Tarjoamme keskusteluapua henkilöille, jotka ovat kokeneet väkivaltaa perheessään tai muussa läheisessä suhteessaan. Tapaamisten tavoitteena on muun muassa tulla kuulluksi, voimaantua ja löytää uusia selviytymiskeinoja.
Lähisuhde- tai perheväkivallasta puhutaan silloin, kun väkivaltaa käyttänyt henkilö on nykyinen tai entinen kumppani, vanhempi, lapsi, sukulainen tai muu läheinen. Kuka tahansa iästä, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta voi kokea lähisuhteissaan väkivaltaa.
Väkivalta on vallankäyttöä, jonka avulla väkivaltaa käyttävä osapuoli pyrkii hallitsemaan ja kontrolloimaan toista. Väkivalta alkaa usein henkisenä väkivaltana, mutta voi saada jatkuessaan uusia muotoja ja raaistuu. Väkivalta voi olla esimerkiksi fyysistä, henkistä, taloudellista, seksuaalisuutta loukkaavaa, digitaalista eli teknologiavälitteistä, vainoa tai kunniaan liittyvää väkivaltaa. Lähisuhdeväkivallalle on ominaista sen jaksottaisuus.
Väkivallan seuraukset ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Tavallisia seurauksia ovat turvattomuus, pelko, syyllisyys ja häpeä, ahdistuneisuus, masennus, eristäytyneisyys, jatkuva stressitila, univaikeudet ja erilaiset psykosomaattiset oireet. Väkivallan seuraukset ovat sitä vakavampia mitä pidempään väkivalta jatkuu. Fyysinen väkivalta voi aiheuttaa vakavia ruumiillisia vammoja. Lapselle väkivallan kokeminen tai sen todistaminen on erityisen vahingoittavaa.
Väkivaltaan on saatavilla apua. Kenenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa eikä jäädä yksin sen kanssa. Väkivalta on aina sitä käyttäneen ihmisen vastuulla.
Väkivalta loppuu harvoin itsestään. Väkivallasta kannattaa puhua ja siihen on saatavilla apua.
Lähisuhdeväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa. Turvalliseen ihmissuhteeseen ei kuulu pelko, satutetuksi tuleminen eikä toisen ihmisen aiheuttama arvottomuuden tunne. Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämän Nettiturvakodin testin avulla voit arvioida kokemaasi väkivaltaa ja sen vakavuutta.
AJANKOHTAISTA:
Linkki:
Onko suhteessani väkivaltaa? -testi – Nettiturvakoti
Linkki YouTube: