerta? Yleensä väkivalta ei lopu, vaan aikaa myöten raaistuu.
Naisiin kohdistuvassa lähisuhdeväkivallassa on perimmiltään kyse kontrollista eli pakonomaisesta tarpeesta hallita toista ihmistä. Nykyisiin puhutaan käsitteellä ”pakottava kontrolli”. Väkivalta vaikuttaa sitä kokeneen hyvinvointiin, mutta myös koko perheen hyvinvointiin tekijää myöten. Väkivallan tekijän taustalla on usein pahoinvointia, tunteiden hallinnan ja käsittelyn ongelmia, päihdeongelmia ja lapsuuden haitallisia kokemuksia, kaltoinkohtelua ja traumoja. Moni lähisuhdeväkivallan kokija toivoo, että joku ulkopuolinen taho, esim. sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijä näkisi tilanteen, kysyisi, auttaisi. Silti usein saadaan apua vain ahdistukseen, masennukseen, väsymykseen tai muihin traumatisoitumisen aiheuttamiin fyysisiin oireisiin. Kun väkivallasta puhutaan, tilanteeseen saa apua. Myös väkivallan tekijä tarvitsee apua.
Alueelliset erot väkivallan vastaisen työn rakenteissa ovat suuria. Täydennyskoulutuksessa ja palveluiden tarjonnassa on alueellisia vaihteluita. Naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan torjunta edellyttää tiedon lisäämistä ja tiedolla johtamista. Lisäksi väkivaltatyötä tekevien järjestöjen toimintamahdollisuudet tulee turvata myös jatkossa.
Milla Vuori, Etelä-Karjalan Perhetyön kehittämisyhdistys ry:n hallituksen jäsen
Kuva: pexels.com
