Äitiys on ihanaa, raskaus ja vauva-arki ruusunpunaista. Mutta kuten elämään, myös äitiyteen kuuluu muitakin sävyjä. Kuopion ensikotiyhdistyksen perhekahvila on paikka, jossa äitiyden tummistakin sävyistä saa puhua ääneen lämpimässä seurassa. Lue äitien kokemukset!
Vertaistuki kevensi mielen synnytyksen jälkeen
”Tulin ensimmäistä kertaa perhekahvilaan, kun poikani oli noin 10 kuukauden ikäinen. Siihen asti olin pyrkinyt pärjäämään yksin ajatusteni ja tuntojeni kanssa.
Koko raskausajan odotin synnytystä todella innokkaana, enkä tuntenut tarvetta sosiaalisiin tapahtumiin. Varsinkin synnytykseen liittyvästä vertaistuesta olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut varmasti hyötyä, kun synnytys ei tietenkään mennyt niin kuin olin toivonut ja fyysinen toipuminen kesti turhauttavan pitkään.
Neuvolassa kyllä moneen kertaan mainittiin perhekahvila ihan vain seurankin kannalta, mutta jännitin kovasti muiden kohtaamista. Ajattelin, että muut pärjäävät varmasti paremmin enkä halunnut myöntää kenellekään negatiivisia tuntoja. Olin kuitenkin niin onnellinen lapsesta.
Sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen tuntui, että aina toimin jotenkin väärin. Ensin epäonnistuin synnytyksessä. Sitten imetys ei ottanut onnistuakseen ja ristiriitaiset ohjeet sekoittivat pään, joten käytännössä itkin kaikki lapsivuodeosastolla viettämämme päivät. Otin palautteen aika rankasti, koska koin jo epäonnistuvani kaikessa. Nyt nämä ajatukset tuntuvat tyhmiltäkin ja kaiken tämän kokeneena osaisin varmasti paremmin suodattaa palautteen.
Kun vihdoin tulimme poikani kanssa perhekahvilaan, olin todella innoissani, kun sain jutella muiden äitien kanssa kokemuksistani synnytyksestä lähtien. Huomasin, että olin pelännyt turhaan. Kukaan ei todellakaan arvostellut, vaan kaikki kuuntelivat ja kertoivat omista kokemuksistaan.
Kokemukset olivat yllättävän samankaltaisia kuin omani. Perhekahvilasta on tullut jokaviikkoinen henkireikäni. Poika viihtyy ja itse saan hetken huokaista. Vaikka äitiys on harras toteutunut toiveeni, on lapsiarki joskus yllättävänkin rankkaa. Varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa, kun kaikki on vielä uutta.”
Äiti 32 v ja poika 1 v 6 kk
Odottajan olohuoneen kautta perhekahvilaan
”Odotusaikaani varjosti kova synnytyspelko. Pelko toi mukanaan ahdistusta. Ajoittain raskaudesta ja tulevasta perheenlisäyksestä oli vaikea nauttia. Ensisynnyttäjänä en tiennyt mitä odottaa tai miten valmistautua synnytykseen. Kahlasin internetiä ja ilmottauduin äitiyspolin pelkoklinikalle.
Parhaimman avun ja tuen synnytyspelkooni sain kuitenkin Odottajan olohuoneesta, eli odottajien omasta vertaisryhmästä Kuopion ensikodilla. Tuskaillessani tuntemuksiani sain työkaverilta vinkin tästä ensisynnyttäjille suunnatusta suljetusta vertaisryhmästä. Päätin asettaa oman hyvinvoinitini etusijalle, järjestin kalenterini uusiksi ja ilmottauduin kerran viikossa kokoontuvaan ryhmään.
Muistan, miten kävelin ensimmäiseen tapaamiseen ja pääni sisällä pyöri valtava pyörremyrsky. Jälkeenpäin koen, että ensimmäinen tapaaminen ryhmän kanssa oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Odottajan olohuone toi mukanaan vastaukset kaikkiin minua askarruttaneisiin kysymyksiin — ja enemmän.
Tapaamiset olivat lämminhenkisiä ja ohjaaja mitä ihanin. Ryhmämme pitää edelleen tiiviisti yhteyttä. Lapsemme ovat syntyneet pienillä ikäeroilla ja toimimme edelleen toisillemme vertaistukena.
Poikani synnyttyä siirryimme perhekahvilaan. Perhekahvilasta on muodostunut viikottainen henkireikä pikkulapsiarjen keskelle. Joka perjantai pääsen tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia äitejä ja poikani saa leikkiseuraa. Välillä äitikin saa juoda kahvinsa kuumana ja käydä yksin vessassa.”
Äiti 30 v ja poika 1 v 3 kk
Tärkeä osa meidän arkea
”Tulin ensimmäistä kertaa perhekahvilaan, kun esikoiseni oli kuukauden ikäinen. Edeltävät viikot olin elänyt totaalisessa vauvakuplassa kotona vauvaan tutustuen ja uutta arkea opetellen. Nuo viikot olivat olleet ihania.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua, että pitäisi jo päästä pois kotoa ihmisten ilmoille. Perhekahvila oli tähän luonteva ratkaisu, sillä paikka oli ennestään minulle tuttu odotusajan ryhmän kautta.
Lähdimme siis eräänä perjantaiaamuna vauvan kanssa perhekahvilaan. Odotin innolla tapaavani muita äitejä ja lapsia. Kun astuimme sisään, meidät toivotettiin heti lämpimästi tervetulleiksi.
Pieni paniikki alkoi kuitenkin hiipiä mieleeni. Joka puolella oli lapsia — yksi istui syöttötuolissa, toinen konttasi lattialla. Joku tuli esittelemään minulle leluaan. Äidit puhuivat lapsistaan: kenelle on hammas tulossa, miten unikoulu on mennyt, kuka osaa mitäkin… Katsoin omaa tytärtäni ja mietin että ei kai minunkin vauvani kasva noin isoksi? Ihanko oikeasti olen nyt äiti ja voin tulla tänne? Halusin takaisin vauvakuplaani.
Tunne meni pian ohi. Paikalle saapui muitakin pieniä vauvoja äiteineen ja sain heistä juttuseuraa. Jälkikäteen ensireaktio vähän huvittaa. Perhekahvilasta on tullut tärkeä osa meidän arkea. Siellä voin vaihtaa kuulumisia muiden kanssa ja ihmetellä yhdessä miten nopeasti ne lapset tosiaan kasvaa!”
Äiti 28v ja tytär 9 kk.
Äiti, sinä olet ihana!
Tässä puhuivat ensikodin perhekahvilan äidit. Kokemuksissa kuvastuvat elämän monet eri sävyt ja sävyjen kirjon keskeltä nousee aina esiin kauneus. Harmaakin on kaunis väri, kun se on siinä ruusunpunaisen rinnalla. Ne muodostavat kokonaisuuden.
Äiti, sinä olet ihana. Kaikkine sävyinesi. Kenelle sinä äiti voit kertoa näistä sävyistä? Vierellä kulkijalle. Toiselle äidille. Toisen äidin kanssa jakamisesta sinä saat voimaa. Äiti, sinä olet ihana. Kuten lapsi katsoo sinuun ihaillen, katso sinä niin myös itseäsi.
Hyvää äitienpäivää ihan kaikille <3
Teksti: Riitta Kokkonen, Kuopion ensikotiyhdistyksen avopalveluohjaaja, Baby Blues -työntekijä ja perhekahvilaohjaaja
Kuva: Mirjami Tchoukanov
